31. maaliskuuta 2015

Kahden kuun suosikit

On jo maaliskuun viimeinen päivä ja vuorossa kuukauden suosikit. Tällä kertaa teenkin kahden kuun ajan suosikit! Jätin tarkoituksella yhden kuun välistä, jotta sain yhdistettyä helmi- ja maaliskuun suosikit. Tuntui, että sain koko ajan olla tekemässä kuukauden suosikit -postauksia. Jatkossa teen enää satunnaisesti kuukauden suosikit postauksia.

Ensimmäisenä kuun paras tallipäivä. Valinta onkin tällä kertaa yllättävän vaikea. Pakko silti myöntää, että postauksen Lennokas tallipäivä ratsastukset sujuivat ehkä parhaiten, jos mun syynä ollutta tippumista ei lasketa. Postausta onkin luettu 136 kertaa, eli postaus taisi kiinnostaa. En sitten tiedä, aiheuttiko otsikkokin sen!

Suosikkiherkku menee enemmänkin tämän koko vuoden puolelle. Olen nimittäin syönyt croissanteja todella paljon! Olenkin usein lähetellyt kaverilleni eväistäni kuvia ja hän nauraa aina, koska yleisin evääni on tietenkin croissant. Itse asiassa mulla on nytkin täällä croissant, jota syön samalla...

Lempikuva oli hankalampi valita, koska kaksi kuukautta on melko pitkä aika ja kuvia on paljon. Otankin nyt kunnian valita kaksi kuvaa, joista toinen on helmikuulta ja toinen sitten maaliskuulta. Ensimmäisenä helmikuun kuva, joka on esiintynyt täällä jo aiemminkin. Kuva komeilee myös mun taustakuvana tällä hetkellä.

Toisena lempikuvana eli maaliskuun kuvana on myöskin blogissa jo aiemmin esiintynyt luontokuva. Huomaa, että tykkään kuvata luontoa! Kohde on vain silloin niin helppo, kun puut eivät juurikaan liiku mikäli tuuli ei heiluttele oksia.

Uutena asiana lisään vielä kuviin liittyvän osion, eli kuukauden kännykkäkuva, okei tässä tapauksessa kahden kuun kännykkäkuva! Valokuvaus on vaan niin kiva juttu, joten kuviakin riittää jaettavaksi. Tykkään tästä kuvasta, koska se on yllättävän hyvälaatuinen kännykkäkuvaksi ja tarkennuskin meni ihan kivasti. Kuvahan on siis otettu Tampereen reissulta.

Suosikkiblogit ja aktiivisin kommentoija
Haters gonna hate -blogi sisältää mielettömän hienoja kuvia ja upean ulkoasun! Lisäksi päätähtenä toimii myös lämminverinen. Eri maailmoista -blogissa on todella mielenkiintoisia tuntipostauksia kahden tytön kertomana. Yleensä tavalliset tuntipostaukset ovat tylsiä, mutta tässä blogissa eivät todellakaan! Elämäni valttikortti -blogiin liityin lukijaksi vasta vähän aikaa sitten. Olen kuitenkin selannut sitä joa aiemmin. Blogi sisältää hienoja kuvia ja mielenkiintoisia tekstejä + hienon ulkoasun! 
Seuraavana aktiivisin kommentoija. Kahden kuun ajalta tätä on todella hankala valita, joten jätän mainitsematta tiettyjä. Useimmiten samat ihmiset jaksavat kommentoida tätä blogia aktiivisesti, kiitos paljon kaikille ihanille!

Luetuin/kommentoiduin postaus
Luetuin postaus mainittiinkin jo ylempänä, Lennokas tallipäivä, jota luettiin 136 kertaa! Lisäksi postaus keräsi huimat 28 kommenttia, joista kylläkin puolet on mun omia. Toisin sanoen kommentteja tuli kyseiseen postaukseen 14, kiitoksia! :)

Alkaako teitä kyllästyttää nämä kuukauden suosikki postaukset?

12 kommenttia:

  1. Multa aina unohtuu kommentoida vaikka sun blogia oon jo pidemmän aikaa seurannutki.. :D Mutta mun mielestä nää kuukauden suosikit -postaukset ei kyllästytä ku niitä ei tuu kuitenkaa ku sen kerran kuukaudes. :) Ja nämä sun luontokuvat on niin ihania ja toi missä on toi kuusi niin on jotenki kivan pirtsakan värinen! Kaikinpuolin tosi kiva blogi!

    http://suomalaistasisua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi kiitos! :D Kiva kuulla, etteivät nämä kyllästytä :)

      Poista
  2. Mun mielestä nää Kuukauden suosikit- postaukset on just kivoja, eikä niiden lukeminen kyllästytä ainakaan mua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ehkä mä sitten jatkan näitä aina silloin tällöin :D

      Poista
  3. Nää on just superkivoja eikä ala yhtään kyllästyttämään! ;)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, ei ala kyllästyttämään:)

    VastaaPoista
  5. Nää Kuukauden suosikit on just kivoja, eikä ne kyllästytä! :)

    VastaaPoista
  6. Ei missään nimessä ala kyllästyttää, itse luen näitä postauksia aina suurella mielenkiinnolla :D Mikä kännykkä sulla on, kun viimeisestä kuvasta oot noin hyvälaatuisen saanut, omalla Samsungilla ei ole toivoakaan saada tuollaisia kuvia? :D

    Lempihevonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näin moni on tuota mieltä! :D Mun kännykkä on LG G2 mini :) ja kamerassa on 8megapikseliä :D

      Poista