12. huhtikuuta 2015

Hevosmessut 2015


Oltiin tosiaan kaverini kanssa hevosmessuilla eilen, eli lauantaina. Aikaa saatiin kulumaan ihan kiitettävästi, noin 9h. Eniten aikaa taisi mennä kojujen kiertelyssä, kun tein ostopäätöksiä taktiikalla "jossei parempia löydy, niin tuun hakemaan nämä". Aluksi tuntui, ettei messuilta tule mitään kotiin viemistä. Sain mä kuitenkin loppujen lopuksi tuhlattua rahaa. Ruokaan meni oma osuutensa, mutta sitten ostin ne chapsit 12€ Agri Marketin kojulta, 3 paria sukkia 8€ Bilteman kojusta ja 5€ riimun Hevarin autolta pihasta. Sovitin vain yhdestä paikasta kaksia housuja, koska muut tuntuivat liian kalliilta tai sitten niissä oli jotain muuta vikaa. Toiset mun sovittavat oli ihan kivat, mutta nekin jäi turhan löysiksi... Lisäksi etsin kenkiäkin, mutta jostain syystä en kelpuuttanut niitäkään. Ehkä mä ennen kesää löydän uudet ratsastushousut ja kengät!


Ostosten lisäksi kuvattiin paljon. Kaverini sanoikin, että hän otti lähemmäs 2000 kuvaa. Itse tyydyin 1000 ja niistäkin noin puolet lentää roskakoriin. Voin kuitenkin kerrankin sanoa, että mä jopa onnistuin! Rupesin estekisojen aikana säätämään itse kameran asetuksia ja aloin saamaan ihan hyviä kuvia. Saatte nyt vain muutamia kuvia messuilta, muuten koko postaus olisi vain täynnä kuvia!




Mitäs te piditte messuista? Oliko kuvia liikaa?

24 kommenttia:

  1. Tosi hienoja kuvia, ei ollu yhtään liikaa, hyvä että kuvia riittää ;) Tosi kiva video myös! Mä en ite ollu messuilla mutta mulla on noi ihan samat sukat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kiva jos näitä ei ollut liikaa :D Hahah, noi vaikutti ihan kivoilta niin oli pakko ostaa :)

      Poista
  2. Hienoja kuvia ja video! Varsinkin toi ihanasti klipattu hevoskuva on hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Toi heppa oli niin hienosti klipattu, iteki kyl tykkään tosta kuvasta :D

      Poista
  3. Kiva postaus ja hienoja kuvia! Itsekin olin sunnuntaina messuilla ekaa kertaa, oli kyllä hieno tapahtuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Kiva kuulla, että säkin tykkäsit käydä tuolla!

      Poista
  4. Nää sun kuvat on kyllä tosi onnistuneita ja näitä oli just kivan verran! Mielummin liikaa ku liian vähän 8)

    VastaaPoista
  5. Onpas kivoja kuvia! Mitkä asetukset sulla oli käytössä? Tuntuu nimittäin etten itse saanut kummoisia kuvia omilla asetuksilla, mutta voi kyllä johtua putkestakin joka ei mulla mikään kummoinen ole.

    Jouduitko muuten kauankin jonottamaan lippuja? Itse olin pressijonossa ainakin parikymmentä minuuttia vaikka jonossa oli edelläni vain muutama ihminen. Ja niitä kisahousuja ei löytynyt sopivassa budjetissa, ei Horzellakaan ollut... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D Mä en osaa kertoo niitä, mutta F6.3 ja suljinaika 1/160 täälä lukee :D Tosin tuota suljinaikaa muuttelin aina väliin :)

      Menin ihan normaalijonossa ja odotettiin siinä korkeintaan n. 15min(?), en nyt ihan varmaksi osaa sanoa, mutta suurinpiirtein vartti me jonotettiin. Aika erikoista, että sä jouduit jonottamaan noin pitkän ajan! Voi harmi, ne oli kyllä turhan hintavia munkin makuun, vaikka etsinkin vain normaali ratsastushousuja :D

      Poista
  6. Ihania kuvia! Mäkin olin messuilla, ja mukaan tarttui ratsastushousut ja takki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, oon kade sulle :D Miksen mä löytäny niitä housuja... :( Kiitti kuitenki!

      Poista
  7. Kiva postaus! Jään seuraamaan :)

    lapin-taikaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Käyn kattoos sunkin blogis ->

      Poista
  8. Tosi kivan oloinen blogi ryhdyn seuraamaan

    Musta-kuningatar.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia :3 Käyn kattomas sunkin blogin! :)

      Poista
  9. Hei tosi kivoja kuvia oot saanut messuilta ! Videokin oli kiva piristys tähän loppuun ! :)

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus! Ja tosi kivoja ostoksia! :) Äää, tekis mieli johonkin messuille tai johonkin tapahtumaan... :D Oon missannu Horse Fairin ja muut messut tält vuodelt nii olis kiva päästä vilkasee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kyllä säkin vielä ehdit johonkin päästä, aivan varmasti :D

      Poista
  11. Kiva kuulla messukuulumisia, kun en itse valitettavasti päässyt paikalle. Ensivuonna sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä messukuulumisia onkin varmasti monessa blogissa :D

      Poista