24. toukokuuta 2015

Ratsastustunti Pulleromäen tallilla


Perjantaina kolmen aikoihin lähdettiin ajamaan kohti Pulleromäen tallia. Meille oli varattuna viideksi kahden ratsukon tunti, jolle olin menossa kaverini kanssa. Paikan päällä oltiin jo ennen puolta viittä, joten saatiin autella hevosten sisälle tuomisessa. Talutin muutamia heppoja talliin ja sen jälkeen siirryinkin hoitamaan tulevaa ratsuani, Danaa. Kaverini hoiti vastapäätä olevassa karsinassa Susa nimistä tammaa. Dana on rodultaan torinhevonen ja se oli mun silmään yli 160cm, ainakin Montun korkuinen.


Hoitamisen jälkeen päästiin varustamaan hevosia. Dana ainakin käyttäytyi todella nätisti, eikä edes yrittänyt tehdä mitään tyhmää tai liikkua karsinassa. Kun kaikki tuntilaiset olivat valmiita, siirryttiin maneesiin, jossa päästiin selkään. Muutaman kierroksen jälkeen pääsin kaverini kanssa kentälle ja saatiin mennä ihan rauhassa kahdestaan ilman muita ratsukoita. Sää oli todella hyvä, mutta välillä oli tuulenpuuskia, etten kuullut opettajan ohjeita niin tarkasti.


Mentiin koko tunti pääty-ympyrällä, jotta kuultiin opettajan ohjeet paremmin. Alkuun mentiin alkukäynnit, totta kai. Sen jälkeen harjoiteltiin asettamista. Samaa tehtiin myös kevyessä ravissa. Danalla oli todella pompottavat askeleet ja harjoitusravi tuottikin ongelmia. Varsinkin laukan jälkeen harjoitusravissa oli kamala istua! Pompin selässä kuin mikäkin eivätkä jalustimet tahtoneet pysyä jaloissa.. Kyllä mä kuitenkin tykkäsin Danasta! Kiva päästä välillä koittamaan tuon kokoista, taitavaa heppaa.

Ryhti ohoi

Seuraavana harjoiteltiin takaosan väistämistä samaisella pääty-ympyrällä. Tavoitteena oli pitää etujalat ympyrällä ja saada takapää väistämään pois uralta. Tää tehtävä oli mulle vaikein. Saatiin Danan kanssa pari hyvää pätkää, mutta lähinnä epäonnistuin tämän tehtävän suhteen.

Yrittäkääpä olla yhtä totisia! Tässä näkee hyvin mun ongelman, että pidän ulkokättä usein ihan liian suorana..

Laukkaa otettiin ihan vain siinä pääty-ympyrällä ilman sen kummempaa tehtävää. Laukannostot tehtiin käynnistä, minkä olisi pitänyt olla ihan helppo juttu. Toki pari nostoa onnistui käynnistä, mutta lähinnä ensin nousi ravia ja vasta sitten laukka. Danalla oli suuren oloinen laukka, mutta tykkäsin istua siinä! Se totteli loppujen lopuksi ihan hyvin, mutta mä en vaan osannut nostaa laukkaa käynnistä. Tällä hetkellä kyllä sanon, että osaan istua jo paremmin laukassa verrattuna mun vanhaan tyyliin, jolloin väänsin selkää mutkalle ja nostelin jalkoja ylös. Vielä kun saisi pidettyä selän enemmän suorassa, niin olisin melko tyytyväinen, vaikka toki sittenkin löytyy vielä paljon parannettavaa!


Laukan jälkeen siirrettiin raviin ja ravista istunnalla käyntiin. Siinä mä onnistuin pari kertaa todella hyvin, tai siltä se ainakin tuntui ja kyllä opettajakin kehui, että sain Danan siirrettyä pehmeästi istunnalla käyntiin. Pian laukkojen jälkeen siirryttiinkin viimeisen kerran raviin ja yritettiin loppuun hidasta ravia. Ensimmäisellä pätkällä Dana pääsi hiukan kaahailemaan, mutta loppujen lopuksi sain sen menemään todella hidasta ravia! Loppukäynnit mentiin taas maneesissa. Oon todella tyytyväinen tuohon tuntiin, heppaan ja koko paikkaan, vaikkei tehtykään mitään haastavia tehtäviä. Ihan kiva tutustua uuteen ratsuun vähän hiljalleen, ettei mennä alkuun mitään haastavaa. Sekin tuntui jo haastavalta tottua tuohon raviin(heheh).


Kiitoksia ihanalle kuvaajallemme, kaikki kuvat ja video ©Emma
Mitä piditte postauksesta?

29 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitti! :D Tähän yritin edes vähän panostaa :)

      Poista
  2. Jee, kivalta näyttää, hienoja kuvia ja kiva video! :)

    VastaaPoista
  3. Vähä kiva tää postaus! Kuvia ja tekstiä oli just sopivasti ja kerroit selkeesti mitä me tolla tunnilla tehtiin 8)

    VastaaPoista
  4. Hienon näköinen tuo Dana ja ihania kuvia! Ja huomasin muuten kun yleensä luen puhelimella blogeja ja kommentoin, niin blogisi mobiiliversiossa ei voi kommentoida? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli! :3 Kyllä mä ainakin pystyn :o Tämänkin kirjoitin kännykällä, toki mullakin on välillä etten pysty kaikkiin blogeihin kommentoimaan, mutta lähinnä se on tainnut johtua kännykästä :D

      Poista
  5. Täs postaukses oli just sopivasti tekstiä kuvia, tosi kiva postaus! :) Ainut vaan, että mä en pystynyt katsoa tuota videota, koska se oli suojatussa tilassa(?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Se on kyllä piilotettu, mutta kyllä se pitäisi näkyä, kun jaoin sen tänne :o

      Poista
  6. Kivan näköne hevonen ja hyvä postaus! Tässä oli just kivasti saatu suhteutettua kuvat & teksti ja myös viimenen video oli tosi iso plussa minkä takia ei ollu ainakaa tylsä lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kivasta kommentista! Epäilinkin, että tää saattais olla hiukan tylsä :D Mutta hyvä jos ei!

      Poista
  7. Oi näyttääpä kivalta hevoselta! Hienosti meni! :-) Tosi kiva postaus :-)

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus! Ompa ihana hevonen♥ Tosi nätisti meette :)

    siirieerika.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. ihania kuvia & kiva postaus :)♥

    VastaaPoista
  10. Kiva kun oli paljon kuvia ja video! :)

    VastaaPoista
  11. Sinut on haastettu!
    http://siivetonpegasos.blogspot.fi/2015/05/haaste-hevosbloggaajille.html

    VastaaPoista
  12. Teidät on haastettu! :)
    http://lapin-taikaa.blogspot.fi/2015/05/kysymyshaaste.html

    VastaaPoista
  13. Sun blogi on tosi kiva ja kivoi kuvii! :D Saat lukijan Cx

    VastaaPoista