27. kesäkuuta 2015

Ensimmäinen leiripäivä

22.6.2015 Maanantai


Lähtö oli ennen seitsemää, koska viiden päivän leiri Pulleromäen tallilla alkoi jo kahdeksalta. Suurin piirtein varttia vaille 8 saavuttiin tallin pihaan. Majoituin viiden hengen huoneeseen, jälleen kerran alasänkyyn. Majoittumisen jälkeen oli melkeinpä heti ensimmäinen ratsastustunti. Mulle oli valittu ratsuksi Rubi niminen risteytyshevonen. Mentiin tunnilla ihan perusjuttuja, pääty- ja keskiympyröitä jokaisessa askellajissa. En vain oikein viitsinyt pyytää Rubia niin paljoa kuin olisi pitänyt, joten tunti meni melko huonosti mun osalta. Ratsu meni kuitenkin todella hyvin! Tuntien jälkeen oli lounas ja teoria, jolloin jaettiin hoitohevoset. Kukaan muu ei toivonut Futua, joten päädyin pyytämään sitä. Valinta oli kyllä täysin oikea! Futu oli älyttömän mahtava hevonen <3

Rubi oli hiukan astetta kuraisempi..

Seuraavalla tunnilla meninkin sitten Futulla ja tunti meni huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Alla on tunnin tehtäväpiirros. Katkoviiva mentiin harjoitusravia ja lopuksi laukkaa, kun oltiin lämmitelty tarpeeksi. Muut osuudet mentiin ravia ja lyhyiden sivujen keskellä piti tehdä pysähdys. Futun askeleet olivat todella ihania heti alusta asti, ei ollenkaan niin suuria, kuin odotin. Jo alusta alkaen mulla oli hyvä fiilis Futusta ja siksi myös tunti sujui hyvin! Futulla oli melko "pieni" laukka, ei ollenkaan niin ilmava kuin joillakin. Se tekikin laukasta sellaisen, että siellä oli helppo istua. Tunnin jälkeen syötiin päivällinen ja pienen tauon jälkeen oli tutustumista. Pakko sanoa, että jo yhden päivän aikana porukkaan tutustui hyvin ja päivä oli todella mukava!


Oletteko te jo olleet tänä kesänä ratsastusleirillä?

16 kommenttia:

  1. Oon ollu! Mahtava leiri oli..♡
    Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on ollut mahtava leiri! :) Kiitti!

      Poista
  2. Kiva postaus, itse en ole ollut koskaan ratsastusleirillä mutta haluaisin kyllä mennä! Jään odottamaan innolla muita leiripostauksia, tämmöset on niin kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Toivottavasti säkin pääset vielä joskus leireilemään :)

      Poista
  3. Kiva postaus, jään innolla odottamaan seuraavaa postausta:)

    VastaaPoista
  4. Itsellä vielä 26 päivää odottelua omaan leiriin. Meillä on tiedossa aivan mahtava viikko alle 10 tytön porukassa, can't wait for that :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla on niin myöhään leiri :o Haha, kuulostaa kyllä mahtavalta!

      Poista
    2. Joo, ysileiri on mulla tänäkin vuonna. Toisaalta ihan hyvä kun kelit on silloin yleensä parhaimmillaan! Ainakin tää kesä on tähän päivään asti ollut kamalan märkä ja kylmä :'D

      Poista
    3. Toi on kyllä täysin totta, nykysuomen kesä ei ole lähellekään niin lämmin mitä ennen :/ Joku sanoi, että parhaat kelit olisivat vasta syyskuussa :o

      Poista
  5. Itse en ikinä ole ollut leirillä, koska muutama oma kun on, niin ei aika ja rahat halua riittää, mutta varmaan tosi kivaa! Odotan jo lisää postauksia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman hepan kanssa saakin oikeastaan touhata ihan riittävästi :D Haha, saa nähdä kuinka pian ehdin julkaista uuden :)

      Poista
  6. Mä en oo koskaan käynyt leirillä mutta normaaleilla päiväkurseilla kyllä jossa mennään yöksi kotiin :D Kiva postaus, uutta odottelemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sekin melkeinpä niinkuin leiri :) Kiitti!

      Poista
  7. Mä oon menossa Bumerangin ja Ponssen omistajan leirille. Kiva postaus! :)

    VastaaPoista