10. elokuuta 2015

Katse menneeseen lomaan


Kesäloma on nyt virallisesti mun osalta ohitse, koska tänään alkoi koulu. Paljon jäi hyviä muistoja, mutta kyllähän niitä huonompiakin hetkiä tuli vastaan. Tein kesäloman alussa "summer bucket -listan" ja ajattelin nyt hiukan avata listan tekemisiä, että olenko toteuttanut kohdat vai en. 

1. Maista kahta uutta jäätelömakua. Tämän toteututin! Maistoin kesäloman alkupuolella kuningatar-valkosuklaa jäätelöä ja nyt loppupuolella Mudcake-jäätelöä. Molemmat olivat oikein hyvin, pakko myöntää!


2. Ui järvessä/joessa. Toteutin! Riparilla kävin uimassa ja se oli järvi! Lisäksi kävin uimassa kaverini mökillä(joka taitaa myös olla luettavissa järveksi).

3. Tutustu ainakin kahteen uuteen ihmiseen. Toteutin tuplamäärällä! Ratsastusleirillä oli porukkaa paljon enemmän kuin 2, joihin tutustuin.

4. Pidä päivä, jolloin et käytä somea/nettiä ollenkaan. En kehtaa myöntää tätä, mutta olen kännykkäriippuvainen.. En toteuttanut tätä. Kyllä mä vielä joskus pidän sellaisenkin päivän!

5. Käy edes yksillä festareilla/7. Käy Isac Elliotin keikalla, tehty! Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Solar Sound -festareilla. Samassa yhteydessä oli myös Isac Elliotin keikka!

6. Lähde retkelle/piknikille, toteutettu! Olin itse asiassa jopa kaksi kertaa piknikillä(sama postaus, kun Solar Soundista kertova).


8. Nuku yö teltassa, toteutettu. Nukuin silloin mökillä yhden yön teltassa ja silloin sattui satamaan kaatamalla. Ihme kyllä, nukuin hyvin!

9. Piristä tuntemattomia ihmisiä, mitä tähän nyt sanoisi.. Periaatteessa toteutettu, mutta periaatteessa ei. Kyllä mä varmasti joidenkin huulille olen saanut hymyn ihan yrittämättäkin, mutta sanotaan, että tämä kohta on puoliksi toteutettu!

10. Tee spagaatti viimeistään kesän lopussa ja 11. Syö grillattuja vaahtokarkkeja menevät molemmat kohtaan ei toteutettu. Meillä ei ole sopivaa grilliä enkä venytellyt tarpeeksi.. Päälläni opettelin kuitenkin seisomaan ilman tukea!

12. Laukkaa kädet sivuilla on suoritettu ratsastusleirillä, tasapainotunnilla koitin tätäkin puuhaa!

13. Opettele tekemään kukkaseppele, ei ole toteutettu. Mä en vaan tajunnut tätä silloin, kun olisi vielä ollut voikukkia. Toisekseen osaan tehdä jo jonkinlaisen kukkaseppeleen, ehkä.


14. Ota aurinko ja rusketu. Suomen kesän ollessa kylmä, ruskettua ei paljoa voikaan, mutta kyllä mä oon ottanut aurinkoa ja onnistunut saamaan rusketusta pintaan, eli tämä on suoritettu.

15. Käy kuvaamassa hevoskisoissa ja/tai -näyttelyissä. Näyttelyissä en ole käynyt, mutta este- ja koulukisoissa kylläkin, tämä taitaakin olla puoliksi suoritettu, kun näyttelyihin en päässyt.

16. Kokeile uutta laitetta huvipuistossa, suoritettu!! Mä uskalsin mennä Powerparkin Junker nimiseen laitteeseen, mikä ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kamala laite.

17. Vietä aikaa rannalla hyvässä seurassa. Mökillä oli jonkinlainen ranta ja vietimme siellä aikaa yhden parhaan kaverini kanssa, eli tämäkin menee suoritetuksi.


18. Kehitä jokin uusi pirtelö. Suoritettu! Kesäloman loppupuolella tein jopa 2 eri pirtelöä(postaus) ja arvostelin ne erillisessä postauksessa.

19. Tee uusi, kesäisempi ulkoasu blogiin, suoritettu. Tässä postauksessa ilmoitan tästä uudesta ulkoasusta.

20. Lakkaa kynnet erilailla kuin yleensä, ei ole suoritettu.. Historiallisinta on se, että lakkasin kynnet yli vuoden tauon jälkeen! Lakkasin seiskan päättäjäisiin kynnet ja sen jälkeen konfirmaatiooni.

21. Opeta Timille(kissa) jokin uusi temppu, oikeastaan suoritettu. Taisin lähteä opettamaan tätä jo keväällä, mutta nyt Timi osaa antaa "ylävitosen" tassullaan.

22. Opettele tekemään jokin kiva kampaus hiuksiisi, toteutettu! Riparia ennen opettelin tekemään kivan sivuletin hiuksiini ja se onkin ollut mulla jo monta kertaa tehtynä. Alla huono kuva kyseisestä kampauksesta.


Tämän tarkastelun jälkeen voin sanoa, että mun kesä oli oikein onnistunut! Summer bucket -listastani täyttyi 15/22 ja kaksi puoliksi toteutettua. Reilusti yli puolet sain kuitenkin toteutettua ja en tehnytkään listaa siinä mielessä, että olisi pakko toteuttaa mitään. Halusin vain katsoa, kuinka monta kohtaa saisin suoritetuksi. Nyt loman jälkeen voikin keskittyä taas kouluun ja jos vaikka ottaisin lukuvuoden tavoitteeksi panostaa kouluun edes hiukan, nyt niillä arvosanoilla onkin väliä.


Aiheesta kukkaruukkuun(niinkuin mä tapaan sanoa), mutta huomenna tapahtuu jotain jännää, enkä menekään kouluun! Siitä lisää joskus ;)

Millä fiiliksellä te lähdette kouluun?
 

18 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Harmi kun en itse älynnyt tehdä tämmöistä, mutta ehkä ensi kesänä :D saa nähdä pääsenkö edes menemään ekana päivänä kouluun kun nyt on kuumetta ja korvatulehdus! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kannattaa tehdä, tää oli tosiaan ihan hauska tehdä :D Voi harmi, paranemisia!

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Harmi, kun en ite ehtiny tällaista listaa kesän alussa tekemään, mutta ehkä mä teen sitten winter bucket list:in :) Mulla on tää päivä vielä lomaa, mutta huomenna munkin on aika palata takaisin koulunpenkille... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, tuollainen winter bucket list voisi kyllä olla hauska, jään odottamaan sitä :D Olihan sulla sentään yksi lomapäivä enemmän :D

      Poista
  3. Sinut on haastettu! http://pysteliina.blogspot.fi/2015/08/haastetta-haasteen-peraan.html

    VastaaPoista
  4. Haha mulla koulu alkaa vasta torstaina :p Mutta kiva postaus, sunkin kesä kuullostaa huipulle! :)

    VastaaPoista
  5. Ei oo reilua, kelpais mulleki :D Kiitti, sitä se tosiaan oli muutamia juttuja lukuun ottamatta :)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus, näitä oli kiva lukee :)

    VastaaPoista
  7. Mulki alkaa koulu torstain. Ja perjantain alkaa ratsastustunnit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, vasta niin myöhään :/ Kiva kuulla, että nekin alkavat näin "aikasin" :)

      Poista
  8. Kiva postaus :)

    http://millakaroliinas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Kun etit tota satulaa ja aiemminkin jo ostanu satulan nii pitääkö sun siis ite ostaa noille kamat vaikkei ne oo sulla ees ylläpidossa:0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse, ihan vapaasta ehdosta se ostettiin yhdessä muiden liikutajien kanssa :D Vähän kuin korvauksena siitä, että saadaan käydä siellä ratsastelemassa :)

      Poista