22. syyskuuta 2015

Blogin salaiset tilastot

Ajattelin pitää blogin pystyssä jakamalla teille blogin hauskoja tilastotietoja. Ensimmäisenä haluan kuitenkin sanoa, että postaustahtini tulee hidastumaan. En vain ehdi käydä niin usein kirjoittamassa tänne ja sitten kun on aikaa, ei ole kuvia tai postausaiheita. Vihaan syksyä ja pimeyttä, koska mm. tallipostauksia on todella hankala tehdä, kun materiaalia ei saa. Tästä syystä joudun pitämään blogin pystyssä vanhoilla kuvilla tai erikoispostauksilla. Uutta ulkoasua olen suunnitellut ja voin luvata, että ensi viikon aikana se tulee näkyviin, ellei jo tällä viikolla!

Hauskoja hakusanoja:
robin keikka 2015 blogi
Tämä oli myös haettu näin: robin keikka blogi 2015. Olen ollut tänä vuonna ilmeisesti kerran Robinin keikalla, joten en ihmettele jos kyseisellä hakusanalla on blogiini päätynyt. Huvittavinta tässä on se, että blogissani on tosiaan vain se yksi postaus Robinista, joten miten ihmeessä kaikista blogeista hakukone on ehdottanut blogiani tähän..

miksi lämminverinen ei sovi ratsuksi
Ihmettelen, miten tällä on päädytty blogiini. Aiheeseen kuuluvat lämminveriset, mutta harmi vain, ratsastelen niillä. Blogistani ei tainnut olla tälle tiedonhakijalle apua!

robin keikat mahtavia
Ovathan ne aika mahtavia, mutta miten tällä hakusanalla on päädytty juuri minun blogiini. Luulisi olevan muitakin sivustoja, jossa kerrotaan Robinin keikan olleen mahtava. 
 
Blogiini päädytään myös "normaaleilla" hakusanoilla, kuten ex ravuri blogi, isac elliot, #järkipäässä, pulleromäki tai lämminverinen ex-ravuri. Näitä en yhtään ihmettele, koska olen kertonut niistä blogissani. Ajattelin kysyä teiltä lukijoilta, joilla on blogi, millaisilla hakusanoilla teidän blogeihinne päädytään?

Saan harvoin negatiivisia kommentteja, vaikka blogissani olisikin kaikki aiheet negatiiviseen kommentointiin. Ex-ravurit tuntuvat keräävän negatiivisia kommentoijia. Yllättävää kyllä, saan vain ihania kommentteja, jotka kehuvat ja kannustavat. Postaukseni keräävät yllättävän paljon kommentteja, toki samoilta henkilöltä, mutta eipä se haittaa. Kiitän kaikki ihania kommentoijia ♥ Voisin listata tähän kasan ihania kommentteja, mutta jätän sen väliin ja laitan vain tämän yhden kommentin, jonka poistin jo, koska koin sen silloin niin epäasiallisena. Nykyään kyseinen kommentti naurattaa ja haluan jakaa tämän teillekin.

18 kommenttia:

  1. Haha, hyvä postaus! Joskus kumman syystä mun blogiin oli päädytty nimellä silmälasit blogi, muita erikoisempia mulla ei oo tullu vastaan! Vois kyllä nyt kattoo noi tilastot :'D

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Toi on kyllä hauska hakusana! :D

    VastaaPoista
  3. Hauska toi kommentti! :D

    Mun blogiin on päädytty pääasiassa blogin nimellä, mutta yksittäisiä ihan hauskojakin hakusanoja on osunut kohdalle: ajatuskatko, pihalampi, shetlanninponi epäonnistuminen (joka on itse asiassa aika outo hakusana mun tapauksessa, en oo meinaan ollut shettiskokoinen useaan vuoteen) sekä virusperäinen tulehdusarvo. Anteeks mitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on näin, kun jälkeenpäin lukee sen :D

      Eikä, sun blogiin onkin päädytty todella erikoisilla hakusanoilla! Tuo tulehdusarvo on kyllä huippu, harva tietää miten sillä on päädytty blogiisi :DD

      Poista
  4. mistä ton tilaston pystyy kattomaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerin etusivulla on tuo nuoli, josta saa auki mm. kohdan Ulkoasu tai Asetukset, niin samassa palkissa on kohta Tilastot ja sieltä Liikenteen lähteet. Sieltä löytyvät hakusanat :) En osaa selittää tätä, mutta toivottavasti oli jotain apua.. :D

      Poista
  5. Kiva postaus ja toi kommentti on kyllä aika hauska. :D

    Itselläni outoja on vain yksi. Nimittäin "likaiset saappaat". En kyllä niistä mielestäni ole maininnut. Ja kuka hakee likaisia saappaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :D
      Hyvä kysymys! Joskus haluaisin vain tietää, mitä ihmiset ajattelevat hakiessaan tuollaisilla sanoilla ja miten ihmeessä ne hakukone ohjaa ne aiheeseen liittymättömille sivuille.. :D

      Poista
  6. Kiva postaus! Mä oon myös keräillyt noita hakusanoja jo jonkinaikaa, jotta voin niistä sitten tehdä postauksen, kun niitä on kertynyt tarpeeksi. Tähän mennessä hakusanoista ehdottomasti hauskin on "vanhoja rallikuvia 8" ja ihmettelen suuresti, miten kyseisellä hakusanalla on päädytty blogiini :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin yritin keräillä noita pidemmän aikaa, mutta postauspulassa julkaisin tämän jo nyt :D Tuo on kyllä hauska! Mitäköhän tuo nmr 8 tuolla perässä tekee? :D

      Poista
  7. Kiva postaus! Ja toi "miksi lämminverinen ei sovi ratsuksi" oli kyllä hirmu hauska. Huvittavaa pelkkä ajatuskin, mitä joku tuollakin on yrittänyt löytää! :D Oma mielipiteeni on, että lämminveriset sopivat aivan loistavasti ratsuiksi ja monet lämppärit ovat tosi hyviä, ehkä juuri siksi tuo oli niin hauska. :D Ja nauroin tuolle kommentille vedet silmissä! :D
    Mun oudoin hakusana mitä on tullut niin on "sähkölanka sateella". En muistaakseni ole ikinä maininnut sellaisesta blogissani! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, onhan se aika hauska, mutta toisaalta looginen hakusana jollekin tietämättömälle, joka hakee kantaansa perusteluja :D Itse asiassa mun hakusanat eivät edes olleet niin hauskoja teidän lukijoiden omiin verrattuna, mutta kiva kuulla tällaista mielipidettä! :D
      Voisin jotenkin kuvitella itseni tämän hakusanan taakse xD En siis ole hakenut kyseisellä sanalla, mutta asia voisi kiinnostaa, jos rupeaisin sitä tarkemmin miettimään :DD

      Poista
  8. Haha olipa hauska tuo kommentti! :'D

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus taas! Ja en tienny että porotkin osaa kirjoittaa ja juoda kaljaa:D

    VastaaPoista