2. syyskuuta 2015

Juoksutusta

 1.
2.
3.

Olin tallilla. Siellä odotti tyhjä karsina, jonka ovi oli laitettu kiinni. Montun karsinassa oli tällä kertaa Tilta. Se oli siirretty lähemmäs Jalmaria, koska muutenhan niiden välissä olisi ollut yksi karsina. Suoraan sanottuna mulle ei edes tullut haikea olo. Eniten ajatuksia toivat Montun varusteet, jotka oli jätetty jostain syystä tallille. Ostamani harjasanko ja riimu ovat vielä siellä ja samaten keltamustaotsapantaiset suitset. Harjat taitavat päätyä ensi kerralla pesuun ja sen jälkeen ne siirtyvät Jalmarin käyttöön.

4.
5.
6.

Jostain kumman syystä päädyn aina ratsastamaan, vaikka kuinka sanoisin, ettei tällä kertaa. Ensimmäisenä juoksutin Jalmaria, ensimmäisen kerran. Otin jopa oman liinani sitä varten, joka on ostettu pari vuotta sitten hevosmessuilta! Jalmari meni juoksuttaessa älyttömän hyvin! Se näytti tykkäävän juoksemisesta ja ne liikkeet, mitä se esitteli! Välillä Jalmarista tulee mieleen arabi.. Oikeastaan Jalmarin pää muistuttaa hiukan arabia ja ainakin silloin tuo vaikutelma tulee, kun se ravaa häntä pystyssä, niinkuin arabit.

7.
8.

Kaverini ratsastivat Tiltalla ja Jalmarilla. Itse viihdyin kameran takana ihmeen kauan. Kun toinen kaverini lopetti Jalmarilla, siirryin sen selkään ottamaan hiukan ravia. Jalmari oli älyttömän rauhallinen ja se painoi taas pitkästä aikaa ohjalle! Loppukäynneissä Jalmari laski päätään ihan reilusti, vaikka suoraan sanottuna koko mun selässä olo ajan se meni pää alhaalla. Päätettiin, että Jalmaria liikutellaan jatkossa useammin juoksuttaen ja ilman satulaa. Tuo maha on pakko saada pienentymään!

9.
10.

Tilta meni kuulemma todella hyvin! Saatte varmasti joskus Tiltan ratsastuksesta erillistä postausta, jos kaverini suostuvat kirjoittamaan tänne vieraskirjoittajina! Ratsastuksen jälkeen siivosin Jalmarin karsinan ja kaverini taas Tiltan karsinan. Kävin siinä välissä harjaamassa hetken yhtä vierashevosista, josta en viitsi vielä kertoa enempää. Sen jälkeen siirryttiin uittopaikalle ja uitettiin heppoja hetki. Uittamisen jälkeen enää kuivattiin hepat ja siirryttiin kotimatkalle kyydin saapuessa.


Kuinka usein te juoksutatte hevosianne? Mikä oli suosikkinne numeroiduista kuvista?

18 kommenttia:

  1. Ihania kuvia kyllä! Mun lempparit oli 1,2,6 ja 10! :)

    VastaaPoista
  2. 1,2,6 & 7 olivat tällä kertaa mun lemppareita! Oli kyllä vaikea valita, kun kaikki kuvat olivat niin hienoja :-) Kiva postaus ja mukava kun oli videotakin!

    VastaaPoista
  3. Mä yritän juoksuttaa Savua vähintään kerran viikossa sivareilla tai joko sitten ilman, juoksutus on tehnyt Savullekkin ihan hyvää! Mun lempparit oli 1 ja 10, aivan ihanat kuvat! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin juoksutuksesta taitaa tulla aika yleinen liikutustapa, ainakin nyt kun on vielä iso pelto käytössä :D Talvella juoksutus onkin hankitreeniä! Kiitos Ella! :)

      Poista
    2. 2 ja 10 on mun lemppari kuvat.

      Poista
  4. 1 ja 7 oli mun lemppareita. :) Tuo video oli taas kiva! Patea en kauheesti juoksuta, mutta tänään tuli juoksutettua kun piti tarkistaa onko liike epäpuhdas ratsastuksessa ilmenneen jumittamisen vuoksi. Noh, eipä ollut vaan tästä taitaa alkaa satulan sovitusrumba! Satula oli hiertänyt säkää, joten eipä heppakaan halua liikkua enää tuolla satulalla.. Onneksi saadaan huomenna sovitukseen yksi satula, toivottavasti se sopii Patelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Epäsopiva satula ei tosiaan ole kiva juttu, se on tullut huomattua jo monta kertaa :/ Toivotaan, että tuo testiin tuleva satula sopii! :)

      Poista
  5. Multa oli jäänyt jostain syystä se yks postaus lukematta, missä kerrottiin Montun myynnistä mutta nyt kävin sen lukemassa kun ihmetytti mistä puhuit tässä postauksessa... :(

    Mut kiva postaus, mun lempparit on varmaan 1 ja 4 :) Oon vissiin kaksi kertaa yrittänyt juoksuttaa Pekkoa mut se ei oo oikein ymmärtäny sen ideaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan tilastojen mukaan jäi suurimmalta osalta ohitse, mutta kyllä se viimeistään nyt selviää, kun Montu jää pois teksteistä :(

      Kiitti! Meilläkin oli tosiaan ensimmäinen juoksutuskerta ja sain jopa kuulla, ettei Jalmaria ole koskaan aiemmin juoksutettu liinassa, mutta hyvin se tajusi idean ja lähti maiskautuksesta raviin! :D

      Poista
  6. 1, 2 oli mun lempparit :) Kiva video!

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus ja video :) 1,6 ja 7 on mun lempikuvat :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, kun te olitte kuvaamassa :D Ne on kyllä ihan kivoja :)

      Poista