25. joulukuuta 2015

Joululahjat 2015


Taas yksi jouluaatto on jo takanapäin. Oma lahjakasani tuntuu pienenevän vuosi vuodelta(en taida olla tarpeeksi kiltti). Eilenkin tuntui, että vanhempani saivat paljon enemmän lahjoja kuin minä. Toisaalta, ei se haittaa minua! Pääasia eilen oli se, että pääsin sukulaisteni luokse viettämään joulua. Oli ilo katsella pienempien lasten riemua, kun he saivat availla omia pakettejaan. Siitä tulee oikeasti hyvä mieli itsellekin. 


Suurin pettymys oli suklaan uupuminen. Olisin halunnut niin kovasti lempisuklaatani, kun sitä on vihdoinkin tullut kauppoihin rasiana, jossa on pelkästään tuota lempisuklaatani. Sitä en kuitenkaan saanut, enkä oikeastaan mitään toivelistaltani, niin paitsi salikortin. Lisäksi sain kulmavärisetin, 30€ lahjakortin Seppälään, käsipyyhkeitä, DVD:n, astioita ja ruokailuvälineitä, tyynyliinan, kalenterin vuodelle 2016, kuulokkeet, juomapullon ja kuusenpallon + ostoskärryt(jotka oli joo söpöt, mutta oikeastaan turhat). Olen ihan tyytyväinen silti, koska viime jouluina olen saanut paljon tavaraa tulevaisuutta ajatellen ja voi olla, ettei mun kohta tarvitse ostaa itse enää ollenkaan tulevaan kotiin astioita tai syömävälineitä(hahah)!


Ostin Timille lahjaksi kissanminttupallon, joka oli todella hyvä löydös! En ole ikinä nähnyt tuota kissaa niin innoissaan. Se meni hetkeksi täysin sekaisin ja oikeasti leikki pallollaan, mikä on suuri ihme tuolta laiskimukselta!


Mitä te saitte lahjaksi?

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Itse sain ihan suklaata, villasukkia, ratsastushousut ja valokuvausvälineitä. Huomasin, että sulla on toi Nikon D5200 jonka sain juuri lahjaksi niin pakko kysyä onko sun mielestä ihan hyvä kamera?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Sun lahjat kuulostaa todella ihanilta! Kyllä mä olen tosta tykännyt :) Sillä on kätevä kuvata videopostauksia tuon kääntyvän näytön ansiosta! Ainut huono puoli on pysäytyskuvat videolta, niiden laatu menee surkeaksi.. Vanhalla kamerallani(Nikon D3200) sai paljon laadukkaampia pysäytyskuvia :o

      Poista
  2. Kiva postaus! Niinkuin varmaan jo mun postauksesta huomasit eli sain iPhone 6S, tangle teezerin, tossut & hiustenkuivaimen + tänään sain vielä ihanantuoksuisia vartalovoiteita. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo kävin tosiaan lukemassa sen :D Vartalovoiteet onkin todella ihania!

      Poista
  3. Kiva postaus, sähän sait kivoja juttuja! Itse saisin muummoassa yöasun, suoristusraudan ja vaikka mitä muuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, onhan noi ihan kivoja lahjoja, suurin osa hyödyllisiä :D Kuulostaa kans hyviltä lahjoilta! :)

      Poista
  4. Sähän sait ihan kivoja lahjoja! Meidän kissat sai myös jonkinlaisen kissanminttulelun ja ne pitivät siitä kovasti! Viiru tosin ehti jo lelun rikkomaan, niin täytyy varmaan käydä ostamassa uusi ja pitää se Viirusta loitolla XD Minä sain mm. paljon suklaata, pipon, hanskat, sukkia, wake-up lightin, lakanat, kerraston, rahaa ja pari elokuvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä, ihan kiva ylipäätään saada lahjoja :D
      Voi ei, onneksi Timi ei ole vieläkään saanut rikottua omaansa, vaikka siinä onkin noita höyheniä :D
      Oi sun lahjat vasta kuulostaakin kivoilta! :)

      Poista
  5. Noihan kuulostaa kivoilta ja hyödyllistä lahjoilta! :) Mä sain mm. ompelukoneen, elokuvalippuja, pari kirjaa, vaatteita ja ihan liikaa suklaata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyödyllisiä ne kyllä oli! :D Kuulostaa kans kivoilta lahjoilta! :)

      Poista