14. maaliskuuta 2016

Eletään hetkessä


Minun lauantaini oli täynnä hauskoja hetkiä, joista nautin. Olin kaverini mukana hänen liikutushevosensa tallilla, joka olikin minulle uusi paikka. Päätin jo sinne lähtiessä, että nyt panostan kuvaamiseen ja niin myös tein. Kuvia tuli otettua yli 1200, mutta poistelin niitä aika kovilla otteilla ja lopulta jäljelle jäi suurin piirtein puolet. Huomasin pahimman ongelmani olevan horisonttiviiva, joka aina kääntyy sivuun. Onneksi sitä saa ainakin vähän korjattua. Lisäksi kävi niin, että kuvaamani ratsukko "hohti" valkoista lunta vasten.

Tästäkin näkee tuota "hohtoa".

Reilu parin tunnin jälkeen vaihdoimme tallia minulle tutumpaan paikkaan. Jo aiemmin päätin, että lähtisimme kaverini kanssa maastoon. Itse menin Jalmarilla ilman satulaa. Kahden ratsun varustamisen jälkeen autoin kaverini satulaan ja nousin itse poikkeuksellisesti penkiltä Jalmarin kyytiin. Se sujui yllättävän hyvin, vaikka yleensä minut onkin puntattu sinne. Lähdimme sitten matkaan.


Sanoja "elä hetkessä" hoetaan paljon ja viime päivinä olen miettinyt enemmän sen merkitystä. Moni on varmasti nähnyt somessa #rideforolivia -kuvia erään ratsastajan muistoksi ja niiden kuvatekstinä saattaa olla jotain aiheeseen liittyvää. Siitä huolimatta harva pystyy irtautumaan arjesta ja murheista. Tämä maasto oli kyllä sellainen, jonka aikana elimme hetkessä. Noin puolen tunnin ajan kävelimme paria ravipätkää lukuun ottamatta edestakaisin samaa tietä pitkin, mutta meillä oli kaverini kanssa hauskaa ja nauru raikui. Jalmarikin kulki lähes koko ajan korvat höröllä, tai ainakin silloin, kun johdimme kahden ratsun jonoa. Huomasin myös Jalmarista uusia puolia. Se yllätti minut laskemalla päätään, kun menimme loppukäyntejä. Ex-ravureille se ei ole itsestäänselvyys. Pitkästä aikaa ratsunani oli rento hevonen, jonka selässä tykkäsin olla. Kaiken huipuksi Jalmari suostui johtamaan jonomme umpihankeen! Se on aina ollut tarkka jaloistaan, joten jonkun on aina täytynyt auttaa meidät lätäköiden ja muiden "erikoisempien" kohtien ylitse. Joskus näköjään tarvitsee tällaisia irtiottoja nähdäkseen asioita uudesta näkökulmasta.


Milloin te olette viimeksi olleet maastoilemassa rennolla fiiliksellä?

12 kommenttia:

  1. Tosi mahtava postaus kuten aina;)

    VastaaPoista
  2. Just toi hetkessä eläminen ja siitä nauttiminen unohtuu todella usein kaikilta arjen kiireiden keskellä. Sitä pitäisi kaikkien opetella, mutta harjoittelemalla oppii!
    Kirjoitit taas todella hyvin:) Ihan mahtavaa, että sait Jalmarin kulkemaan rentona, ja huomasit siitä jopa uusia puolia!
    Kävin viimeksi maastossa syyslomalla serkkuni tallilla. Aluksi tipuin, kun sain pukkisarjat alle, mutta sitten loppumatkan (n. 4km) laukkasimme koko letka ihan täysiä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen huomannut täysin saman, myös omalla kohdallani. Niinpä! :)
      Kiitos! On Jalmari onneksi yleensäkin sellainen, ettei se kulje jännittyneenä, mutta tuntui niin mahtavalta saada se kerrankin kulkemaan pää alhaalla ja jopa pärskimään pari kertaa ja se ei siis johtunut mistään rankasta treenistä :D
      Oi ei! Ei kuitenkaan tainnut sattua pahemmin, jos noin vauhdikkaasti pystyit vielä jatkamaan :D Kuulostaa kivalta!

      Poista
  3. Tää oli kiva postaus. :) Yleensä kun käyn ratsastamassa niin keskityn ihan vain olennaiseen eikä tule murehdittua muita asioita mutta tämän postauksen pointti oli hyvä! Meillä maastoreissut menee nykyään paljon paremmin kuin syksyllä. Syksyllä Pate näki metsässä jotain ja jähmetty paikoilleen eikä suostunu liikkumaan eteenpäin. Ihan satulan läpi tunsin kun sen sydän hakkas. Sitte ku päästiin liikkeelle niin mentiin turhankin reippaasti ja jos olisin yhtää ohjasta myödänny niin olis heppa lähteny alta ku raketti. :D Pari viikkoa sitte olin seuraavan kerran maastos ja heti tallin takana Pate näki rusakon ja sama homma. Erona vain se että liikkeelle lähtiessään se kuunteli paljo paremmin eikä lähteny huhtomaan. Loppumaasto meniki tosi hyvin ja tohdittiin jopa mennä uusia reittejä. Hienosti se kanto ratsastajan takasi tallille eikä lähteny lätkimään. :D Jos mennään omistajan kans kärryillä niin Pate menee aina nätisti. Yksin maastoilu on sille vähä jännittävää etten oo tohtinu ravata maastos ku ei tiedä löytyykö jarruja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Maastossa ja ylipäätään ratsastaessa tosiaan kyllä unohtaa kaiken muun ja siksi se onkin hyvää "terapiaa" arjen vastapainoksi! Mahtava kuulla tällaista kehittymistä! Onneksi meillä ei ole mitään tuollaisi säikkymisiä ollut, mitä nyt joskus ex-ravurina Jalmarinkin vauhti on saattanut kiihtyä, mikäli olen antanut enemmän ohjaa :D Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Savun kanssa näitä rentoja maastoja tuli vedettyä kyllä niin usein kahdestaan ja niissä kyllä mieli lepäs! Hyvin kirjotettu postaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapa todella mahtavalta! :) Kiitti!

      Poista