29. maaliskuuta 2016

Kun lähdin kuvaamaan ilman muistikorttia


Pääsiäinen tuli ja meni. Vapaat kuluivat minun osaltani tallilla ja tässä postauksessa ajattelin jakaa muutamia kuvia sunnuntailta. Olin taas kuvaamassa kaveriani ja hänen hevostaan, tai oikeastaan tungin heidän mukaansa. Vähän aikaa sitten tajusin, että omistan valovoimaisen objektiivin, jota oli pakko päästä kokeilemaan maneesiin. Maneesissa kuitenkin huomasin, että olin jättänyt tärkeimmän asian kotiin, muistikortin. Yhden puhelun jälkeen asia oli kuitenkin hoidossa, koska minulla on niin ihana perhe. ♥ Hetken odottelun jälkeen muistikortti saapui minulle ja pääsin aloittamaan kuvaamisen. Kuvia tulikin otettua taas yli 1000, mutta yli puolet päätyivät poistoon. Tuolla valovoimaisella objektiivilla on muuten hyvä kuvata, mutta tarkennus oli todella hankalaa. Objektiivi on 35mm, eli sitä ei pysty "zoomata", jolloin käyttö oli hiukan hankalampaa. Lopulta luovutin ja siirryin käyttämään automaattitarkennusta. Jouduin peittömään toisella kädelläni kirkkaan tarkennusapuvalon, jolloin käteni hiukan puutui, mutta ei se mitään! Kuvaamassa oli kuitenkin kivaa ja sain ihan kivoja otoksia, ainakin omasta mielestäni.

 Tässä hyvä esimerkki siitä, kuinka tarkennus meni usein hiekkaan.
Verratkaa tätä ylempää kuvaa tähän kuvaan! Tämä on paljon selkeämpi mielestäni.
Tämän tyylikkäämpää kaverikuvaa saa hakea!

Onko teille sattunut lähiaikoina mitään suurempia unohduksia?

26 kommenttia:

  1. Ihania kuvia<3 Toi kaverikuva on kyllä hyvä ja oli varmaan ikävää kun toi muistikortti jäi kotiin mutta onneksi sulla oli niin ihana perhe että se toi sen!:) Ei mulla sen kummempia unohduksia oo sattunut kun että mun ratsastuskypärä ja hanskat jäi kotiin kun lähdin tunnille kun oli niin kiire lähteä mutta onneksi tallillta sai lainaan kun enää ei ehtinyt tuoda kun tunti alkoi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, ihan meidän näköinen kaverikuva, kun mä oon silmät kiinni ja kaverini edustaa :D Toi oli kyllä ihan huippua, että sain muistikortin itselleni!
      Onneksi sullekin kävi noin onnellisesti! :)

      Poista
  2. Voi eikä, toi on niin perus "lähdenpä tästä kuvaamaan" ja sitten huomaa että ei ole muistikorttia tai akkua tai parhaimmassa tapauksessa kumpaakaan mukana :D Mulle käy näin todella usein!

    Niin ja piti vielä kysyä, että kuinka valovoimaimen obejktiivisi siis on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ärsyttävän yleistä! Helpottavaa kuitenkin kuulla, etten ole ainoa, joka unohtelee noita tavaroita matkasta! :D

      Tässä osoite tuon objektiivin myyntisivulle(http://www.rajalacamera.fi/nikkor-af-s-35-1-8g-dx-objektiivi.html?gclid=Cj0KEQjwz-i3BRDtn53Z5Z7t4PUBEiQA23q2ABKydTJFt2v5qfSqh-WPlimk-iRDB1ARR9gTSqYnvCsaAlhd8P8HAQ). Sen pienin mahdollinen f-luku on 1.8, mutta se alkoi olla jo ihan liian valoisa, sain ylivalotettua kuvia aika tehokkaasti, mutta toki ISO-arvon säätö jäi turhan vähäiseksi ja näissäkin kuvissa on nähtävissä kohinaa. Ehkä ensi kerralla muistan säätää asetuksia tarkemmin! :)

      Poista
  3. Haha mulle sattunut aivan samalla tavalla pariin otteeseen toi muistikortin unohus :D Mutta älyttömän hienoja kuvia oot saanut otettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Mietinkin siinä muistikorttia odotellessani, että käyköhän muille ikinä niin, mutta nähtävästi käy :D Paljon kiitoksia Ella!

      Poista
  4. Nää oli kyllä tosi kivoja ja hyvin onnistuneita sun osalta oli paljon :D <3 ja hyvä et joskus niin päin, että mäkin edustan ;) :P mutta se että just tällä kertaa vielä tarkistit, että kamera on varmasti mukana ja vitsailtiin, että tuut kuvaamaan, mutta olisit unohtanut tärkeimmän eli kameran kotiin... Niin no se ei jäänyt mutta :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva että säkin tykkäsit! :) Olihan noissa tosiaan onneksi vähän edustavampiakin :D Ja ainiin, olin jo ihan unohtanut tuon! Eihän se tärkein unohtunut, mutta toiseksi tärkein.. :D

      Poista
  5. Tosi hienoja ja onnistuneita kuvia oot saanut otettua! Ja noi on just noita tyypillisiä hassuja unohduksia, naurattaa jälkeenpäin, mutta ehkä ei juuri siinä tilanteessa... Mutta tosi kiva postaus(:

    VastaaPoista
  6. Oletpas saanut otettua todella kivoja kuvia. :) Varsinkin maneesikuvat ovat todella onnistuneita!
    Itsellänikin on kerran noin käynyt. Itsellä jäi kyllä silloin kuvat ottamatta ja kyllä harmitti... Myös useaan otteeseen olen itseni pelastanut ja viime hetkillä olen kortin muistanut ja nopeasti sen hakenut :D

    saarusti.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Noista maneesikuvista tosiaan tuli ihan kivoja ja parempilaaduisia kuin aiemmista! :) Tuo olisikin hyvä, jos aina viime hetkellä muistaisi hakea sen kotiin jääneen akun tai muistikortin :D

      Poista
  7. Todella kivoja kuvia kyllä :) Tästä musitinkin, että lupasin kaverilleni mennä kuvamaan joku päivä häntä ja poniaan... :`)

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia oot saanu otettua! Mullakin unohtuu liian usein muistikortti kotiin :D muutenkin unohdan aika paljon asioita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mulla on kyllä sama vika, että unohtelen liian usein asioita :D

      Poista
  9. Hah, eipä miulle oo (onneks) käyny noin, että muistikortti jäis kotiin... Hyvä mun on saanoo kuiteski ens kerralla jää... :DD Mut joo ihan super kivoja kuvia ja kivasti kirjotettu teksti :)

    www.ponityttoseikkaileee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla taitaakin olla ainakin mun muistia parempi muisti ja se on vain hyvä juttu :D Toivotaan, ettei noin käy! Paljon kiitoksia :)

      Poista
  10. Kiva postaus taas:) Mä unohin nyt loman jälkee avaimet kotii, nii en päässy heti sisää ja jouduin oottaa jtn 3h että vanhemmat tuli avaa mulle oven:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voi ei, toi on jo aika paha, no onneksi pääsit sitten kuitenkin odottelun jälkeen sisälle :D

      Poista
  11. Ihania kuvia, Osaat kuvata tosi hyvin♥

    VastaaPoista
  12. Tosi onnistuneita kuvia oot räpsinyt! En oo kyllä mun mielestä pitkään aikaan unohdellut mitään kauheen isoo. Tossa on kyllä aika kova homma käydä läpi 1000 kuvaa! Mullakin tulee myös aika useesti napattua lähemmäs 1000 kuvaa per reissu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Sana "räpsiny" sopii kyllä tähän kohtaan täydellisesti :D Ootappa vaan, ehkä sunkin vuoro vielä tulee!
      Tuon 1000 kuvan läpikäyminen ei edes ollut se inhottavin juttu, mutta niiden poistolta säästyneiden pienentäminen muokkausohjelmalla yksitellen ja lähettäminen oli ärsyttävää :DD Mutta vapaaehtoisestihan mä sitä teen :)

      Poista
  13. Ihania kuvia! :)
    Mulla käy taas yleensä niin, että kamerasta loppuu akku kesken kaiken :D Hyvä että sait kuitenkin lopulta sen muistikortin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Mulla nykyään tuota käy enää harvoin, onneksi :D

      Poista