6. toukokuuta 2016

Kolme eri lajia

Viiden päivän sisällä kävin kolmella eri tallilla, kolmen eri lajin parissa. 


Viime viikon sunnuntaina, vappuna, kaverini ehdotti, että lähtisimme jollekin tallille. Siksi päädyimme lopulta Lamonan tallille. Sää oli jo silloin todella ihana! Lamonan ratsastus meni vähän niin ja näin ja lähinnä vain palloiltiin ympäri peltoa. Ratsastuksesta ei oikeastaan ole mitään kerrottavaa, mutta välillä näinkin. Testasin kuitenkin uusia saappaitani, jotka olivat todella liukkaat pintakäsittelystä. Jalkani heilui siksi tavallista enemmän, mutta varpaat pysyivät ihan hyvin oikeaan suuntaan. Nämä Lamonan kuvat on ottanut Nelli!


Tiistaina lähdin taas mopoautolla kohti Jalmarin tallia, tällä kertaa ihan yksin. Olen ottanut nyt oikeasti tavoitteekseni treenata sitä, jotta pääsisimme joskus raviradalle asti. Siksi ajoin taas vähän alle tunnin. Lähinnä menimme kuitenkin käyntiä. Ajaessani pohdin, miten ajokerta voi sujua huonosti, mutta sekin tuli koettua. Kun pyysin ensimmäisen kerran kovempaa vauhtia, Jalmari säikähti kärryihin osunutta oksaa ja lähti laukalle. Hidastus kuitenkin onnistui hyvin. Seuraavalla pätkällä vauhti kiihtyi taas laukkaan. Sen jälkeen heräsin vasta kunnolla ja aloin säädellä vauhtia enemmän itse. Loppupätkät menivätkin hyvin ja vaikka otin edelliskertaa enemmän ravia, Jalmari tuli hikeen vain mahavyön kohdalta ja kaulasta. Koska sää oli lämmin, pesin Jalmarin vielä ennenkö siirryin tekemään tallihommia.


Eilen, torstaina, heräsin vapaaehtoisesti ennen seitsemää ja lähdin kaverini mukana Niinisalon maastoesteille. Maastoesteitä en ole ikinä hypännyt itse ja taitaa olla niin, etten ole edes käynyt katsomassa kenenkään kisoja tai treenejä. Siksi tämä minulle uudempi laji olikin mukavaa seurata! Ainakin nyt, kun kaverillani meni hevosensa kanssa niin hyvin! Lopuksi he pääsivät vielä järveenkin, mikä ei ole itsestäänselvyys. Toki veteen pääseminen vaati sen, että kaverini kengät kastuivat kunnolla, mutta taisi olla sen arvoista! Mahtava päivä kaikkien osalta siis!


Oletteko te ikinä hypänneet maastoesteitä?

40 kommenttia:

  1. tosi kivoja kuvia ja kaikinpuolin kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Mukavissa paikoissa taisit käydä :) Mukava postaus, ihanat kuvat, ja sun ratsastus näyttää huippuhienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, vaikka näistä tosiaan Niinisalo oli ainut outo paikka :D Paljon kiitoksia! :)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus ja hienoja kuvia!
    Itselläkin tuntuu joskus siltä, että miten ajaminen voi mennä huonosti, mutta lopulta joutuu aina toteamaan ettei kaikki ajokerratkaan mene aina niin hyvin, vaikka siltä saattaakin aluksi näyttää :)
    Mä en oo koskaan hypännyt itse tai käynyt katsomassa, kun joku hyppää maastoesteitä, mutta olisi kyllä joskus hauska kokeilla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuntui kyllä oikeasti hassulta, varsinkin, kun Jalmarikin on kokenut ajoheppa niin eihän se nyt huonosti voi mennä :D Nähtävästi voi, omalla tavallaan..
      Itse haluaisin myös joskus itse hyppäämään! :)

      Poista
  4. Wau, ratsastat taas kerran ihan huippuhyvin! Niinisalo vaikuttaa kivalta paikalta, pitäisköhän joskus harkita käyvänsä?
    Mulla on kerran ollu mahdollisuus hypätä maastoesteitä, mutta koska turvaliiviä ei ollu, en lähteny hyppäämään. Kesällä kuitenkin pääsen hyppäämään maastossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, kiitos paljon!
      Joo ne mmaastoesteitä suosittelen ainakin! Oli muuten upeat maisematkin :D
      Voi harmi, no mutta onneksi pääset nyt koittamaan edes maastossa hyppäämistä! :)

      Poista
  5. Huippu kiva postaus ja ihania tosiaan nämä kuvat!:-) Itse harrastan kenttäratsastusta, joten maastoesteet on tutuiksi tullut, vaikka vasta pari vuotta on kenttäratsastus ollut mukana!:-D Niinisaloonki varmaan joku kerta kenttiksiin eksytään, vaikka pohjosessa asutaankin eikä mikään lyhin matka sinne ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hei vähänkö kiva! Empä kyllä tiedä kovin montaa kenttäratsastajaa, mutta en sitten tiedä, onko se oikeasti niin harvinainen laji kuin ajattelen :D Niinisalo oli kyllä kivan oloinen paikka, vaikka en toki osaa yhtään vertailla, kun muita maastoesteratoja en tosiaan ole nähnyt :D

      Poista
    2. Hahhah joo, en itsekkään ennen kenttäratsastajia paljon tiennyt mutta nyt kun piirit tullut tutuiksi niin ihan ympäri suomea tiiän paljon kenttäratsastajia!:-D Laji on ainakin omasta mielestä alkanut kiinnostaan enemmän ratsastajia estepuolellakin ja osanottajia lisääntyy vaan, ei se nykyään enään niin harvinainen ole mitä vois luulla!:-D

      Poista
    3. Joo oon kans huomannu, että muutamat mun tuntemista esteratsastajista on hyvinki kiinnostuneita kenttäratsaatuksesta :D Noi piirit kyllä varmasti alkaa tuntea aika nopeasti, varsinkin, kun kenttäkisoja ei kovin usein taidetakaan järjestää niin kaikki lajin kilpailijat kiertävät sitten samoja kisoja, kun sellaisia tulee! :D

      Poista
  6. Kiva postaus! Toi eka kuva varsinkin on ihan älyttömän hieno ja kuten sanoin niin sulla on siinä tosi nätti istunta :) Maastoesteharjotuksia on kyllä aina tosi mielenkiintonen seurata! Ja tosiaan oon hypännyt jotain pieniä maastoesteitä ratsastusleireillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kitti Kamilla! :D Tällästä palautetta on aina niin kiva saada :) Voi vitsit, olis kans mahtavaa joskus päästä iteki hyppäämään noita! :D

      Poista
  7. Sun istunta näyttää etenkin tuossa ekassa kuvassa tosi hyvältä, vau! Nuo saappaatkaan eivät näytä käytössä laisinkaan lyhyiltä, kun tulevat kumminkin noin "korkealle" ulkosyrjältä. :)
    Itse olen hypännyt maastoesteitä Alavudella, kivaa hommaa kieltämättä! Niinisaloon en ole koskaan päässyt maastoestetreenejä/kisoja katsomaan, mutta olis kyllä kiva kokemus kun Niksulan puitteita niin kehutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Täytyy sanoa, että tuohon kuvaan olen itsekin tyytyväinen, vaikka ainahan sitä parannettavaakin löytyy :D Itse olen edelleen sitä mieltä, että olisivat ne sen pari senttiä voineet olla pidemmät, mutta tää oli kuitenkin kiva kuulla! Ei ne tosiaan käytössä ihan niin pahoilta näytä.. :D
      Mietin, että Alavudelle voisin joskus haluta mennä itse hyppäämään maastoesteitä ja sitä kaverinikin on minulle ehdottanut :D Se oli kyllä hieno paikka, en voi muuta sanoa!

      Poista
  8. Oikein kiva postaus ja kivoja kuvia :) Olisi kyllä aika kivaa päästä kokeilemaan maastoesteitäkin, kun niitä en ole vielä mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin kyllä haaveilen pääsystä maastoesteille vielä joskus :)

      Poista
  9. Ihania kuvia! Savulla tuli muutaman kerran hypättyä maastoesteitä, katsotaan jos tänä kesänä pääsisi taas kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  10. En olisi kastellut kokonaan kenkiäni O.O Nehän menevät pilalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, saattavat mennäkin eikä tuo tosiaan ole mikään järkevin teko, mutta jos luit postauksen, luit siihen olevan hyvä syy ;)

      Poista
    2. Kunnon kuivauksella ja rasvaamisella ne ei menny mitenkään pilalle :D kyllähän mä sen tiesin, kun sinne menin, ettei nahkasaappaat siitä tykkää, mutta enemmän mä halusin sen hepan sinne veteen kuin sääliä ja säästellä mun kenkiä :) :P muutenkin haluaisin jo uudet saappaat, mutta käyhän niiden uudistaminen noinki :D ja mitäs se sua haittaa, vaikka mun saappaat oiski menny pilalle :P

      Poista
    3. Niinpä, tuohon oli niin hyvä syy ja musta on oikeasti jopa ihailtavaa, että "uhrasit" sun kengät tollei :D Ja vielä hienompaa, jos ne nyt eivät edes menneet pilalle! Toi oli kuitenki mahtavaa, että heppa saatiin veteen! Jos toi kastelu ois ollu turhaa niin sit se ois varmasti jopa harmittanukki :D

      Poista
  11. Vitsit Kambo rakastaa ylikaiken maastoesteitä ku Ypäjällä niihin ollaan päästy tutustuu, ihan huippu kivaa hyppiä ku hevonenki nauttii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ypäjällä taitaakin olla todella hienot puitteet! Varmasti mahtavaa päästä hyppimään siellä :) Ja vähänkö kiva, että heppaskin tykkää niistä! :)

      Poista
  12. Oi vitsi kuinka kivoja kuvia! Ite en oo viellä päässyt, mutta opintojen myötä kyllä sitten jossain kohtaa!

    http://juttashorselife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva, että pääset kuitenkin sitten tulevaisuudessa koittamaan niitä!

      Poista
  13. Oon kanssa huomannut, että hyvät kengät - tai omassa tapauksessa chapsit - vaikuttaa ihan hirmuisesti jalan asentoon. Ennen mulla oli tapana vääntää jalka nilkasta 90 asteen kulmaan hevosen kylkeä vasten, mutta nyt uusien kenkien ja chapsien aikana ei kovinkaan montaa kertaa ole näin käynyt. Jonkin verran asia hälveni vanhojen kenkien aikana, mutta eron huomaa vasta nyt selvästi.

    Ite oon kerran hypännyt itse kasattua maastoestettä kaverini toisella vuokriksella joulukuussa 2014. Kasattiin tuolloin pellolle joku 60 senttinen este kuusenoksista (turvallisuus ihan 110%) ja hypättiin sitten sitä pari kertaa. Samalla reissulla hypättiin sitten polulle kaatunutta pientä puuta kerran tai parin ja se toi kyllä mukavaa vaihtelua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans oli toi nilkka aika paha yhes välis ja se parantui jo näillä uudemmilla chapseilla yllättävän hyvin, vaikken edes yrittänyt korjata asiaa! :D

      Haha, mäkin oon kyllä hyppinyt erään oksan yli joskus, joka oli n.20cm korkealla maan pinnasta :D Voihan sitäkin tavallaan maastoesteeksi sanoa!

      Poista
  14. Kivoja kuvia ja mielenkiintoista tekstiä, tykkään! Maastoesteitä en sen kummemmin ole ylittänyt, mitä nyt muutaman puunrungon ja ojan ylityksen olen suorittanut ja näin estekammoiselle ihmiselle siinä on ihan tarpeeksi haastetta :D Asiasta toiseen, voisitkohan lähiakoina kertoa hieman, millaista on olla bloggaaja, ja mitä se blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen sinulta vaatii? Sun blogista innostuneena olen kovasti miettinyt myös oman blogin perustamista ja ennen sitä olisi kiva saada hieman tietoa siitä, mihin on ryhtymässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kivasta kommentistasi! No mutta olet sentään tuollaisten yli päässyt, se on jo oikeasti aika suuri saavutus, varsinkin jos estepelkosi on paha!
      Itse asiassa, tätä(kin) postausahetta olen miettinyt jo pidempään ja pari luonnosta aiheesta taitaa ennestään löytyäkin. Mäpä yritän saada ne kirjoitettua tässä lähiaikoina, vaikka eihän mun kokemukset vastaa ihan kaikkia, että voihan olla niinkin, että joku kokee asiat eri tavalla kuin mä :D Mutta hei, ihana kuulla tällaista!

      Poista
  15. Todella kiva & mielenkiintoinen postaus! En ole koskaan hypännyt maastoesteitä, mutta kunhan saan Carinon varmemmaksi hyppäämisessä niin olisi kyllä todella hauskaa kokeilla! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa kyllä varmasti ainakin koittaa!

      Poista
  16. Oi että, oon menny maastoesteitä ja tykkään tosi paljon!! Ei vaan hirveesti oo mahollisuuksia niitä treenata, mutta jospa joskus musta vois tulla kenttäratsastaja..

    Kiva postaus ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, toivottavasti saat jossain vaiheessa mahdollisuuden treenata aktiivisemmin! :D Kenttäratsastus kyllä vaikuttaa kivalta lajilta!
      Kiitos! :)

      Poista