3. toukokuuta 2016

Raviurheilua

1.
2.
3.

Sain raviurheilusta yliannostuksen, kun perjantaina ajoin Jalmarilla ja heti seuravaana päivänä lähdin Seinäjoelle raveihin. Nämä eivät kuitenkaan olleet mitkään sunnuntairavit, vaan kansainväliset ravikilpailut, joissa oli kisaamassa paljon myös ulkomaisia juoksijoita. Ja pakko myöntää, paikalla oli kyllä hienoja hevosia! Yritin kuvailla parhaani mukaan, mutta kovin hyviä kuvia en saanut lähes täydellisestä säästä huolimatta. Toki joukossa oli myös ihan kivoja otoksia, joihin olen tyytyväinen. Näistä esillä olevista kuvista saa kertoa oman suosikkinsa!

4.
5.
6.
7. Tanner tömisi, kun nämä laukkasivat ohitse!
8.
9.
10. Tää oli todella hieno hevonen ja jäi mieleen pitkän harjansa kanssa!
11.
12.
13.

Ravien lisäksi lähdin Horzen liikkeellen etsimään ratsastussaappaita. Koitinkin neljää eri mallia ja niistä yhdet olivat jalkoihini lähes täydelliset. Varsi oli riittävän kapea ja pituus parempi, kuin muissa, joissa on yhtä kapea varsi. Toki nämä saappaat voisivat olla sentin tai pari pidemmät, mutta ainakin ne sopivat sekä kouluun että esteille! Jalkoihini on kuitenkin sen verran hankala löytää saappaita, että parempia saisi etsiä. Pitää nyt vain pitää peukut pystyssä, etteivät nämä saappaat laske kauheasti käytössä! Hintaa näillä oli vain 149€, joten se ei ollut ollenkaan paha! Olin jo tottunut siihen, että saisin maksaa saappaista vähintään 200€, mutta ei näköjään. Mitä mieltä te olette, ovatko nämä kauhean lyhyen näköiset?


Oletteko te olleet ikinä katsomassa raveja?

22 kommenttia:

  1. Tosi kivaa, että pääsit noihin raveihin, oli kyllä upeita hevosia! Itse en ole käynyt raveissa kertaakaan, ehkö joskus tulee sielläkin käytyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo oli kyllä kiva päästä pitkästä aikaa sellaisiinkin :) Kannattaa kyllä käydä edes kerran, niin avautuu vähän ravimaailmakin :D

      Poista
  2. Oon käyny vaa yhen kerran kattomas ravei, mut oon enemmä ratsastaja tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, mutta niin oon mäkin. Silti raviurheilu on ihan kivaa vaihtelua :)

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Itse olen ollut raveissa kerran, mutta olin silloin ihan pieni, joten en muista niistä mitään :D Tänä vuonna mulla olisi kuitenkin tarkoitus mennä kaverini kanssa raveihin kattomaan hänen sukulaistensa hevosten startteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Eikä, no onneksi pääset nyt taas uudelleen, jos tällä kertaa jäisi jotain mieleenkin :D Tuo on kyllä huippua, jos joku tuttu hevonen on mukana!

      Poista
  4. Ihania kuvia!
    Mä oon käynyt monesti katsomassa raveja, tosin vain Killerillä kun se on tässä aika lähellä :)
    Noi saappaat näyttää ihana hyviltä, eikä mun mielestä liian lyhyiltä. Mua nimittäin aina häiritsee, jos saapas tulee liian lähelle polvea, eikä sitä silloin pysty taittamaan kunnolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oi vähänkö kiva! Mua niin harmittaa, että mun kotipaikkakunnan raviradalla ei ole kuin kesällä yhdet ravit, jos silloinkaan..
      Hei tää oli kiva kuulla! Ne ovat tosiaan nyt juuri hyvä, mutta lähinnä pelottaa se, että kuinka paljon ne tuosta laskeutuvat nahkan pehmetessä.. :D

      Poista
  5. Mä oon sekä ravi- että ratsupuolen uskollinen harrastaja. Mua häiritsi itini kanssa tosi paljon, kun nuo valjakkohevosten jalat kävi tosi lähellä sitä takarautaa, mutta komeitahan ne oli. Ja hienoja hevosia muutenkin!Katottiin siis telkkarista, kun meillä ravi-ihmisperheellä on toto tv telkkarissa :D! Ja kyllähän nää isot ravit taitaa jostain muualtakin näkyä!

    http://sekopaistaponihulluutta.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva! Mä oon taas keskittyny liikaa katselemaan kameran läpi, kun en tuota huomannut, vaikka kuvastakin sen näkee aika selkeästi :o Itseasiassa mtv3:n ravikunkku tuli myös näistä raveista, mutta niissä nyt ei niin kilpailuja näkynyt :D

      Poista
  6. Jälleen tosi kivoja kuvia ja ihan hyvältähän nuo uudet saappaasi näyttävät :) +kiva kun vidoin löytyi! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva kuulla tällaista mielipidettä :) Oon kans iloinen että saappaat löytyivät loppujen lopuksi yllättävän helpolla, vaikka sitä mietinkin kauan, mahdanko koskaan löytää saappaita, jotka ovat hinnaltaan kohtuulliset ja minulle hyvät :D

      Poista
  7. Tosi kiva postaus ja hyvä että löysit ratsastussaappaat! Kyllähän tuolla raveissa on tullut pyörittyä koko ikä kun äiti on ollut siellä töissä, etenkin pikkuponeja käyn siellä aina ihailemassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon kans tyytyväinen noiden löytöön, ettei tarvitse tilata mittatilauksena mitään.. :D
      Sähän ootkin oikeen etuoikeutettu tässä asiassa! Pikkuponit on kyllä niitä parhaita :3

      Poista
  8. Huippuu että löysit saappaat, hyvän näköset! muutaman kerran oon ravejakin käynyt katsomassa aina silloin tällöin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä samaa mieltä! :D Oi kiva kuulla!

      Poista
  9. Upeita kuvia! Todella kivannäköiset nuo sun uudet saappaat! :-) Itse en ole koskaan ollut katsomassa raveja, vaikka kyllä saattaisikin kiinnostaa lähteä semmoisia katselemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Mä kans tykkään, vaikka taidankin lisätä niihin hiukan blingblingiä tuomaan jotain yksityiskohtaa :D Kannattaa kyllä joskus käydä ihan vaikka vaihtelun vuoksi!

      Poista
  10. Hyvän näköset noi saappaat on! Mullaki on tosi vaikeeta löytää saappaita, kaikki on liian lyhyitä ja nilkasta liian isot. En yhtää tykkää mun tämän hetkisistäkään saappaista kun aika isot just nilkasta ja sais olla pehmeempää/taipuisampaa nahkaa :/
    Mutta tosi hyviä kuvia oot saanu otettua! Onks sulla mikä putki kameras? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tällaista! :D Noi saappaat tuntuu olevan suunniteltu vaan tietyn tyylisille jaloille..
      Kiitos! Nämä kuvat otin Tamron SP 70-300mm putkella :) Sen f-luku väli on f/4-5.6 :)

      Poista
  11. Ihania kuvia sulla. Ja tosi kivan näköinen blogi

    VastaaPoista