22. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen leiripäivä

Maanantai 11.7.2016


Viime perjantaina loppui viiden päivän leiri Pulleromäen tallilla, jossa olin myös viime vuonna leirillä. Tällä kerralla menin paikalle jo sunnuntaina, mutta silloin vain majoittauduin leiritiloihin muutaman muun leiriläisen kanssa. Varsinainen leiri alkoi vasta maanantaina ja siitä päivästä ajattelin nyt kertoa. Ensimmäisenä tosiaan odottelimme sunnuntaina saapuneiden ihmisten kanssa muut leiriläiset paikalle. Pian sen jälkeen oli ensimmäinen ratsastustunti, jonka menin Futulla. Ruuna oli viime vuonna yksi suosikeistani ja se oli myös leirihoitsuni silloin. Siksi lähdinkin tunnille hyvällä fiiliksellä. Menimme aluksi melko helppoa tehtävää, tai no, miten sen nyt ottaakin. Huomasin jo tämän ensimmäisen tunnin aikana, että yleensä vain matkustan hevosen kyydissä! Menimme nimittäin hiukan enemmän harjoitusravia ja olin sen jälkeen ihan hikinen.. Futun liikkeet vain vaativat enemmän lihaksia. Itse tehtävä oli helppo, loivaa uraa volttien ja pääty-ympyröiden kera. Laukkaa otettiin alkuun vain pääty-ympyröille. Niillä laukan nostaminen olikin vielä helppoa, koska Futu on kivan herkkä. Lopuksi laukkaa otettiin myös kartioiden ympärillä oleville ympyröille ja siinä kohtaa oli jo hankalampaa, kun Futu on isompi hevonen ja tilaa voltille oli melko vähän. Kiitänkin onneani, että sain juuri tälle tunnille herkän Futun. Tunti meni siis kohtuuhyvin ihan vain ratsun takia.

Kuvasta nyt ei kovin hyvin saa selvää, mutta nuo oranssit pallot ovat siis kartioita ja ympyrät voltteja tai pääty-ympyröitä.

Teoriassa oli pyöröaitausta, jota oli viime vuodenkin leirillä. Toinen tunti oli kentällä ja sen menin Danalla. Luvassa oli puomeja. Menin vasta toisessa ratsastusryhmässä, joten ehdin nähdä tehtävää etukäteen. Totesin jo siinä vaiheessa, että tehtävä tulee olemaan minulle hankala. Ja niin se myös oli. Tunti oli varmaankin koko leirin epäonnistunein tunti. Alla on taas epäselvä kuva tunnin tehtävästä, jossa oranssit viivat kuvastavat puomeja. Ehkä ideasta saa kuitenkin selvää. Alkuun ravailimme tehtävää kevyessä ravissa. Minun oli todella hankala keventää puomeja, kun en osaa hahmottaa niitä ja sekaan hevosen askeleet omalla ratsastuksellani. Pitkällä sivulla kevensimme kaksi ylös ja yksi alas -tyylillä. Se meni hyvin, kun vain sain rytmistä kiinni.

Tämä kuva viime vuoden leiriltä!

Ravissa tehtävä oli vielä suhteellisen helppo. Laukassa en enää osannutkaan ratsastaa yhtään. En saanut ylläpidettyä Danan laukkaa millään ja pompin suurten askelien takia satulassa kuin perunasäkki. Unohdin miljoona tärkeää asiaa, joista olisi ollut tässä tehtävässä apua. Lopulta sanoin opettajallemmekin, ettei tunnista tule yhtään mitään. Opettaja kuitenkin kannusti minua ja ihme kyllä, loppupätkä menikin hienosti! Onnistuneen pätkän jälkeen sainkin lähteä suoraan kävelemään loppukäyntejä. Hevosessa ei ollut mitään vikaa, mutta ratsastajassa sitäkin enemmän. Siksi totesinkin, että olen nykyään enemmän kouluratsastaja.

Illalla meillä oli iki-ihana leirikaste. En viitsi paljastaa siitä muuta kuin sen, että kyseessä oli melko tavanomainen kaste, jonka päätteeksi saimme treenata lihaksiamme astetta enemmän.

Tykkäättekö te mennä puomeja?

24 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) tykkään sun kirjotustyylistä yleensäkin, ja nää postaukset on mukavaa luettavaa!
    Itse tykkään puomeista aika paljonkin, varsinkin kun muuten laiska oma ponini niillä aina innostuu ;) ne ovat kivaa jumppaa ja vaihtelua vaikka lisäksi muuten tavanomaiseen koulutuntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää oli erittäin kiva kuulla :)
      Puomit on kyllä ihan kivaa vaihtelua, vaikken itse niistä oikein tykkääkään juuri tuon takia, etten yhtään hahmota niitä.. Yksittäisiä puomeja on kuitenkin kiva mennä :DD Tää jälkimmäinen lause on kyllä ihan totta! :)

      Poista
  2. Kuulosti tosi kivalta! Harmi että tuo toinen tuntisi ei mennyt kovin hyvin mutta onneksi lopussa sujui hyvin :)
    Puomeja on aika kiva mennä,mut en oo kyllä pitkään aikaan mennytkään puomeja:"D Odotan innolla seuraavaa leiri postausta! Nää sun postaukset on ihan parhaita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, niin se olikin! Jep, eihän sitä kaikki tunnit voikaan mennä hyvin, joten välillä näinkin :)
      Kiva kuulla! Itsekin harvemmin menen puomeja, vaikka niistä olisi varmasti hyötyä ja edes jotain erilaista tekemistä ettei vain aina kouluvääntöä.. :D Ei tarvitsekaan kauaa odottaa kun yritän julkaista nämä tiuhaan tahtiin niin, että joka päivä julkaisen yhden leiripostauksen!

      Poista
  3. Hyvä postaus!
    Kirjoitat tosi kivalla tyylillä noista ratsastustunneista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää oli kiva kuulla :D Samantyylisiä postauksia on nimittäin luvassa vielä muutama.. :D

      Poista
  4. Hyvä postaus! Tais olla kiva leiri? Muita osia odotellessa!

    Noita herjoituksia/tehtäviä katsoessa ajattelin, ettei nuo näytä kovinkaan helpoilta, kokoajan pitää olla tarkkana missä kohtaan ollaa ja minne mennään, mutta taisi noissa tehtävissä olla aika paljonkin tehtävää ja varmasti oli haastetta, että hevoset menevät oikeaan paikkaan oikeaan aikaan!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, oli kyllä! Ja opin kyllä taas ihan kiitettävästi ratsastuksestas ja ylipäätään hevosten käsittelystä :)

      Joo täytyy kyllä sanoa, etteivät nuo olleet mitään helppoja, mutta tekee hyvällä välillä joutua tekemään töitäkin siellä satulassa! Meidän ryhmämme oli kuitenkin jo tasokkaampi, joten suurimmalle osalle nuo olivat aivan tason mukaisia tehtäviä :)

      Poista
  5. Hei! Sylla on ihana blogi. Nuo tehtävät voivat sujua ensi kerralla (jos teet niitä myöhemmin uuudestaan) paljon paremmin! Aina ei voi onnnistua, olen itsekkin kokenut sen. Silloin se harmittaa, mutta kun myöhemmin osaa niin se tuntuu tosi hyvältä.

    https://hevostytonelamaax.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Voi vitsit, kiva, jos tykkäät! Joo niin varmasti sujuisivatkin :D Tähän lajiin kyllä kuuluvat niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin ja ne on vain pakko ottaa vastaan :)

      Poista
  6. Kiva postaus! Harmi kun ei oikein alkuun sujunut, kaikilla tulee välillä niitä hetkiä. :/
    Ite en muista millon puomeja oon viimeks menny, lasketaanko jos mentiin pikkuesteitä ja puomikasoja? :D

    juttahevostelee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, epäonnistumiset ovat tämän lajin yksi puoli, jota ilman ei välttämättä edes osaisi kehittyä :D
      Hahah, mäkin kyllä tosi harvoin muuten menen puomeja :D

      Poista
  7. Mä rakastan kaikenmaailman puomi- ja kavalettihökötyksiä - sitä enemmän kylläkin esteitä.. ;-)

    Ompa ikävää, että toinen tunti meni vähän huonommin - mutta kannattaa etsiä tunnista niitä hyviä puolia, niin epäonnistuminen ei tunnu niin suurelta mitä sen kuvittelee olevan. :-) Vaikuttaa tosi kivalta hevoselta tuo Futu! Upeita kuvia jälleen kerran ja tosi kivasti kirjoitettu postaus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, itse suurinpiirtein vihaan nykyään puomeja, ainakin, jos niitä on useampi peräkanaa.. :D

      Tuosta tunnista en vain löydä hyviä puolia, mutta täytyy sanoa, ettei tuo edes haittaa minua. Epäonnistumiset ovat ihan normaali asia tässä lajissa ja niiden kautta on helppo huomata, mitä olisi hyvä vielä opetella :D Futu on kyllä kiva hevonen, ihan mun tyyppinenkin :D Kiitoksia!

      Poista
  8. Kiva postaus! En mitenkään erityisemmin tykkää mennä puomeja, mutta se riippuu ihan hevosesta. Tessan kanssa puomeja on ihan kiva mennä, mutta yleensä puomitunnit tuntuu ärsyttäviltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itellä on kyllä ihan sama fiilis puomien suhteen! Yksittäisiä puomeja on ihan Ok mennä, koska yleensä niillä ei tarvitse muistaa miljoonaa asiaa kerralla :D Tutummalla hepalla voin sitten mennä jo vähän useampaakin peräkkäin..

      Poista
  9. Kiva postaus, innolla odotan muita! Minulle puomeista on tullut nyt vähän rutiinia, kun Wonylla tullut mentyä niitä päivittäin, nyt päästään kyllä jo enemmän hyppäämään ja keskitytmään paremmin sileälläkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Kauaa ei tarvitsekaan odottaa ;) Noni, kiva, että teitäkin löytyy, jotka tykkäätte mennä puomeja! :D Eihän niissä mitään vikaa ole, mutta ei ne ihan mun juttu ole.. :D

      Poista
  10. Ratsastat niin hyvin! Kumpa osaisin itsekin joskus samat hommat. Ja kirjoituksesi on sitä sanattomaksi vetävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitos! Toki olen itse hiukan eri mieltä, etenkin nyt tämän leirin jälkeen, kun pääsi taas valvovan silmän alle :D Tää oli kyllä ihana kommentti, kiitos vielä <3

      Poista
  11. Tosi kiva postaus ja puomeja on ihan kiva sillointällöin mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo onhan niitä aina silloin tällöin ihan hauska mennä :D

      Poista
  12. Pitääki kokeilla tollasta puomitehtävää Kambon kans, oon tosi laiska rakentamaan mitää "puomiratoja" ja Kambo tuntuu ain hirveen pettyneelt jos mennään pelkkii puomei eikä hypätä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Tuo oli kyllä ihan kiva tehtävänä ja olisi varmasti ollut tutummalla hevosella vielä kivempi! Ongelmana oli tuolla tunnilla se, etten saanut ratsuani liikkumaan ja se teki tuosta hankalan tehtävän :D

      Poista