25. heinäkuuta 2016

Neljäs leiripäivä

Torstai 14.7.2016
Päivä, jolloin tajusin, että osaan ratsastaa ilman satulaa paremmin kuin muuten.


Aamu meni jo rutiinilla, kun kaikki ajat tiesi ulkoa. Ensimmäisellä tunnilla meillä oli vain eri opettaja kuin yleensä. Saimme toivoa tälle tunnille ratsuja ja itse toivoin Prinssiä, koska se oli isompi suokki, joka vaikutti sillä hetkellä ihan hyvältä vaihtoehdolta. Meillä oli taas koulutunti ja sen aiheena olivat väistöt ja asetus. Aluksi Rinssi säikähti pari kertaa maneesin perällä, kun ulkopuolella talutettiin hevosia ja kavioiden äänet kuuluivat sisälle asti. Koko tunnin ratsuni hiukan jännitti maneesin yhtä nurkkaa, mutta onneksi siitä ei ollut haittaa, kun tehtävä kiersi juuri sen kyseisen nurkan. Menimme tietyn pätkän väistöjä aluksi käynnissä ja lopuksi ravissa. Tällä kerralla tunsin jopa onnistuneeni pariin kertaan. Laukkaa otimme pääty-ympyrällä, joten siinä ei ollut mitään haastetta.

Tämäkin kuva Prinssistä on viime vuodelta.. Alla oleva kuva on sentään tältä vuodelta ja siinä Prinssi on vasemmassa reunassa!

Teoriassa rakensimme kentälle irtohypytyskujan ja hypytimme muutamia eri hevosia. Jokainen hypytettävistä hevosista oli erilainen ja näimme hyviä esimerkkejä, millaisia hyppääjiä on olemassa. Jotkut hyppäävät hyvin selkää käyttäen, jotkut hyppimät pienempiä esteitä miettimättä jalkojaan ja niin edelleen. Tämä teoria oli kyllä mielenkiintoinen ja sen aikana sain otettua muutamia ihan kivojakin kuvia!


Toisella tunnilla meillä oli leirin viimeinen kunnollinen ratsastustunti, joka oli leikkitunti ilman satulaa. Viime vuonna toivoin tälle tunnille Futua ja niin toivoin nytkin. Se oli viime vuonna tarpeeksi rauhallinen ja oikein mukava ilman satulaa, ja niin oli nytkin. Tunsinkin istuvani sen selässä paljon paremmin ilman satulaa kuin satulalla. Itse asiassa istuntaani kehuttiinkin, kun ratsastin ilman satulaa, joten ajatus ei ollut pelkästään omani. Tästä syystä minulle jäikin hyvä fiilis.


Alkuverryttelyiden jälkeen olimme leikkiä nimeltä talli palaa. Jos joku ei tiedä, siinä on "talleja", jotka ovat yleensä kartoita. Yksi leikkijöistä jää ilman tallia ja hänen huutaessaan "talli palaa", kaikki vaihtavat paikkaa ja kisailevat, kuka jää huutajaksi. Itse jäin monta kertaa ilman tallia, mutta ei siitä ollut haittaakaan. Lopuksi otimme laukkakisan, jota en kylläkään voittanut. Tällä tunnilla oli kyllä hauskaa!


Oletteko te koskaan irtohypyttäneet hevosia/poneja?

14 kommenttia:

  1. Oi että nää postaukset on vaan niin ihania ja todella mukavaa luettavaa! Toi leikkitunti kuulosti tosi hauskalta ja niin varmasti olikin :D Ratsastat tosi hyvin (taas kehun tätä sun ratsastusta xD mut ei kai se mitään haittaa:DD). Mä en oo koskaan päässyt irtohypyttämään hevosia/poneja,koska tallilla jossa käyn tunneilla niin ei ole kovin mahdollisuutta siihen tai ei sielä ainakaan minun tietääkseni ole irtohypytetty. Mutta olisi kiva joskus päästä irtohypyttämään jotain heppoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät edelleen lukea näitä :D Tuntuu, että kirjoitin kaikki niin samalla kaavalla.. Juu tuo leikkitunti oli kyllä todella mukava :) Voi vitsit, kiitos!
      Voi harmi, tuo on kuitenkin ihan hauskaa puuhaa, vaikka nyt pääsinkin mukaan vain kuvaajana :) Etköhän säkin vielä joskus pääse!

      Poista
  2. Mä olen pari kertaa irtohypyttänyt Carinoa sekä Penniä ollaan kyllä irtohypytetty jo moneen kertaan, kun se on siitä hommasta aina niin innoissaan! :'D

    Tosi kiva postaus! Kuulostaa kyllä kivalta tuo leikkitunti. :-) Harmi, kun en itse ole koskaan käynyt sellaisella.. :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen shettiksiä irtohypytellyt ja suurin osa kyllä tykkää siitä puuhasta, ja onhan se ihan suloistakin, kun pikkuponit hyppivät :3 Mahtavaa, että säkin olet päässyt irtohypyttämään!

      Kiitos! Tuo leikkitunti on kyllä aina yhtä hauska tunti! Harmi sinänsä, ettei niitä taida kyllä olla muuta kuin leireillä ja joskus esim. päätöstunteina ratsastuskouluissa.. :( Mutta jos saat joskus mahdollisuuden osallistua sellaiselle, niin kannattaa kyllä mennä! :D

      Poista
  3. Tosi kiva postaus!
    Tätä lukiessa tekisi itsekin mieli mennä ratsastusleirille, kun siellä tehdään usein kaikkea tollaista vähän erikoisempaa hevosten kanssa :D
    En ole koskaan irtohypyttänyt hevosta/ponia, vaikka suunnitelmana onkin joskus kokeilla sitä Pekon kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Hahah, nyt sitten vain ilmoittautumaan ;) Kieltämättä leirit ylipäätään ovat todella kivoja ja niillä pääsee usein kokeilemaan uusia asioita :) Noni, kannattaa kyllä kokeilla!

      Poista
  4. Kiva postaus taas kerran! Näitä leiripostauksia on kyllä ollut hauska lukea :) Ilman satulaa on hyödyllistä ja mukavaa mennä välillä, kun pääsee vaikuttamaan hevoseen niin hyvin! Itse istun satulalla paremmin kuin ilman, jään usein könöttämään enkä muista pitää selkää suorassa, mutta sulla on kyllä siisti istunta ilman satulaakin :) Olen tainnut itse kerran irtohypyttää ja kerran mukana katsojana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtavaa, jos olet tykännyt :) Tämä on kyllä täysin totta! Itse olen mennyt nyt Jalmarilla koko kesän oikeastaan ilman satulaa niin totta kai siinä oppii siellä vähän paremmin istumaan :D Toki satula antaa sen verran tukea, että oikeasti istun siellä paljon paremmin, tuolla leikkitunnilla vain tuntui siltä, että istuin Futun selässä paremmin ilman satulaa :DD Kiitokset! Mahtavaa, että säkin olet päässyt sekä irtohypyttämään itse ja kuvaamaankin :)

      Poista
  5. Hyvä postaus! Ite oon leireillä ainakin kolme kertaa hypyttänyt se on kyllä ihan hauskaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtavaa, että sullakin on ollut mahdollisuus päästä hypyttämään :)

      Poista
  6. Mäki istun paljo paremmi ilman satulaa :D

    VastaaPoista