4. heinäkuuta 2016

Sadetta, aurinkoa ja poutaa


Viime päivinä onni ei oikein ole ollut puolellani. Muutama päivä sitten olin vähällä kadottaa kaikki kuvat vuodesta 2014 tähän päivään ja tänään pelkäsin, että mopoautoni räjähtää. No, onneksi kuvat saatiin pelastettua eikä se mopoautokaan räjähtämispisteessä ollut! Tietokoneemme oli kuitenkin muualla, joten siksi pieni tauko taas tähän postailuun.


Palataan ajassa taaksepäin viime viikon torstaihin(30.6). Olin silloin ajamassa Jalmarilla. Valjastamisen jälkeen jouduimme hetken odottelemaan kaatosateen loppumista, jossa menikin hetki aikaa. Kun sade laantui, pääsimme liikkeelle. Oli niin hassua, kun sateen loppuessa yhtäkkiä paistoikin taas aurinko ja lopuksi oli vain pilvistä. Sinänsä tämä ei ole ihme, koska puolessa tunnissa sää ehtii muuttua monesti. Suomen sää on kyllä näyttänyt minulle senkin, että jo viidessä minuutissa voi sataa rakeita, vettä ja räntää vuorotellen!


Itse ajaminen sujui todella hyvin! Menimme nyt käynti-ravitreenin kärryillä. Ravia pystyin ottamaan vain hiukan lyhyemmän pätkän kerrallaan vesilätäköiden vuoksi ja keskityin ohjastamaan vain rauhallista vauhtia, vaikka lähinnä sainkin pidätellä tammaa. Minulle tuli kuitenkin todella hyvä mieli tästä ajosta, koska se sujui oikeasti hyvin! Jalmarille tekee niin hyvää tämä lajinvaihtelu! Lisäksi sain todella hienoja kuvia uhrautuvaiselta kuvaajalta, joka suostui tulemaan kuvaajan paikalle, vaikka alkuun satoikin.. 

Onneksi nämä suojat(ja kärryt) sai pestyä!

Eilen Jalmarilla kävi taas hieroja. Nyt lavat olivat auenneet kuulemma hyvin, mutta selän kanssa pitää vielä jatkaa. Jalmari näytti jälleen niin rentoutuneelta! Se suurin piirtein nukkuu hierottaessa ja lepuuttaa alahuultaan. Sen sijaan tamman tallikaveri ei oikein osannut keskittyä hierontaan. No, välillä niinkin päin, kun yleensä Jalmari on ollut näistä kahdesta se rauhattomampi osapuoli!


Ajokuvat ©Hitu!
 Liikutatteko te hevosianne normaalisti sateella?

22 kommenttia:

  1. Tosi nättejä kuvia! Superkiva postaus ♥ Mä liikuttelen Hutua vähän rennommin aina sateella, ja kurassa, kun meillä ei ole mahdollisuutta maneesiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kuvaajaa saa kyllä taas kiittää kuvista :D Maneesi olisi kyllä luksusta välillä :D Mutta kiva kuulla!

      Poista
  2. On superhienoja kuvia,sulla on kyllä ollut taitava kuvaaja matkassa - eikä tämä suinkaan ollut poikkeus :)

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus:) Onneks mäki pääsen viikon päästä hevostelee, kun tunnit on tauolla kesäl ja meen leirille. Siel ehkä pääsen ajaakki:)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus ja nättejä kuvia!
    Liikutan Pekon myös sateella, mutta riippuu kelin huonoudesta, miten sen liikutan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää kuvat on kyllä omastakin mielestäni kivoja :D
      Kiva kuulla, ettei porukat ole kuitenkaan sokeria! :)

      Poista
  5. Vau, ihania kuvia :) ja tosi kiva postaus. Varmasti hyvää vaihtelua tuo kärryttely :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset näistä kuuluvat kuvaajalle! Kiitos :) Juu Jalmarista kyllä huomaa tuon heti, että vaihtelu virkistää!

      Poista
  6. Taas kaikinpuolin tosi kiva postaus! Suomessa tosiaan saa sateesta nauttia hyvin usein, joten kun omat ponit omassa pihassa on pakko usein ratsastaa sateessa. Ei se kyllä mitenkään herkkua ole, mutta pakollista:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo tää on kyllä totta. Jos jommallakummalla liikutushepalla olisi kenttä, niin voisin käydä siellä sateellakin, mutta pellot menevät sen verran huonoon kuntoon, että on pakko jättää välistä.. :D

      Poista
  7. No huh,onneksi sait kuvat pelastettua! Mutta tosi kiva postaus taas ja todella mahtavia kuvia Niinkuin aina ja teillä näyttää sujuvan hyvin Jalmarin kanssa;) Mulla ei oo liikutushevosta mutta kun olin eilen tunnilla niin sillon satoi melkein puolet tunnista mutta ei se paljoa haitannut;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai oikeastaan yksi tuttu sai nuo kuvat pelastettua, joten kiitos kuuluu hänelle :D Paljon kiitoksia! Eihän meilläkään mitenkään aina kyllä suju, mikä on ihan normaalia :D Hahah, hauska kuulla!

      Poista
  8. Kivoja kuvia ja kiva postau! Onneksi kuvat saatiin pelastettua, voin uskoa miten paljon sen jälkeen olisi suututtanut/harmittanut. Tällä hetkellä täällä saa nauttia sateesta seuraavan viikon, toivottavasti säät muuttuisivat, että pääsisi ulos puuhailemaan.

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuossa kyllä hiukan iski pieni paniikkikin jopa, kun tajusin, ettei kuvia välttämättä saa enää takaisin :D No, onneksi tämä päättyi lopulta hyvin! Tuntuu, että nyt on kyllä joka paikkaan luvattu pelkkää sadetta.. Leiriviikkokin taitaa mennä sateen ropinassa huonolla tuurilla :/

      Poista
  9. Tosi hienoja kuvia!:) Sade ei meidänkään menoa haittaa, mutta jos ihan kaatamalla sataa niin odotellaan että sade vähän vähenee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä saa taas kiittää kuvaajaa! :) Joo sama mullakin :D

      Poista
  10. Ää vitsit en olis ikinä uskonu et mun tekee joskus mieli ajamaan! Opisto taas tehny ihmeitä ku ajoki on alkanu kiinnostaa, pitää varmaa vielä joskus kokeilla Kamboa opettaa kärryttelyy :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajaminen on kyllä yllättävän hauskaa puuhaa, joten koita ihmeessä! :D

      Poista