10. heinäkuuta 2016

Viimeiset kuulumiset ennen leiriä


Lähden tänään illalla Laihialle, Pulleromäen tallille. Siellä alkaa huomenna leiri numero kolme, jolle olen ilmoittautunut. Jos joku ei muista, olin myös viime vuonna kyseisen tallin leirillä ja totesin sen mahtavaksi paikaksi! Leirini kestää perjantaihin asti. Taukoa ei kuitenkaan blogin puolelle ole luvassa, koska olen kirjoittanut ainakin yhden postauksen julkaisua varten! Ajattelin kuitenkin vielä tähän postaukseen jakaa muutamia kuvia viime vuoden leiriltä ja jos haluatte virittäytyä valmiiksi leiritunnelmaan, kannattaa lukea kirjoittamani postaukset viime leiristä: 1, 2, 3, 4 ja 5. Tänä vuonna toteutan postaukset hyvin suurella todennäköisyydellä samalla tyylillä, kuin nämä edellämainitut.


Ajattelin jakaa vielä tähän postaukseen pikakuulumiset eiliseltä. Kävin vielä liikuttamassa Jalmarin ja tarkoituksenani oli ratsastaa enemmän tosissani ja "treenata" leiriä varten, mutta kuinkas kävikään.. Päädyin kaverini kanssa maastoon riimuilla ja ilman satulaa. Kuten arvata saattaa, meno oli siis täysin humputtelua. Ratsastuksen jälkeen yritimme vielä ottaa muutamia kuvia uljaista maastoratsuistamme, mutta  kahden hevosen valokuvaaminen on yllättävän vaikeaa, kun..

..toinen hevosista näyttää hapanta naamaa,..
...esittelee kameralle kieltään tai..
..yrittää poistua takavasemmalle.
Onneksi joukossa oli yksi vähän sivistyneempikin kuva näistä kahdesta!

Oletteko te jo olleet olleet tai vasta menossa tänä kesänä leirille?

25 kommenttia:

  1. Itse tosiaan lähden tasan kahden viikon päästä leireilemään. Onneksi Foreca näyttäisi, että sää alkaa paranemaan tässä lähiaikoina niin ei tule ihan kamalaa leiriä säiden osalta! :D

    Toivottavasti sun leiri sujuu hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, hyvää leiriä sullekin tällee hiukan etukäteen! :) Joo samaa toivon ettei nyt täälläkään sada ihan niin paljoa, kuin joskus luvattiin :D

      Poista
  2. Pulleromäki on kyllä mahtava paikka vaikka olen käynyt sielä tunnilla vain yhden kerran;) Toi viimenen oli ihana❤ Niin kuin sanoinkin jo sulle niin en mee tänä vuonna leirille koska huomattiin rinta kurikan ratsutilan leiri liian myöhään ja se oli sitten jo täynnä mutta meen ens vuonna:)
    Toivottavasti leirisi sujuu hyvin! Vietä mahtava leiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää kyl on mahtava paikka, etenkin leireillä! :) Voi harmi, mutta toivottavasti sitten tosiaan ensi vuonna pääset sinne!
      Joo eiköhän tästä mahtava tuu! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! En olekaan kuullut paljoa tosta paikasta, mutta teille tulee varmasti mukava leiri :) Toivotaan myös, että sun leirin aikana ei sada kauheesti :D Mutta kivaa leiriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo itse ainakin tykkään tästä paikasta :D Samaa toivon, että sää pysyy edes poutaisena jos nyt ei aurinko paista..

      Poista
  4. Hyvä postaus, ja kivoja kuvia! Itse olin leirillä jo kesäkuun alussa.

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Kivoja kuvia :) Toivottavasti tulee hauska leiri! Itse olin jo Einolan tallilla leirillä ja oli kyllä huippu paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mä niin uskon :) Se on kyllä kans kivan kuuloinen paikka :D

      Poista
  6. Kiitos! Voi harmi, toivottavasti meidän leirillä ei sada :/

    VastaaPoista
  7. Kivaa leiriä! Jos saa heittää toiveen, olisi mukava saada ratsastusvideota tunnilta - eihän kuvissakaan mitään vikaa ole mutta olisi mukavaa vaihtelua. :) Itse en enää tänä kesänä ole menossa leirille sillä vakio leiripaikassa ei niitä enää, eikä leireilyhinkukaan ole enää yhtä suuri kuin pari vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy katsoa, jos joku päivä saisin jonkun kuvaamaan! :D Saattaa olla, että joudutte kuitenkin tyytymään kuviin.. Saas nähdä, lähdenkö enää ensi vuonna leirille, mutta toisaalta kyllä kiinnostaisi vielä, jos porukka nyt ei ole ihan nuoria :D

      Poista
  8. Ihanaa leiriä sulle ♥ Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia!
    Mä en mennyt tänä vuonna mihinkään leirille, vaikka alunperin oli tarkoitus mennä useampaankin :D
    Kivaa leiriä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Eikä :D Ompas harmillista! Mutta kiitos :)

      Poista
  10. Kivoja kuvia! :) Hyvää leiriä! Itse olin viimeksi leirillä vuonna... 2013? Aina on tullut jotain muuta, joten leirit ovat kyllä jääneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! :) Tuntuupas hassulta, että olen vielä tämän ikäisenä leirillä, vaikka muut jättävät leireilyt jo aikaisemmin :D Ei siinä, tämän vuoden leiriporukka on sentään vähän enemmän ikäisiäni! :)

      Poista