10. elokuuta 2016

Kesäfiilistelyä


Tuntuu, että tämä kesäloma loppui ikään kuin kesken. Enhän ehtinyt toteuttaa kuin puolet tekemästäni summer bucket -listasta ja lisäksi täytin neljä kohdista puoliksi. Loppujen lopuksi, kun rupean oikein miettimään, tein oikeasti paljon tämän kesän aikana, vaikka tuntuikin, etten saanut mitään aikaiseksi.. Voin siis sanoa olevani tyytyväinen tähänkin kesään. Olin todella paljon muualla kuin kotona, mutta sain silti levätäkin ihan tarpeeksi. Ja ennen kaikkea, pidin tosissani hauskaa!

1. Kotikuntani paikallisravit / 2. On ne varsat vaan söpöjä ♥ / 3. Pikkuisella oli muutama hieronta kesällä!

Tämän kesän aikana kävin laskujeni mukaan 56 kertaa tallilla ja ratsastin 52 kertaa. Tämä tarkoittaa sitä, että olin lähes joka päivä tallilla ja se kyllä pitää paikkansa! Ehdottomasti eniten kävin kyllä Jalmarin luona ja Lamonan luona ehdin käydä ihan vain pari kertaa.. Summer bucket -listassani luki, että haluan kokeilla uutta tallia ja uutta hevosta. No, uutta tallia ei tullut kokeiltua, mutta uusia ratsuja päätyi kokeiltavakseni jopa 7 kappaletta! Suurin osa näistä hevosista on Pulleromäen tallilta. Leiristä puheen ollen olen aika ylpeä, etten tippunut siellä kertaakaan! Sen sijaan tipuin Jalmarilta yhteensä kolme kertaa tässä kesäloman aikana.

Kaikki nämä kuvat ovat samalta reissulta. Pakko muuten sanoa, että oli mahtava reissu!
1. Olin lähdössä Kamillan luota / 2. Kävin hiukan syömässä kaverini kanssa / 3. Solar Sound 2016

Hevostelun lisäksi näin todella usein kavereitani käyden mm. naapuripaikkakunnalla yökylässä. Tällä reissulla kävinkin keskiyöllä uimassa ja uimapaikalle menimme totta kai mopoautollani! Lisäksi olin taas yhdellä piknikillä ja Solar Sound -festivaaleilla. Kavereiden kanssa toteutin myös pari kuvausreissua, joista toisella kävimme kuvaamassa auringonlaskun aikaan saippuakuplia. Lisäksi kävin Kamillan luona, mikä oli myös yksi summer bucket -listani kohta. 


Kaiken kaikkiaan voin sanoa tämän kesän olleen todella onnistunut! Nyt voinkin siis aloittaa koulutyön uudella innolla, hyvin levänneenä. Tosiaan, en olekaan vielä tänne blogin puolelle paljastanut, mitä alaa alan opiskella! Pääsin yhdeksänneltä luokalta nyt kesäkuun alussa, joten keväällä osallistuin yhteishakuihini. Hain silloin media-assistentiksi ja kesällä sain varmistuksen, että minut on hyväksytty sinne. Media-assistenttiopintojen ohella suoritan lukiota, joten kyseessä on kaksoistutkinto. Täytyy vain katsoa, kuinka oma motivaationi riittää kaksoistutkintoon. Voin heti sanoa, että ajankäyttöni tulee varmasti olemaan rajallisempi. Blogi on tällä hetkellä se, josta ensimmäisenä lähden repimään aikaa, joten postaustahti tulee varmasti tipahtamaan. Yritän nyt alkuun ainakin pitää vähintään siitä kiinni, että postaan kerran viikossa, mutta jos aika alkaa silti loppua, postaustahti hidastuu vielä siitäkin..


Miten teidän kesälomanne sujui?

24 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä kiva postaus!
    Mun kesäloma sujui ihan hyvin, mutta se tuntui menevän tosi nopeasti ohi, ja en kerennyt myöskään suorittamaan läheskään kaikkia summer bucket - listan kohtia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joo tää kesä tuntui kyllä menevän tavallista nopeammin ohi :O Ehkä sekin vaikutti, että ainakin minulla se alkoi vasta kesäkuulla, mikä sai sen tuntumaan vielä lyhemmältä kuin normaalisti..

      Poista
  2. Olipa mukava postaus! Eikä se haittaa, vaikka postaustahti kärsii - seurailen silti blogiasi ahkerasti! :-)

    Mulla oli aivan mahtava kesä, vaikka suurinosa ajastani menikin hevosiin. Kävinhän minä Espanjassa pari viikkoa ja toisella viikolla tuli jo hirmuisen ikävä omia kaviokkaita, joten varmaankin ihan hyvä, että suurinosa ajastani menikin hevosiin.. :-D Ei kyllä huvittaisi palata koulun penkkiin, mutta onneksi minulla on enää yksi vuosi peruskoulua jäljellä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää olikin kiva kuulla :D Saas vain nähdä, kuinka aktiivisesti ehdin oikeasti jatkossa postailla..

      Noni, vähänkö mahtavaa! Ihan kivaakin välillä viettää varmasti hetki ilman hevosia, vaikka ikävältä ei voikaan välttyä :D Kannattaa nauttia vielä viimeisestä vuodesta, nyt kun kaikki on vielä helppoa! :D

      Poista
  3. Mahtavaa, että sun kesä on sujunut hienosti!

    Itse kulutin kesän töissä, pari kertaa olin saikulla ja reilun viikon sain kulumaan leirillä tai muuten reissaten. Ihme kyllä, Summer Bucket Listiltäkin sain yllättävän monta kohtaa toteutettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :D Joo itse vietin kans muutamia jaksoja töissä, mutta työpäivien lisäksi ehdin sitten tehdä kaikenlaista :D Sentään joku on saanut sitäkin täytettyä!

      Poista
  4. Ihanan kuulonen kesä sulla!
    Mä en toteuttanut kuin pari mun sbl:stä, mutta ennen kaikkea siis pidin hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä olikin ihana! :D
      Eipä sitä koko kesää tarvitsekaan tuhlata minkään listan täyttämiseen.. Käy helposti niin, että yrittää liikaa lyhyessä ajassa ja sitten onkin sen vuoksi stressiä :D Mutta hei, vähänkö mahtavaa, että sullakin on ollut hauskaa!

      Poista
  5. Kiva, että sun kesä on mennyt hyvin! :) Mun kesä meni muuten hyvin, mutta Pikkerin kanssa tosiaan mennyt saikkuiluun :( Noh, ei se mitään! Nyt kun heppa on lähes normaalissa liikutuksessa, niin kunnon treeniä ja katse eteenpäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :DD Voi ei, tuohan onkin ikävä takaisku :/ Mutta hyvä kuitenkin, että tuo saikkuilu on nyt jo ohi! :) Nyt vain tosiaan hyvillä mielin eteenpäin ;)

      Poista
  6. Tää oli todella mukava postaus! Sun kesä kuulosti aivan ihanalta. Ja oot kyllä ollut todella aktiivinen tän kesän aikana Täälä blogissa <3. Sun blogia ja postauksia on aina niin ihana lukea kun oot niin aktiivinen ja kirjoitat niin positiivisesti ja hyvin! Ja sun kuvat on niin selkeitä aina,ja sun postaukset vetää ihan sanattomaksi❤ Eikä haittaa vaikka postaustahti hidastuu,luen silti blogiasi:)
    Mulla oli aika kiva kesä!
    Oltiin alkukesästä Ranskassa kaks viikkoo,ja kävin paljon tallilla ja ratsastamassa. Olin kaverin luona yökylässä pari kertaa ja oltiin Keskisellä. Mulla oli aika perus kesä mut silti aika kiva! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä se kyllä olikin :) Hahah, viime kesän pidin blogin vielä aktiivisempana, mutta ei tämäkään siitä paljoa laskenut :D Kiva kuulla näin ihanaa palautetta ♥ Ja etenkin tuo on ihana kuulla, että aiot myös jatkaa blogin lukijana!
      Voi vitsit, sähän ootkin kyllä ehtiny paljo! Mä en käynytkään tänä vuonna ulkomailla, mutta ei se oikeastaan haitannut :D Sinne nyt ehtii tulevaisuudessakin vielä :) Mahtavaa, että sunkin kesä sujui hyvin!

      Poista
  7. Ihana blogi! Kiva kesä sulla ! :)

    www.tiiaemilia.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Ihana blogi!! Liityn lukiaks kun pääsen koneelle<3

    sartsujaponit.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, paljon kiitoksia ♥ Tervetuloa seurailemaan :)

      Poista
  9. Tosi kiva postaus! Mun kesäloma sujui ihan hyvin, en vaan tehnyt kaikkia asioita mitä olin suunnitellut, ja aika kului liian nopeasti :D Kesäloman kohokohta tosin on tämän viikon loppu, kun lähden korttikurssille Nopan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustakin tuntui just samalta, että olin suunnitellut kesäksi vaikka mitä, mutta toteutetin näistä suunnitelmista ehkä puolet.. No, siltikin sain paljon aikaan :D Voi vitsit, onnea matkaan, tuo onkin todella huippujuttu! :)

      Poista
  10. Hyvä postaus! Sulla on tainut olla upea kesä! Ainiin onnea ja menestystä lukioon ja media-assistentin opintoihin! Tee postauksia aina silloin kun kerkeät, älä stressaa ainakaan blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli kyllä nimenomaan upea :D Hahah, kiitoksia! Tämä olisi kyllä tavoitteena :)

      Poista
  11. Sulla on selvästi ollut hauska kesä postauksesta päätellen! Oma kesä meni vähän samoilla raiteilla, summerbucketlististä jäi aika monta kohtaa suorittamatta, mutta päällimmäiseksi jäi kuitenkin se, että ehti tekemään vaikka mitä kivaa, mutta myös rentoutua! Paljon onnea opiskeluihin, toivottavasti alkaa sujumaan hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sitä se kyllä oli :) Noni, tuo onkin pääasia, että ehtii rentoutua, mutta myös tekemään niitä asioita, joita haluaa :D Kiitos! Toivotaan näin :D

      Poista
  12. Kiva postaus ja nättejä kuvia! Liityin lukijaksi. :)

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! :) Voi vitsit, tervetuloa lukijaksi :)

      Poista