15. elokuuta 2016

Kesäloman parhaat

Ajattelin vielä kerran palata menneeseen lomaan ja kerätä suosikit siltä ajalta. Vuorossa on ikään kuin "kuukauden suosikit" -postaus, mutta tällä kerralla kesäloman ajalta. 


Kesäloman aikana postasin yhteensä 18 kertaa ja julkaisin siinä ajassa viisi videota. Näistä postauksista ehdottomasti ykköseksi nousee Linkkaa blogisi 295:llä katselukerralla! Postauksessa on 63 kommenttia, mikä ei toki ole ihme. "Tavallisista" postauksista kärjessä on postaus nimeltään Tipahdin ilman kypärää. Postaus on kerännyt tähän mennessä 237 katselukertaa ja 28 kommenttia. Tässä on hyvä esimerkki siitä, kuinka otsikointi vaikuttaa. Kommenttien osalta kärjessä on postaus nimeltään Päivä prinsessana 50 kommenttimäärällään! Muutenkin täytyy sanoa, että te lukijat olette pysyneet ihailtavan aktiivisina koko kesäloman, kiitokset kaikille!


Kesälomalta löytyy useampi suosikkitallipäivä, mutta ehdottomasti parhaiten on jäänyt mieleeni kerta, jolloin uitin Jalmaria ja samalla kerralla se onnistui jopa tiputtamaan minut. Kyseessä on kerta, josta on postaus nimellä Hullujen hommaa. Lisäksi mieleeni tulee totta kai molemmat reissut Jalmarin kanssa, huippuratsastus Lamonalla ja leirin superonnistunut estetunti. Tämä kesä oli kyllä heppailun osalta todella antoisa ja koin paljon kaikkea eri hevosten kanssa!


Lomalla kuuntelin totta kai myös musiikkia. Valitsinkin muutamia kappaleita, jotka tuovat muistoja tai joita kuuntelin muuten vain paljon loman aikana:






Kuvauksia en pitänyt loppujen lopuksi kauhean usein. Kävin kuvaamassa mm. raveissa ja koulukisoissa, muta niitä kuvia ei koskaan päätynyt tänne blogin puolelle. Saa nähdä, jos joskus vielä julkaisen niitäkin. Lisäksi kävin kuvaamassa saippuakuplia, joka olikin ainut kuvausreissu, johon hevoset eivät liittyneet. Siksi suosikkikuva olikin helppo valinta tällä kerralla!
Hevoskuvauksia olikin sitten astetta enemmän. Erityisesti tykkään kuitenkin näistä "prinsessakuvista". Ehdoton suosikkini oli blogin bannerinakin hetken aikaa. Jalmari vain näyttää kuvassa tavallista pyöreämmältä, mutta itseäni tämä ei kuitenkaan haittaa.


Kesäloman aikana kommentoin suhteellisen vähän muihin blogeihin enkä edes lukenut kaikkia mahdollisia postauksia, edes niistä blogeista, joita luen. Silti ehdin kuitenkin valita pari suosikkiblogia loman ajalta! Nellajosefiina-blogiin liityin lukijaksi vasta kesän aikana, mutta olen seuraillut sitä jo sitä ennen hiukan epäsäännöllisesti. Tykkään blogin ulkoasusta ja kesän aikana postauksia tuli sopivaan tahtiin. Lisäksi Kambozu-blogi on ollut sopivan aktiivinen kesällä! Tätä blogi olenkin lukenut jo pidemmän aikaa. Nykyinen ulkoasu on omaan silmääni todella kiva!

Pakko mainita tähän loppuun vielä, että blogilla on nyt oma instagram-tilikin: @hymyillenhuomiseen! Tuolle tilille aion päivitellä mm. videonpätkiä, joita en ehkä blogiin tule laittamaan. Lisäksi päivittelen kuvia sinne enemmän reaaliajassa kuin tänne blogin puolelle. Jos siis kiinnostaa yhtään seurata aktiivisemmin hevoselämääni, niin kannatta seurata tuota tiliä!


Jos teillä on instagram-tilejä, niin laittakaa niitä kommentteihin!

22 kommenttia:

  1. Kävinpä seuraamassa sekä omallani (@_senjasofia_), että kaverin kanssa yhteisellä hevostilillä (@ksteam). Varmasti tulee hienoja kuvia tili täyteen! :D

    VastaaPoista
  2. Ihanan pirteä postaus sulla :)

    VastaaPoista
  3. Kivalta kyllä kuulosti sun kesä! Kiitos paljon tuosta suosikkiblogi-maininnasta :) Oma instagramini on @nellajosefiinas ja kaverin kanssa yhteinen heppaig on @teamponitytot!

    VastaaPoista
  4. Sun loma kuulosti kyllä tosi hauskalta, ja vaikutti siltä että sait tehtyä paljon kaikenlaista♥ Tuntuu, että kesäloma meni ihan hirmuisen nopeaan! :) Mua ei kyllä yhtään kiinnostaisi palata koulunpenkille mutta pakkohan se on :D Itsekin olen kuunnellut noita kaikkia paitsi läikkyytä aika paljon kesällä, mitä niitä nyt tulee radiosta.
    Mutta aivan ihana postaus ja kauniita kuvia, olette kyllä Jalmarin kanssa hieno pari♥ Ja huomaa, että olette kehittyneet todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se olikin hauska ja loppujen lopuksi sain tehtyä tosiaan yhtä sun toista :D Ja jep, oon tästä niin samaa mieltä! Tuntuu, että loma meni ihan parissa silmänräpäyksessä :o Itsehän vaihdoin juuri oppilaitosta, joka tekee opiskelusta taas mielenkiintoista :D Voi vitsit, kiva kuulla! Noita kyllä tuleekin radiosta ihan älyttömästi..
      Paljon kiitoksia <3 Pitäisikin joskus tehdä kunnon kehityspostaus, vaikka itse kyllä väitän, ettei me edes olla kamalasti kehitytty :DD

      Poista
  5. Tää oli tosi kivaa luettavaa! Tän kesän aikana on tullu just sopivan paljon postauksia ja oot kyllä jaksanu panostaa tähän blogiin tosi mahtavasti ja oot kyllä kirjottanu nää postaukset oikeen ajatuksella ja ihanan positiivisesti ja näkee että haluat oikeasti panostaa tähän blogiin! Tosi kiva kun teit sun blogille oman instagram-tilin! Tuota rupeankin heti seurailemaan;) Sä tiedätkin jo varmaan mun instagram-tilin mut laitan sen vielä tähänkin. Se on veeraaws_11
    :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos olet tätä mieltä! :) Hahah, hienoa, jos olet huomannut tällaista :D Välillä kyllä tuntuu, ettei postaukset ole yhtään sitä laatua, muta yleensä, mutta ehkä se on vain oma ajatukseni.. :D Olenkin mietinyt tuota instagram-tiliä jo kauemman ja nyt sitten päätin koitta, kuinka se lähtee toimimaan :D Juu, niinpäs tiedänkin :D

      Poista
  6. Kiitän :)! Mäki oon tehnyt blogille vähä aikaa sitten instagramin: kambozu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään :D Voi vitsit, vähänkö kiva! :)

      Poista
  7. Tosi kiva postaus, sulla taisi kyllä olla mukava kesä! :D
    Mun blogilla on tosiaan ig-tili, @ajoponinvauhdissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niin tosiaan oli :D Kävinkin seurailemassa tuota jo aiemmin :D

      Poista
  8. Nää tämmöiset "kootut" on kyl tosi kivoi! Miul on ihan oma sekalainen ig-tili @mintturr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva, jos olet tuota mieltä! :D Noni, käynkin tsekkaamassa sen ;)

      Poista
  9. Pitkästä aikaa päädyin kommentoimaankin. Ihan ensin haluan sanoa, että ekan kuvan kohdalla katsoin eka, että olet liittänyt kaksi kuvaa yhteen ja sitä hetken jo kummastelin :`) Postaus kuitenkin oli kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Kieltämättä se saattaa ehkä hiukan näyttää siltä :D Kiitos!

      Poista
  10. Tää oli tosi kiva postaus! Voisin itsekkin koota tämän tyyppisen postauksen mun kesästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit, kiitos! :) Olisi kyllä kiva! :)

      Poista
  11. Tosi kiva postaus taas kerran! Tätä oli kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kuulla, että olet tätä mieltä :)

      Poista