1. syyskuuta 2016

Ajatuksia maastakäsittelystä

Oli pakko etsiä kuvituskuvia tähän postaukseen. Yllä oleva kuva on otettu tasan vuosi siten, 1.9.2015!

Jokaisella on varmasti oma tapansa maastakäsitellä hevosia ja niin myös minulla. Olen kuitenkin huomannut, että monille maastakäsittely on vain hevosen taluttamista. Eihän siinä mitään väärää ole, mutta itse koen asian niin, ettei tämä riitä, ainakaan minun kohdallani. Jalmari on pomottavaa tyyppiä ja minua se kunnioittaa vain jonkun verran. Kunnioituspulan huomaa siinä, ettei tamma tule laitumelta minun vihellyksestäni, vaikka omistajan kohdalla vihellys riittää. Lisäksi taluttaessa saattaa käydä niin, että minun pysähtyessä Jalmari yrittääkin jatkaa matkaa. Näistä ongelmista ei sinänsä ole haittaa, mutta tavoitteenani on kuitenkin se, että Jalmari kuuntelee jatkossa myös minua. Tämä heijastuisi varmasti myös ratsastukseen.

Tästä kuvasta huomaa, että olen hiukan varuillani Jalmarin kanssa uudessa paikassa, koska otteeni riimunarusta on tiukka ja pidän kättäni aivan turvan alla.

Näiden ajatusten pohjalta päädyimmekin harjoittelemaan muutamia maastakäsittelyharjoituksia viime torstaina(25.8). Mietin etukäteen, mitä treenaamme ja tehtäviksi päätyivät ympyrälle lähettäminen, niin sanotusta paineesta pysähtyminen ja paineesta peruuttaminen. Näiden lisäksi teimme ihan tavallisia seuraa-pysähdy -harjoituksia. Tavoitteenani oli mm. taluttaessa se, että Jalmari kunnioittaa omaa tilaani. Täytyy kyllä myöntää, että hyvin nopeasti tamma ymmärsikin, mitä ajoin takaa! Tiedän, etteivät nämä minun tapani ole välttämättä täydellisiä maastakäsittelyharjoituksia, mutta ne sopivat minulle ja tuntui Jalmarikin niistä pitävät, ainakin alkuun. Lopuksi toinen hevonen vietiin pellolta pois ja Jalmarin keskittyminen katosi kokonaan.. Videon pätkissä se ei siis ole mitenkään ihanteellisin reagoimaan pyyntöihini. Myönnänkin heti sen, että maastakäsittelin Jalmaria liian kauan. Sille olisi riittänyt noin 20min treeni ilman taukoja. Nyt treenasimme ehkä 20min, jonka jälkeen annoin tamman syödä toiset 20min ja lopuksi maastakäsittelin sitä noin 10min, jolloin alla olevat videotkin otettiin.


Mitä nyt sitten loppujen lopuksi tein? Työvälineinä meillä oli naruriimu ja jonkinlainen koulutusköysi, joka on ikään kuin riimunaru, mutta normaalia pidempi. Naruriimukin on joku halpaversio, mutta pärjäsimme sillä ihan hyvin! Treenasimme ympyrälle lähettämistä niin, että vain osoitin suunnan ja jos Jalmari ei lähtenyt liikkeelle, maiskuttelin hiukan ja siirryin askel askeleelta lähemmäs sen lautasia. Hetken kävelyn jälkeen astuin Jalmarin lapojen kohdalle ja loin näin painetta siihen ja aiheutin pysähtymisen. Tämän jälkeen hengitin syvään ulos ja käännyin selin, mikä on ikään kuin palkkio Jalmarille. Samalla tuo selin kääntyminen on pyyntö, jossa pyydän tammaa tulemaan luokseni. Lisäksi teimme muutamia kertoja peruutuksia. Siihen olen oppinut kaksi eri tapaa, joista toinen on minulle - ja Jalmarille parempi. Painetta luodaan ryntäille karva-iho-liha-luu -taktiikalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos pienestä kosketuksesta ei tapahdu mitään, lisätään painetta yhä enemmän niin kauan, kunnes hevonen liikkuu. Ja heti liikkeen tapahtuessa paine poistetaan. Tämänkin Jalmari tajusi hyvin nopeasti ja välillä se peruutti jo todella pienestä paineesta. Nämä minun tapani eivät kuitenkaan ole välttämättä mitkään oikeat, eivätkä ne sovi kaikille ja ymmärrän sen hyvin. Jatkossa yritän kuitenkin treenata aina silloin tällöin tämän tyylisiä maastakäsittelyharjoituksia, koska ovathan ne ihan mukaviakin!


Linkki videopostaukseen
Jos haluat nähdä pelkästään maastakäsittelypätkät, klikkaa tästä!

Millaisia maastakäsittelyharjoituksia te olette tehneet?

16 kommenttia:

  1. Maastakäsittely on itseasiassa aika hankalaa ja opettavaista myös itselle! Mulle on ollut tärkeää, että Penni kunnioittaa mua maasta ja oikeastaan voisin sanoa, että niin se tekeekin. Tosin se on toisaalta helppo maastakäsiteltävä, mutta siksi olenkin ottanut haasteen vastaan ja koittanut opettaa sille erilaisia temppuja :D Vähän huonolla menestyksellä tosin.

    Tuo paine on oikeastaan koko maastakäsittelyn alku ja juuri. Tosin, itse opetin Pennin peruuttamaan kun itse peruutan ja se osaa myös sanan "peruuta". En sitä narussa ole oikeastaan paljon "kouluttanutkaan" :D Ainoa asia, mitä en ymmärrä on se, että hevoselle käännetään selkä.. Itse opetin Pennille, että kun menen kyykkyyn niin silloin tullaan luokse. Poni myöskin toimii näin. Jotenkin miellän sen kivemmaksi tavaksi :) Mutta niin kuin sanottu, mikään ei ole oikeastaan oikein eikä väärin!

    Tämä postaus oli mukava ja videokin tosi kiva! Hyvää syksyn jatkoa teille :)

    penniponi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että niin on! Ja tuo olisi kyllä kaikkien kohdalla todella tärkeä asia, koska ajan myötä nuo ongelmat voivat vain pahentua, jos asioille ei tee mitään.. Tuo onkin mahtavaa, jos teillä tuo on helppoa!

      Itsekin olen opettanut yhdelle ponille tuon, että se peruuttaa siinä, kun itse peruutan. Jalmarin kohdalla tämä ei kuitenkaan ihan vielä toimi :D Meillä ei ole tällä hetkellä riittävän pientä tilaa tuohon, että saisin päästettyä Jalmarin siellä irti. Siksi oli helpompaa ottaa tuo köysi välineeksi :) Tiedän myös monia, jotka ovat kouluttaneet tuon luoksetulon kyykkyyn menemällä. Minä taas koen sen jotenkin turvattomaksi, vaikka ei siinä, eihän kenelläkään ole selässäkään silmiä, joten en nyt sitten tiedä, kumpi on oikeasti vaarallisempi tapa :D Tuo selän kääntö tulee kuitenkin suoraan näiden hevoskuiskaajien opeista ja jotenkin se on vain jäänyt päähäni, kun muutamia kertoja olen mm. pyörötyöskentelyä nähnyt :) Tuo on kyllä niin totta, että jokaisella on vähän oma tapansa! :)

      Paljon kiitoksia! Samoin :)

      Poista
  2. Maastakäsittely on kyllä kivaa mutta yllättävän haastavaa,mutta hauskaa ja opettavaista!;D Teillä näytti sujuvan hyvin tää maastakäsittely,ja sovitte hyvin yhteen❤ Kuvat ja video oli hienoja ja mukavaa katseltavaa! Ja oli kiva taas pitkästä aikaa kattoa sun videopostauksia :)) Ja mä oon tavallaan maastakäsitellyt yhtä ponia kun tehtiin sille esteitä ja kaikenlaisia pysähdyksiä yms.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :D Kyllähän se jo näin ensi kerraksi sujui ihan hyvin, mitä nyt Jalmarin keskittyminen meinasi kadota tuossa lopuksi.. Paljon kiitoksia! Noni, mahtavaa, että säkin oot päässyt koittamaan tätä!

      Poista
  3. Maastakäsittely on oikein mukavaa puuhaa, kunhan vain jaksan tehdä paljon toistoja ja keskittyä asiaan. Maastakäsittely on aika haastavaa, vaikka sen kuvittelisi olevan todella helppoa - mutta sitä se ei kyllä ole.. :-D Todella mielenkiintoista tekstiä, jota oli mukava lukea! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä on! :D Ja jep, itsekin ajattelin joskus pienenä sen olevan paljon helpompaa, mutta ei sitten :D Paljon kiitoksia!

      Poista
  4. Liityin lukijaksi! Ihania ja selkeästi kirjoitettuja postauksia! :) Kaunis hevonen tuo Jalmari. Maastakäsittelyssä itse jätän pois riimun ja narun, että se olisi "aitoa". Teen irtojuoksutuksessa hevoselle "selväksi" kuka on pomo ja antaa luvan tulla luokse. Kuuntelen siis hevosen antamia merkkejä. Kun olen saanut kaikki merkit kasaan, käännän selkäni hevoselle. Yleensä tapahtuu se, yhteydenluominen. Eli hevonen tulee tuohon olkapään kkohdalle. Jos ei tapahtu, lasken hiukan hevosen puoleista hartiaa ja ojennan kättäni hevoselle. Kun Hevonen tulee luokseni, en katso sitä enää silmiin, sillä saalistajat katsoo silmiin. Sitten rapsutan otsasta hetken aikaa ja lähden kävelemään. :) Sitten tietenkin perus pysähdys-peruutus ja juoksu harjoituksia tehdään myös. Tänään luultavasti kokeilen voimmeko mennä pressun alle yhdessä ja tutustutaan muutenkin pressuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, tää oli kiva kuulla! Täytyy sanoa, että omastakin mielestä Jalmari on kivan näköinen, ainakin lämminveriseksi! Tuo onkin mahtavaa, jos teillä pystyy mennä ilman mitään apuvälineitä! Noita merkkejä yritän itsekin opetella tässä kuuntelemaan entistä paremmin.. Tuosta silmiin katsomisesta olen itsekin kuullut ja yritin vältellä sitä tuossa maastakäsittelyssä esim. kiittäessä. Mielenkiintoista kuulla näitä eri harjoituksia ja tapoja toimia :) Pressu onkin varmasti todella mielenkiintoinen harjoitusväline! :D

      Poista
    2. Joo! :) Itse olen ajatellut tehdä joskus postauksen jossa "opetan" maastakäsittelyä. jos kiinnostaa niin voit käydä vilkaisemassa! Dana Duunailee on blogin nimi. Mutta hyviä merkkejä,niitä helpoimpia ovat sisäkorvan liimautuminen sinuunpäin, eli korva ei juurikaan liiku sinusta päin enään mihinkään. Päänlaskeminen ja "maiskuttelu" ovat myös kaksi hyvin huomattavaa merkkiä. Hevosen rentoutuminen liikkeessä on myös hyvä. Yleensä silloin kannattaa muuttaa kehon kieli vähemmän agressiiviseksi, ja sillä "palkita hevonen". Siten yleensä hevonen alkaa pienentämään ymoyrää ja kun hevonen on lähellä, käännyn itse sivuttain ja hevonen tulee yleensä luokse :) Meilläpäin yleensä mennään kaulanarulla loppuravitkin! :)

      Poista
    3. Tuollainen postaus olisikin varmasti kiva! :D Joo näitä merkkejä osaankin jo suurinpiirtein lukea. Tuo olisikin mahtavaa, jos pystyy menemään kaulanarulla! :)

      Poista
  5. Tää oli tosi kiva postaus! Mun pitäs kyllä ruveta tekemään paljon enemmän maastakäsittelyä Nopan kanssa. Meillä ei vaan ole kenttää eikä muutakaan aidattua aluetta jossa ei olisi ruohoa joten kesällä siitä ei tule mitään, mutta talvella maastakäsittely on helpompaa koska ruokaa ei ole joka puolella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Myönnän tämän saman, että maastakäsittelyä tarvittaisiin meidänkin kohdalla enemmän.. Toki nämä tietyt harjoitukset onnistuvat myös narun kanssa, joten toteutus oli yllättävän helppoa - vaikka sitä ruohoa olikin tuossa ympärillä :D

      Poista
  6. Tää oli kiva postaus! Teillä näytti kyllä sujuvan hyvin Jalmarin kanssa tuo maastakäsittely :)
    Keväällä maastakäsittelin Pekkoa vähän enemmän, mutta nyt se on vähän jäänyt. Pekon muuttaessa talvitallille olisi viimeistään tarkoitus aloittaa maastakäsittely vähän aktiivisemmin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu, kyllähän se suhteellisen hyvin sujui, vaikka keskiintyminen ei ollutkaan ihanteellisimmillaan tuossa lopuksi(jos nyt videon perusteella tämän totesit) :D
      Itsekin myönnän, että pitäisi harrastaa maastakäsittelyä enemmän.. Se on vain vähän jäänyt :D Mutta ehkä tosiaan sitten talvella sitä ehtii harrastaa enemmän!

      Poista
  7. Kiva video ja ihan hyvältä näytti myös tuo maastakäsittely :)

    VastaaPoista