13. syyskuuta 2016

Ruskan värejä

 1.
2.
3.

Olin viime viikolla liikuttamassa Jalmaria kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla ajoin sillä todella rennosti ja toisella kerralla sitten ratsastin. Nyt ajattelin kertoa tarkemmin tuosta ratsastuskerrasta. Sanon jo alkuun rehellisesti, ettei meno sujunut ainakaan pellolla yhtään hyvin. Siirryimmekin aika nopeasti pellolta maastoon. Siellä meni onneksi hiukan paremmin, mutta on niitä parempiakin päiviä ollut.

4.
5. Osaisinpa sanoa, mitä ihmettä teen tuolla satulassa, mutta kun en tosiaankaan tiedä. No, hauskaa ainakin näyttää olevan!
6.
7.
8.

Pellolla menimme kaikki askellajit läpi, vaikka jo ravissa tuntui siltä, ettei ratsastuksesta tule yhtään mitään. Onneksi kuitenkin päätin ottaa laukkaakin, koska se sujui hyvin ja siihen oli hyvä lopettaa peltotreenit. Halusin silti jatkaa ratsastusta, koska emme tosiaan ehtineet mennä pellolla kuin hetken, ja sirryimme sitten maastoon eli tässä tapauksessa eräälle tielle, jota menimme taas edestakaisin. Täytyy sanoa, että siinä kohtaa maastoon lähteminen oli järkevä vaihtoehto. Jalmarikin tuntui hiukan piristyvän ja se kulkikin loppuajan korvat höröllä. Ensimmäistä kertaa kokeilin ottaa kyseisellä tiellä myös laukkaa, mutta totesin heti, että alusta oli siihen liian kova. Laukka ei tuntunut yhtä hyvältä kuin yleensä, mutta muuten voin sanoa olevani ihan tyytyväinen Jalmariin. Siksi otinkin laukkapätkän jälkeen enää loppuravit ja -käynnit.

9.
10. Älkää huoliko, ei se oikeasti noin yksin tuossa seissyt!
11.

Päätin jo tiellä ratsastaessani, että haluan sieltä "hienompia" poseerauskuvia. Siksi kaverini saikin tulla kuvaamaan meitä vielä ratsastuksen jälkeen. Täytyy sanoa, että näistä kuvista tuli omasta mielestäni todella hienoja ja kaverini sai otettua juuri sellaisia kuvia, kuin halusinkin! Tuo tien ympäristö oli niin hienosti ruskan väreissä, vaikka sitä nyt ei näistä kuvista huomaakaan.

12.
13.
14. Taas hiukan rakennekuvapäivitystä, edelleen tuota mahaa löytyy.

Kaikki kuvat ottanut Nelli!
Löysittekö suosikkikuvaa näistä?

22 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Lemppariksi nousee 13 ♥

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy myöntää, että se on yksi parhaista kuvista, joka minulla on Jalmarista :3

      Poista
  2. Ihania kuvia ja muutenkin hyvä postaus! Lemppari kuvat ovat kyllä 12 ja 13!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Todella ihania kuvia!❤ Teillä meni ihan hyvin ainakin välillä;) Saitte kyllä oikeesti todella hienoja kuvia ja Jalmari on joka kuvassa tosi söpön näkönen kun sillä on korvatkin höröllä! Lemppari kuviksi nousi 3,6,9,10 ja 13 :3 Ja onhan tuo Jalmarikin laihtunut tässä kesän aikana,haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyllä tykkään näistä! :) Niinno onneksi siellä oli edes pari ihan hyvää pätkää! Ja täytyy myöntää, että olin hiukan hämilläni kuvaajan kanssa, kun kerrankin Jalmari oikeasti poseerasi kameralle! Kiitoksia, on se ehkä hiukan :D

      Poista
  4. Tosi kiva postaus!
    Täytyy sanoa, että en vaan osaa valita suosikkeja, sillä tykkään noista kaikista paljon ❤ Sä ja Jalmari sovitte jotenkin vaan niin hyvin yhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Hahah, itsekin kyllä tykkään näistä kuvista :D

      Poista
  5. 11. kuva on mun ehdoton suosikki! Ei tuo maha pahalta näytä - mielummin vähän pullukka kuin liian laiha.. ;-) Todella kiva postaus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. (ja samalla myös 11.) ovat omia suosikkejanikin :D Ja totta kyllä! Livenä tuo maha vain näyttää hiukan suuremmalta kuin tuossa rakennekuvassa... :D Kiitos!

      Poista
  6. Ihania kuvia! Suosikkini on 6, Jalmari ravaa kauniisti ja näyttää iloiselta, ja kuvassa on sopivan haalea tausta, johon tuo puu ja pensas tuovat kivasti säväystä.

    Heppojen voi olla hankalampi keskittyä pellolla, kun se on niin aukea paikka ja hevonen saattaa tuntea olonsa turvattomaksi keskellä "ei mitään". Ainakin Marjatasta huomasi, että se meni mieluiten pellon reunaa pitkin. Kentällä se jaksaa keskittyä paljon paremmin pieniin asioihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että tuo 6 on kyllä taustaltaan kiva! :) Olen huomannut, että toisella pellolla Jalmari lähinnä jännittää, kun se kulkee erään metsänreunan ohi. Tällä pellolla sama ei ole toistunut, mutta en sitten tiedä, mikä se todellinen syy tuohon on, ettei pellolla meno suju kuin harvoin.. Kenttä olisi kyllä luksusta :D

      Poista
  7. Numerot 3&9 on suosikkejani, toki kaikki muutkin on hienoja! :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania kuvia! Mun suosikkeja on 9 & 12 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kuuluvat kuvaajallemme :D Kiva kuulla!

      Poista
  9. Kuvat olivat aivan ihania (jälleen kerran)! <3 Suosikkeja olivat 5,9 ja 13.

    VastaaPoista
  10. Wau miten kauniita kuvia! Tosi kaunis heppa :) Kaikki oli hyviä, mutta ehkä erityisesti tuo 10 jäi mieleen. :)


    https://laikunseikkailut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jallu on kyllä kivan näköinen lv :) Kiva kuulla!

      Poista
  11. En mä osaa oikeasti sanoa lempparia :3 !

    VastaaPoista