14. lokakuuta 2016

Vika löytyy satulan päältä


Niinhän se oikeasti menee aina, että vika löytyy satulan päältä. Se nyt vain sattuu olemaan karu fakta, vaikka sitä ei ehkä uskallakaan myöntää. Eilen sain kokea tämän pitävän paikkansa. Olin ratsastamassa Jalmarilla ja totesin, etten osaa enää itse ratsastaa ollenkaan.


Täytyy sanoa, etten ole enää yhtään tyytyväinen omaan istuntaani. Ratsastustunnille osallistuminen voisi tehdä hyvää, mutta tällä hetkellä aikani ei oikein riitä, ei edes nyt syyslomalla. Senkin ehdin jo suunnitella täyteen kaikkea muuta! Ainut vaihtoehto tähän hätään onkin ottaa vain itseään niskasta kiinni ja keskittyä enemmän omaan istuntaani. Eilen keskityin ihan liikaa Jalmariin. Ärsyynnyin, koska se painoi ohjalle yhdessä välissä ratsastusta. Kaverini kyllä huomautteli minulle virheitäni, mutta enhän minä siinä hetkessä niitä kuunnellut. Vasta tänään totesin, että tein todella typerästi. Olen kyllä huomannut, että istuntani on mennyt jo aiemmin huonompaan suuntaan, mutta vasta eilen sain huomata sen vaikutuksia. Jalmarista on tullut sen verran herkkä istunnalle, että sen ravi muuttuu heti huonommaksi ja tasapainottomammaksi, jos kevennän väärälle jalalle. Toinen ongelmani on se, että kippaan helposti liian eteen. Silloin Jalmari joko hidastaa tai pysähtyy. Voisin siis sanoa jopa Jalmaria liian tasokkaaksi ratsuksi minulle! No, ainakin saan hyvää harjoitusta sillä ratsastaessani.

Tästä huomaa tuon ongelman, Jalmari nostaa päänsä ja välttelee näin pidätteitä.

Olen huomannut, että nykyään ratsastan hiukan sillä tyylillä, etten välttämättä suunnittele reittejä niin tarkasti. Jos Jalmari tekee hiukan haluttua nopeamman käännöksen, horjahdan helposti. Tämä ärsyttää minua suuresti, koska tunnen olevani taas alkeisratsastajan tasolla. Pitäisikin taas alkaa treenata enemmän mm. vatsalihaksia ja ottaa ne kadonneet lihakset oikeasti käyttöön! Kyllähän se Jalmariakin haittaa, kun en hallitse kroppaani samalla tavalla kuin ennen. Minun pitäisi kyllä treenaamisen lisäksi alkaa suunnitella tarkemmin, mitä siellä satulassa oikein teen. Jokainen käännös ja siirtyminen pitäisi valmistella huolellisemmin. Nyt täytyy siis vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa tehdäkin jotain näiden ongelmien eteen! Muuten kehitystä ei vain voi tapahtua.


Kuvat on ottanut Nelli!
Oletteko te tyytyväisiä istuntaanne?

22 kommenttia:

  1. En edes haluu teitää miltä mun istunta näyttäis jos menisin nyt ihan kunnolla ratsastamaan! En kyllä ikinä ole ollut mitenkään tyytyväinen istuntaani :D enkä siihen kamalasti ole Nopalla ratsastaessa panostanut koska se ei kamalasti välitä miten siellä satulassa istuu, joka nyt myöhemmin kaduttaa kun oon istuntani päästänyt niin huonoksi. Mutta hyvä postaus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Ymmärtääkseni sulla on ollut taukoa ratsastuksesta, joten se on ihan sallittavaa, ettei istunta olisi ihan priimakunnossa! :D Itsekin pikkuponeilla ratsastaessani usein vain hömpöttelin! Ei sellaisten selässä vain jaksa yrittääkään istua oikeasti siististi.. :D Tai ainakin itse totesin silloin tämän :D Paljon kiitoksia!

      Poista
  2. Kyllä tuo istuntasi minusta ihan hyvältä näyttää! Tietysti tunneilla varmasti pääsisi vielä sitä kehittämään, jos vain on mahdollisuus mennä, niin tietty kannattaa! Itse olen tällä hetkellä jopa melko tyytyväinen omaan istuntaani, sen verran hyvin Wony on osannut ilmoittaa, jos jotain teen ihan päin honkia! :D

    www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista näitä mun ongelmia on todella hankala nähdä, mutta kiitos kuitenkin! Tämä on kyllä totta, tunneilla käyminen auttaisi varmasti edes vähän :) Noni, tää olikin mahtava kuulla! Meilläkin tajusin varsinaisesti vasta nyt, että kaikki minun ja Jalmarin ongelmat ovat vain minun istunnastani kiinni..

      Poista
  3. Eihän sitä varmaan ikinä voi täysin tyytyväinen omaan istuntaansa ollakkaan! Mua eniten omassa istunnassani ärsyttää se, etten osaa pitää nyrkkejä pystyssä. Aina siitä pitää huomauttaa että ei pyöräilyasentoa, vaan nyrkit pystyyn! Mutta kyllä mun mielestä teillä ihan hyvin menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin pitää kyllä paikkansa :D Tuo on jo hyvä alku, että tiedostat ongelmasi! Siitä on hyvä lähteä korjaamaan sitä :) Hahah, ongelmia ei varsinaisesti kuvista näe, mutta kiitos!

      Poista
  4. En tosiaankaan täysin, mutta olenkin vielä sen verran alkeistasolla että mulla on paljon aikaa sitä treenata ja parantaa. Ehkä sitten joskus siihenkin on tyytyväinen!

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva tosiaan ihan täysin on tyytyväinen omaan istuntaansa, mutta jos sitä edes vähän :) Sulla tosiaan on vielä paljon aikaa kehittyä, eihän kukaan ole seppä syntyessään ;)

      Poista
  5. Olen ihan tyytyväinen istuntaani mutta kyllä siitä löytyy todella paljon virheitäkin,mutta kyllä siihen varmaan joskus olen tyytyväinen kun tunneilla tulee käytyä joka viikko! :D Kyllä teillä ihan hyvin menee mun mielestä,mutta tunneilla kävimisestä saattaisi kehittyä vielä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, tää onkin mahtava juttu! Tunneilla käyminen varmasti takaa edes hidasta kehittymistä ellei jopa nopeaa! Blogin puolelle en edes laita niitä pahimpia kuvia, että nämä kuvat eivät tosiaankaan kerro koko totuutta :D Täytyykin oikeasti ruveta miettimään vakavissaan edes yhdellä irtotunnilla käymistä :)

      Poista
  6. Veikkaan, että kovin moni ei ole 100 % tyytyväinen omaan istuntaansa, sillä oikeastaan aina on varmaankin jotain, mitä voi parantaa. Kuvista päätellen sun istunta näyttää ainakin mun mielestä ihan hyvältä :)
    Pienempänä en kiinnittänyt istuntaani juuri ollenkaan huomiota, vaan korjasin niitä ainostaan opettajan käskyistä. Onneksi nykyään oon oppinut huomaamaan virheet itsekin, ja niitä onkin sitten aika paljon :D Olisi kyllä kivaa saada joku joskus kuvaamaan ratsastustani, niin näkisin että miten mä siellä oikeasti istun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Se onkin tämän lajin yksi parhaita puolia, aina on jotain kehitettävää :D Itseäni vain harmittaa se, että olen ikään kuin vajonnut tasoani alemmas :D Hahah, nämä kuvat eivät tosiaan kerro koko totuutta, mutta kiitos!
      Tuo on kyllä hyödyllinen taito, että huomaa jo itsekin omia virheitään! Itse katson jopa vähän liikaa kuvista istuntaani, mutta täytyy myöntää, että kuvista/videoista on oikeasti aika hyvä katsoa :)

      Poista
  7. Tosi kiva blogi sulla! Täällä uus lukija :) Ulkoasu ja postaukset on todella mun mieleen!
    Itse en ainakaan tällähetkellä ole tyytyväinen istuntaani :/ Puhut tosiaan asiaa, liian usein syytetään hevosta, vaikka se vika on siinä kuskissa. Itsekkin ratsastan puoliveristä, sekä satunnaisesti myös kahta new forestinponia, jotka eivät ole omiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitoksia! :3 Tervetuloa seurailemaan! Kiva kuulla tällaista palautetta :)
      Onneksi istuntaa voi aina treenata paremmaksi! Olen todennut tätä samaa myös itselläni ja siksi sitä nyt tässä postauksessa hiukan "voivottelinkin" :D Noni, ootkin löytänyt useamman ratsun ratsastettavaksi! Useampaa ratsastaessa on aina helpompaa kehittyä :)

      Poista
  8. Saako bannerin kopioida blogiesittely-postaukseen tämän blogin kohdalle? :)
    Postaus julkaistaan joulukalenterissa.

    VastaaPoista
  9. Ei tuo istunta pahalta näytä - mutta tietenkin se häiritsee, jos huomaa, ettei istunta miellytä omaa silmää ja selkeästi haittaa ratsastusta.
    En todellakaan ole tyytyväinen istuntaani - koko ajan yritän keikata etukenoon varsinkin laukassa, jossa istunta on huonoin. En osaa enää istua siellä selässä olematta etukenossa. Koko ajan joku istunnassa häiritsee, mutta istun vinossa yms. Kun opettaja vaan jaksaa huomauttaa jatkuvasti ja selittää, eiköhän se istunta ajan myötä parane :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lähinnä ongelma onkin siinä, että ongelmat näkyvät vain liikkeessä ja Jalmari kun on siitä näemmä suht tarkka, kuinka siellä istuu :D
      Itselläni oli kauan aikaa laukkaistunnan myös ongelmia! Mutta onneksi istuntaa saa kehitettyä :) Jep, niinpä!

      Poista
  10. Itselleni on jostain syystä jäänyt paha tapa. Aina kun käännän hevosta käännän päätänikin kallelleen. En ymmärrä mitä yritän aina sieltä maasta etsiä :D olen myös huomannut, että oma mielentilakin vaikuttaa niin paljon miten hevonenkin menee. Ei hätää et ole yksin ja varmasti ammattiratsastajatkin murehtivat omaa istuntaansa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä hiukan erikoiselta ja jopa hiukan hauskaltakin ongelmalta :D Mutta niiden omien ongelmien myöntäminen on jo hyvä alku korjaamiseksi :) Juu tuo on kyllä totta, että varmasti jokaisella on edes pientä hienosäätöä!

      Poista