21. marraskuuta 2016

Joulukalenteri Instagramiin?

Postauksen kuvat on otettu 11.11.2016

Tähän aikaan monessa blogissa on postaus, jossa kysellään lukijoilta postaustoiveita joulukalenteria varten ja kerrotaan siitä, että blogi saattaa olla hiljaisempi, kun bloggaaja kirjoittaa valmiiksi joulukalenterin postauksia. Aion olla siinä mielessä poikkeus, että kerron vain, etten tee tänä vuonna varsinaista joulukalenteria, edes sellaista kuin aiempina vuosina. Tänä vuonnakin toki teen muutamia joulupostauksia, mutta ei niitä voi joulukalenteriksi sanoa. Sen sijaan ajattelin tehdä blogin instagramiin(@hymyillenhuomiseen) eräänlaisen joulukalenterin. Ideani on seuraavanlainen: Julkaisen joka päivä uuden kuvan tyylillä "Luukku 1", "Luukku 2" jne. Näiden kuvien kautta käyn läpi tämän vuoden parhaimmat hevoskuvat ja -hetket. Jokaiselta kuukaudelta tulisi siis kaksi kuvaa ja näin saisin 24 "luukkua". Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että te lukijat ja instagram-seuraajat saisitte antaa sanoja kuten ilo, suru yms. joiden perusteella valitsisin 24 kuvaa. Kumpi idea kuulostaa paremmalta? 


Ajattelin nyt kirjoittaa tähän samaan postaukseen marraskuun kuulumisia lyhyesti. Marraskuu on taas sujunut omalla painollaan. Lumet tulivat ja menivät. Nyt säät ovat olleet niin ikäviä, että tallille on turha haaveillakaan lähteä. Kelien vuoksi olen jättänyt jo useampia tallipäiviä välistä. Esimerkiksi Lamonan luona en ole taas hetkeen käynyt. Kaiken lisäksi silloin, kun pääsen koulusta, on jo niin pimeää, että tallille on turha enää lähteä. Olen kuitenkin ehtinyt käydä muutaman kerran liikuttamassa Jalmaria. Olen mennyt sillä lähinnä ilman satulaa ja kuolaimettomilla. Sinänsä voisin siis sanoa, että marraskuuni ilman jalustimia on mennyt ihan hyvin. Päätin kuitenkin, että otan nyt itseäni niskasta kiinni ja menen viimeistään ensi vuoden puolella enemmän ilman jalustimia!

10 kommenttia:

  1. Molemmat vaihtoehdot kuulostaa kivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tällaista! Pitäisi enää tehdä päätös, kumman toteutan :D

      Poista
  2. En ole instan käyttäjä, mutta musta kuulostaa kivemmalta tuo ensimmäinen vaihtoehto, näin pääsisit enemmän toteuttamaan itseäsi, ainakin minä tekisin niin! :D Kaiketi mun kohta tarvii tehä se insta edes Pennille, että en ole iha outsider näissä jutuissa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, enäs tullutkaan ajatelleeksi tällaisia asioita ollenkaan.. Toki instagramkuvani pitäisivät näkyä tuossa sivupalkissa ja onhan tilini julkinenkin, että sinänsä pystyt kyllä seurailemaan kuvia ilman omaa tiliäkin, vaikka olisihan sellainen kiva! :D Sen verran hienoja kuvia sinunkin blogissasi pyörii! Mutta paljon kiitoksia kommentistasi :)

      Poista
  3. Noi ideat oli super hyviä! Täytyy kyllä sanoa että molemmat ideat oli niin hyviä että en millään osaa sanoa kumpi on parempi!:D Ite menin viimeksi eilen vuokraponillani ilman jalustimia välillä maastossa ja kentällä:) Voin vaikka sanoa sulle viestillä sitten kun oon osannut päättää kumpi olisi parempi idea;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiva kuulla tällaista! Olisi kyllä kiva saada mahdollisimman paljon vastauksia, kumpiko ideoista olisi parempi(tai onko kumpikaan, ideoita saa myös heitellä kukin itsekin) :D Mutta vähänkö kiva! Itsekin haluaisin niin kovasti ratsastamaan esim. maastoon, mutta silloin on jo tosissaan niin pimeää, kun pääsen koulusta.. :/

      Poista
  4. Tosi hyviä ideoita molemmat, vaikea vaita kumpi vaihtoehto olisi parempi! Itse ottaisin ehkä sen ns. Toivekuvapostaus tyyppisen eli sen toisen vaihtoehdon! Oli muuten kivoja ja hyviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin sinänsä tykkäisin enemmän pohtia valmiiksi annettujen sanojen perusteella sopivia kuvia, mutta täytyy nyt katsoa :D Paljon kiitoksia!

      Poista
  5. Molemmat ideat on kyllä tosi hyviä, mut ehkä enemmän kannatan tuota jälkimmäistä, koska niin tulisi mahdollisesti vähän erilaisempia kuvia? :o Mut voisin ehdottaa, että joka toinen kuva on tuota ekaa mallia ja joka toinen tuota tokaa, eli 1. luukku olisi vaikka "ilo" ja 2. luukku sitten tammikuun suosikkikuva/hetki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tää sun yhdistelmäidea kuulostaakin hauskalta! Pitääpäs alkaa pikku hiljaa kysellä noita sanoja ja päättää niiden perustella, kumman tavan toteutan! :D Paljon kiitoksia kommentistasi :)

      Poista