3. marraskuuta 2016

Lokakuun suosikit


Aloin miettiä tätä postausta jo kuukauden puolivälissä ja silti onnistuin jättämään kirjoittamisen ihan viimetippaan. Tältä kuukaudelta on kuitenkin ihan kivasti kertynyt kaikkia suosikkeja, joten eiköhän ole taas aika kerätä ne yhteen!


Kuukauden tallipäivä on helposti arvattavissa. Jo treenien ajattekin nostattaa hymyn huulilleni. Saimme kertakaikkisen upeita kuvia tuolloin ja itse treenitkin menivät paremmin kuin hyvin! Kyseessähän on siis tallipäivä, josta kirjoitin tänne blogiin otsikolla Hyvän mielen treenit.


Syyskuussa postasin säälittävän vähän, mutta lokakuun aikana sain hiukan motivaatioani takaisin. Postasin yhdeksän kertaa ja näistä postauksista suosituin on postaus nimeltään Massasta erottuva blogi?. Sinänsä tämä uutinen ei yllätä. Otsikkokin on sen verran houkutteleva, vaikka itse sanonkin! Postaus keräsi 258 katselukertaa ja 30 kommenttia. Tällä kommenttimäärällä se on myös kuukauden kommentoiduin postaus.

Tykätyin instagram-kuvani on kuva, joka on minun omastakin mielestäni suloinen kuva!


En vieläkään osaa nimetä suosikkiblogia tältä kuukaudelta, joten valitsen jälleen suosikkipostauksen. Tällä kerralla blogin Karvakorvakamut ja tämä suosikkipostaushan on nimeltään "Varsan elämää". Postauksen kuvat ovat vain jotain niin ihanaa!

Kuukauden suosikkikuvia on kaksi. Molemmat näistä ovat kuitenkin itse ottamiani! Ensimmäinen on otettu loppukuusta, kun kaverini oli hevosellaan koulukisoissa. Jälkimmäinen taas on jo aiemminkin täällä nähty kuva, jonka otin alkukuusta. Molemmissa kuvissa tykkään erityisesti niiden väreistä!


Uskon, että kukaan ei ole välttynyt kuulemasta edes yhtä Vain elämää-kappaletta. Ne nyt vain sattuvat soimaan joka paikassa. Täytyy kuitenkin sanoa, että voisin nimetä näistä ainakin yhden kuukauden suosikkikappaleekseni. Itse en ole edes seurannut kyseistä ohjelmaa, mutta no, kuten jo mainitsinkin, ne kappaleet soivat joka paikassa..


Olen kuunnellut tätä kappaletta jo Hectorin versiona silloin joskus, kun sitä soitettiin radioissa. En toki silloin tykännyt tästä, mutta jostain syystä Mikael Gabrielin versiona kappale on todella hyvä!

Tässä kuussa olen löytänyt paljon uusia tuotteita, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä. Valitsin kuitenkin yhden suosikkilöydön, joka on ylitse muiden. Kyseessä on hiuksia sävyttävä tehohoito. Värjäsin hiukseni syksyn alussa kestovärillä, mutta väri haalistui harvinaisen nopeasti pois. Tällä KC:n sävytteellä olen kuitenkin saanut värin entistä kirkkaampana takaisin! Lisäksi tämä toimii myös hoitoaineena, koska hiuksista tulee todella kivan tuntuiset. 


Oletteko te tykästyneet Vain elämää -kappaleisiin?

14 kommenttia:

  1. Juu olen. Muunmuassa kipua, pauhaava sydän ja juuri tuo minkä linkkasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pauhaava sydän kuuluu kyllä munkin suosikkeihini! :D Hauska kuulla tällaista!

      Poista
  2. Mä olen myös tykännyt vain elämää -kappaleista hirveesti, erityisesti noista Miklun versioista :) Tää on kyllä hauska postausidea, vois itsekkin joskus toteuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, en näköjään olekaan ainut :D Juuri miklun versiot "iskivät" muhunkin! Ja kannattaa, näitä on aina hauska tehdä :)

      Poista
  3. Miklun vedot Vain elämää:ssä on ihan huippuja, mikä ei yllätä! <3 (truu fän göörl :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy myöntää, että olen oikeastaan aina tykännyt vähän mg:n biiseistä, mutta näiden vain elämää kappaleiden jälkeen aloin vasta tosissani tykätä hänen musiikistaan :DD

      Poista
  4. Kiva kuukauden-suosikit postaus taas! Osaat kyllä tehdä postauksista huumorintajuisia ja samalla herkkiä! Itsekkin olen alkanut katsomaan Vain Elämää ja yksi suosituiksini kyllä oli tuo Lumi teki enkelin eteiseen-kappale. Muutenkin Miklun laulamat ovat olleet parhaimpia. Kiva, että teillä menee Jalmarin kanssa ihan hyvin! Itse pidän bloggaamisesta taukoa, että saan rauhassa miettiä ja keskittyä kouluun :)
    P.s. Sun postaukset tuovat aina hymyn suuhun pahimpinakin päivinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Tää olikin hauska kuulla :D Tällaisia näkemyksiä on aina yhtä mukava kuulla!
      Tämä minunkin täytyy myöntää, MG:n biisit ovat tosiaan olleet niitä parhaimpia, ainakin niistä, mitä olen kuullut :D
      Itsekin olen vähentänyt postaamista jonkun verran juuri koulun takia ja olen jopa miettinyt ihan pidempääkin ajanjaksoa postaamatta, mutta saas nähdä :D Kiitos vielä kivasta kommentista!

      Poista
  5. Todella kiva postaus! Aina kommentoit mun kuukausi postauksiin, että mulla on kohtia niin paljon, mutta sulla on vielä enemmän! Tosi kivasti toteutettu tämä ja muutenkin hyvä postaus!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hahah, näköjään olen ajatellut asian jotenkin omalla tyylilläni :D Tai sitten olen ennen tehnyt vähemmän näitä kohtia!

      Poista
  6. Kiva lukea taas kuukauden suosikit postausta! :) Postaus oli hyvin kirjoitettu ja tätä oli kiva lukea. Ja nää sun kuukauden suosikit postausket on todella hyvin tehtyjä ja niissä on aika niin paljon kohtia;) Toi mg:n biisi on kyllä todella hyvä täytyy myöntää!:D Sun lokakuu näytti tosi kivalta;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tällaista! Kiitos paljon :) Hauska kuulla, että näin moni muukin tykkää mg:stä ja vain elämää -biiseistä!

      Poista
  7. Itse olen ainaskin tykästynyt juuri kovasti miklun versioihin :D
    Muutaman muunkin kappale on kyllä tullut kulutettua, että hetki pitää taukoa pitää! Lumi teki enkelin eteiseen on kyllä ❤️
    Itsekin käytin samaista Color maskia, kun minulla oli siniset latvat ja kyllä huomasi mikä ero tuli hiuksiin! Nyttenkin haluaisin käyttää, mutta en oikein liukuvärjäyksen kanssa uskalla etten tätä itse pilaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä olivat tykästymisen arvoisia! :D
      Joo huomaa kyllä selkeän eron tämän ja biozelin tuotteen kanssa! :D Toinen jopa hiukan värjää kun taas toinen lähinnä vain hoitaa, tai ainakin oman kokemukseni perusteella. Itsellänikin on "liukuvärjäys", mutta onneksi tämä punertavuus ei erotu niin hyvin, että voisin pilata värjäystä :D

      Poista