11. toukokuuta 2017

Voisikohan se kevät jo alkaa?


Kuinkahan monta kertaa yritin tämänkin postauksen kirjoittaa aiemmin todeten, ettei innostus riitäkään. No, nyt sain kuitenkin innostustani taas ainakin hetkellisesti takaisin! Totean heti alkuun, että minulle kuuluu hyvää. Kesäloma häämöttää ja kevät on lähes alkanut. Tai siis, kevättä odotellessa.. Tuntuu, että täällä se kevään tulo siirtyy huonolla tuurilla jopa kesäkuulle. Vitsailenkin usein kavereilleni, etten enää ihmettelisi, jos juhannuksenakin sataisi lunta. Tuo ei edes olisi enää mikään mahdottomuus. Toivon mukaan ne helteet kuitenkin tulisivat lopulta!

 Tältä näyttävät meidän piaffetreenit! Oikeasti minulla ei ole hajuakaan, mitä kuvassa tapahtuu.. :D

Nämä kelit ovat ottaneet myös osansa heppailuinnostuksestani. Olemme köpötelleet Jalmarin kanssa samaa tietä edestakaisin noin kaksi kuukautta. Onneksi Jalmari tuntuu edelleen innokkaalta, mutta kyllä se saman tien tamppaaminen alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää molempia. Huvittavinta on se, että vieläkin Jalmari saattaa "säpsähdellä" samoja oksia ja puita, jotka se on nähnyt jo monet, monet kerrat. Ja totta kai tamman on pakko keksiä omaa viihdettä, jos meno alkaa kyllästyttää. Viimeksi siltä katosi hetkellisesti jarrut.


Tilanne tuntuukin hankalalta, kun Jalmari tuntuu keräävän kevätenergiaa varastoon, enkä pääse liikuttamaan sitä kuin kerran viikossa ja silloinkin menemme usein melko rauhallisesti. Juoksuttaminen tai ajaminen ei onnistu märkien ja liejuisten pohjien vuoksi. No, ehkä koulujen loppuessa tilanne helpottaa. Silloin ajan luulisi riittävän jo paremmin heppailuunkin. Toivottavasti kevätkin nyt vain tulisi vihdoin ja viimein. Nämä lumiräntäsaderaekuurot alkavat kyllästyttää varmasti yhtä jos toistakin!

Jalmarin kuvat on otettu 17.4 ja nämä ravikuvat 22.4 Seinäjoen raveista!

Ovatko nämä kelit syöneet teiltä intoa esim. ratsastuksen suhteen?

12 kommenttia:

  1. Nää kelit ei kyl ainakaan lisää intoa oikeen minkään suhteen.. :D onneksi nyt ei ihan hirveet oo ollu nää kelit. Toivottavasti kesä tulis pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Joo nyt täälläkin on ollut yllättävän aurinkoista satunnaisia lumiraekuuroja lukuunottamatta :D Samaa toivon!

      Poista
  2. Kyllä ovat, hetken aikaa ei tarvinnut miettiä, että missä ratsastaa kunnes alkoi taas kerran satamaan lunta... Kesä saisi tulla, eihän tässä säässä ole kiva tehdä yhtään mitään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, että muilla on samaa ongelmaa! Olen kyllä täysin samaa mieltä, oispa kesä! :D

      Poista
  3. Onpa kivoja kuvia! Voisi tuo kevät kyllä jo tulla, muisttan yhä kun muutama vuosi sitten meillä oikeasti satoi juhannuksena räntää ja oli kylmempää kuin saman vuoden jouluna.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu niimpä! Oho, nähtävästi tuo siis on jopa ihan tosissaan mahdollista :D

      Poista
  4. Onpa ihania kuvia! Sun takki ja Jalmarin satulahuopa sopii kivasti yhteen:) Tässä säässä ei ole kyllä huvittanut ratsastaa..Kesä voisi jo tulla niin ratsastus intokin voisi lisääntyä:')Onneksi nyt on ruvennut vähän lämpenemään. Kesää odotellessa:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on kyllä hauska, kuinka samanvärinen takkini onksan tuon huovan kanna :D Ja kiva kuulla, etten ole ainut! Tuo on kyllä niin mahtavaa, että keli on pikkuhiljaa ruvennutkin lämpenemään! Ehkä ne helteetkin sieltä sitten saapuvat :D

      Poista
  5. Onpa jotenkin outoa katsoa lumisia kuvia o.o Meilläkin oli tuo kevään tulo vähän heikossa. Alkuun näytti että nyt se tulee, mutta sitten vappuna satoikin ihan kunnolla lunta ja tälläkin viikolla oli yksi luminen päivä, mutta lumet sulivatkin sitten saman päivän aikana! Sen jälkeen kevät onkin tullut jo ihan rytinällä kun eilen olin valkussa t-paita päällä ja ikkunasta katsoen alkaa ulkona jo pikku hiljaa vihertämään :D
    Mutta voihan Jalmari on se vain niin ihanan näköinen ja aina niin iloisen näköinen <3
    Toivottavasti teillekin saapuisi pian kevät niin pääsisitte treenailemaan kunnolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, satuin tallille juuri tuona yhtenä lumisena päivänä :D Nuo kelit kuulostavat kyllä niin tutuilta! Voi että, ehkä ne helteet ovat tosissaan saapumassa :D
      Täytyy kyllä myöntää, että Jalmari on todella suloinen otus :3

      Poista
  6. Täällä vähän samat tunnelmat säätilojen suhteen, mutta nyt vaikuttais lämpenevän. Ens viikon lauantaille luvassa jopa huikeat 22 astetta lämmintä! Toivottavasti tuo sääennuste pitäisi paikkaansa, mutta hyvin mahdollista, että silloin on 50cm lunta maassa ja sitä tulee lisää taivastäydeltä. Toivotaan parasta ettei näin tule käymään... Ja tuo siun juhannuksen säätila vitsailut voisivat kyllä pitää ihan hyvin paikkansa, ainakin täällä Suomessa!

    Tosi kiva postaus ja kiva lukea siunkin kirjoittamia postauksia pitkästä aikaa. Tosin muittenkin blogien lukeminen on jäänyt aika vähäiselle omalta osaltani, koska koulu on vienyt oman aikansa ja muiden blogien lukeminen ja kommentointi, sekä oman blogin päivittely on jäänyt aika vähäiselle koulukiireiden lomassa. Ehkä kesän tai "talven" tultaessa saisi vähän enemmän aikaa blogihommille!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri luinkin jonkun uutisotsikon, että ensi viikolla tulisivat nuo 20°C helteet! Itse en kyllä oikeastaan luota sääennusteisiin, mutta toivon todella ettei silloin nyt ainakaan lunta tulisi enää :D Ja jep, siltä kyllä tuntuu, jos samanlaiset kelit vielä jatkuvat!

      Kiitos paljon! Ihana huomata, että edelleen teitä innokkaita lukijoita löytyy! Itsekin olen joutunut huomattamaan huomattavasti kaikkea blogeihin liittyvää, mutta ehkä tosiaan kesällä sitä löytää edes vähän enemmän aikaa :)

      Poista