17. kesäkuuta 2017

Uusi lempikauppa


Kuten minua snapchatissä seuraavat saattavatkin tietää, olin Virossa alkuviikosta. Tarkemmin sanottuna maanantaista keskiviikkoon. Juna lähti maanantaina kello kahdelta yöllä ja Helsinkiin pääsimme vasta aamusta. Sieltä lähtikin pian laiva Tallinnaan. Täytyy kyllä myöntää, että sään puolesta ajankohta oli hiukan huono. Maanantaina ja tiistaina satoi, mutta onneksi se ei juurikaan haitannut. Maanantaina kiertelimme porukalla vanhassa kaupungissa ja tiistaina suuntasimme Ülemiste-nimiseen kauppakeskukseen, joka olikin todella suuri!


Kauppakeskuksessa vierähti heti enemmän aikaa ja ostoksiakin tuli tehtyä tavallista enemmän. Kuten otsikkokin kertoo, löysin itselleni uuden lempikaupan. Kävimme kaverini kanssa Terranova-nimisessä kaupassa, jossa lähes kaikki vaatteet olivat todella halpoja ja vielä kivan näköisiäkin! Etsin koko talven itselleni tallikäyttöön toppatakkia, mutta sopivia ei tullut vastaan. Nyt löysin tuolta kaupasta kivan, hopeanvärisen toppatakin, joka maksoi vain 13€! Se oli kyllä oikea huippulöytö. Lisäksi löysin kyseisestä kaupasta pari paitaa, joista molemmat maksoivat reilusti alle 10€. Farkutkin sain kympillä. Toki kaupassa taisivat olla juuri jonkinlaiset alennusmyynnit käynnissä, mutta eivätpä normaalitkaan hinnat kovin pahoja olleet.

 Mukaan tarttui mm. farkut, toppatakki, pari pitkähihaista ja toppia, t-paita, juoksuhousut ja collegehousut
Omistin aiemmin juuri samanlaiset korvakorut, mutta nyt olen kadottanut molemmista toisen parin, joten oli pakko ostaa uudet!

Terranovan lisäksi kävimme muutamissa muissakin kaupoissa, kuten NewYorkerissa, joka onneksi löytyy Suomestakin. Sekin nimittäin kuuluu suosikkikauppoihini! Muita uusia kauppoja minulle olivat Sinsay, Takko ja House. Kyseisessä kauppakeskuksessa oli muitakin kivoja kauppoja, mutta nuo luetellut jäivät parhaiten mieleeni ja niistä tein ostoksia.

Tuo viimeisessä kuvassa oleva ruoka on jonkinlaisessa valkosipulissa paistettuja leivänpaloja kermaviilikastikkeen kera. Oli muuten hyviä!

Keskiviikkona heräsin kaverini kanssa jo aikaisin niin, että ehdimme vielä käydä kuvailemassa mm. vanhassa kaupungissa. Sää olikin oikein ihana silloin! Tyypillistä tuuriani, että juuri viimeisenä päivänä on hyvä sää. No, reissu oli kuitenkin kokonaisuudessaan mahtava!


Meinaatteko te reissata johonkin tämän kesän aikana?

20 kommenttia:

  1. Uu! Seuraavalla kerralla kun Viron puolelle pääsen niin pakko käydä tsekkaamassa tuo keskus :D Todella kivoja ja halpoja löydöksiä teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä! :D Itsekin olen näihin löytöihin tyytyväinen!

      Poista
  2. Vitsit miten kivoja ostoksia! Mulla ei oo tälle kesälle suunniteltu muita kun Yorkshiren reissu, mutta kerkiäähän sitä vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää :D Onhan sekin jo jotain! :)

      Poista
  3. Me ollaan parhaillaan Ahvenanmaalla, veljien jalkapalloturnauksen takia, mutta silti :) Kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, sinne olisikin mahtavaa päästä joskus! :D Kiitos!

      Poista
  4. Vähänkö kivoja ostoksia oot löytäny! :)
    Ite reissaan korkeintaan ihan koto suomessa, muuaalle tuskin pääsenkään.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kyllä tykkään :) Onhan sekin mukavaa reissata ihan Suomen rajojen sisäpuolella! :)

      Poista
  5. Kivoja juttuja oot löytäny! Miulla ei ainakaan vielä ole tiedossa mitään kesälomareissuja, mutta ehkä tässä vielä ehtii suunnitella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :D Onhan tässä vielä aikaa, eikä sitä nyt aina tarvitse olla menossakaan mihinkään :)

      Poista
  6. Kiva postaus ja kivoja ostoksia!:) Itse tykkään myös todella paljon käydä Tallinnassa. Siellä kuitenkin on niin paljon eri juttuja kuin Suomessa, vaikka onkin lähellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Totta! Kyllä tuolla tosiaan voisi useamminkin käydä :D

      Poista
  7. Mepä taidettiinkin olla samassa maassa ja samassa kaupungissa samoihin aikoihin. Tosiaan meidän laiva lähti sunnuntai aamupäivästä ja oltiinkin vasta tiistaina iltana yhdeksän aikoihin takaisin Suomessa. Säät ei tosiaan suosinut ihan joka päivä, mutta onneksi välillä se aurinkokin pilkisti sieltä pilven raosta.

    Myö käytiin maanantaina Rocca al mare kauppakeskuksessa, joka oli myöskin todella iso, vaikkei taidakkaan olle ulemisten kokoinen. Sieltä hyviä löytöjä tuli Newyorkkerista. Löysin farkut joidenka piti maksaa 20e, mutta jostain syystä ne maksoivatkin 5e. En tosiaan huomannut, että mitään alennuksia olisi ollut, mutta parempi halpa kuin kallis. Löysimme myös kaupan, jonka nimi taisi olla At House. Siellä oli ihania, rentoja ja kesäisiä vaatteita. Sieltä tarttui mukaan yksi kiva t-paita. Löysinhän minä muualta paljon muutakin, ei nämä todellakaan olleet ainoita ostoksiani.

    Tosiaan tosi kiva kaupunki tuo Tallinna oli. Olisin halunnut myöskin mennä kuvailemaan vanhaan kaupunkiin, sillä olihan siellä ihanan värikkäitä ja hienoja rakennuksia. On sieltä tosin muutama kuva, muttei sellaisia missä itse esiinnyn!

    Joka tapauksessa tosi kiva postaus ja kivoja kuvia sekä hyviä ostoksia oot kyllä löytänyt! Hyvä, että pitkään metsästetty toppatakki löytyi viimeinkin!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Ollaan hyvällä tuurilla menty samalla laivalla! :D Joo onneksi siellä ei kuitenkaan ihan koko aikaa satanut vettä.

      Siellä onkin ilmeisesti noita isoja ostoskeskuksia useampi, tai näin kuulin :D Mahtavaa, että säkin teit tuollaisia löytöjä! Kiva yllätys nuo farkut varmasti!

      Vanha kaupunki oli kyllä oikein otollinen paikka kuvailla. Siellä oli vain aamustakin niin paljon porukkaa, että oli hankalaa löytää sellaista paikkaa, jossa ei olisi kovin paljoa ihmisiä :D Tai itse ainakin halusin, ettei taustalla olisi hirveää turistirysää. Toki tähän hankaluuteen vaikutti sekin, ettei meillä ollut ihan hirveästi aikaa, joten emme päässeet kiertelemään tuolloin kuvausaamuna kovin monella kadulla :D

      Kiitos paljon kivasta kommentistasi! :) Itsekin olen tuohon toppatakkilöytöön erittäin tyytyväinen!

      Poista
  8. Oi että, ihania kuvia nuo vanhassa kaupungissa otetut kuvat! Tykkään :3

    Mulla ei oo tiedossa ulkomaanreissuja, kaveri kyllä ehdotti että lähdettäisiin ennen tai jälkeen Weekendien käymään Tallinnassa, mutta se on hieman auki vielä... :D Mutta leiriä ja Weekendiä suurempia reissuja mulla ei oo tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä helppo saada hyviä kuvia, kun paikat ovat niin hienoja! :) Mutta kiitos paljon!

      Oi että Weekendeille olisi kyllä kiva päästä! Ovathan nuokin reissut jo jotain :)

      Poista
  9. Tosi kivoja kuvia olet nappaillut! Itse kävin juurikin Tallinnassa kesäkuun alkupuolella, vanhasta kaupungista saa aivan ihania kuvia! Tälle kesälle ei olekaan muita reissuja enää, kuin risteily Tukholmaan elokuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ai säkin :D Moni taisikin sitten käydä sielä! Täytyy kyllä myöntää että vanha kaupunki on oikein kuvauksellinen! Oi että, risteilyt ovat aina mahtavia :)

      Poista
  10. Löysin tänne blogiin äskettäin, oi kuinka ihana! Täällä on ihana ulkoasu, ja kuvia paljon ja tekstiä! Liityin lukiaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, ihana kuulla tällaista kommentti! Kiitos paljon ja tervetuloa lukijaksi :)

      Poista