27. elokuuta 2017

Pala blogin historiaa

Minulla olisi ollut vaikka kuinka paljon aikaa kirjoittaa ollessani kipeänä tällä viikolla, mutta päädyin aina katsomaan Netflixi:ä postausten kirjoittamisen sijaan. Tarpeeksi motivoivia ideoita ei vain ollut, kunnes eräänä yönä muistin tämän luonnoksissa lojuneen postauksen. Täällä blogin puolella on nähty yllättävänkin erilaisia ulkoasuja aikojen saatossa, vaikka loppujen lopuksi suurimmassa osassa on kuitenkin ollut sama malli ja sama järjestys. Keräsin tähän postaukseen ne ulkoasut, joista löysin näyttökuvat. Ulkoasujen pitäisi olla ainakin suurinpiirtein aikajärjestyksessä.

1. Tämä ei tokikaan ole blogin ensimmäinen ulkoasu, mutta tämä oli ensimmäinen, josta löysin kuvan. Olen ilmeisesti opetellut rajaamista ja täytyy myöntää, että olen aika yllättynyt. Tuo vasemmalla oleva kuva on jopa ihan kivasti rajattu siihen nähden, ettei rajaaminen todellakaan kuulu vahvuuksiini, vieläkään.

2. Tästä on pakko sanoa heti alkuunsa, että sain ulkoasun kyllä näyttämään paremmalta. Tässä näyttökuvassa tuo bannerin yläosa näyttää vielä aika rumalta, mutta tajusin myöhemmin, kuinka homman saa toimimaan. Tässäkin olen näemmä harjoitellut rajaamista, enkä kyllä yhtään tiedä, kuinka tuo näyttää noinkin siistiltä! Lisäksi tein tämän taustan itse.

3. Jälleen kerran käytössä on itse tekemäni tausta. Tässä käytin ilmeisesti ensimmäisen kerran muokkaamiseen Gimp:iä ja tein sillä nuo pallot. Myönnän, että tämä banneri on jopa vähän tylsä ainakin omasta mielestäni näin jälkeenpäin katsottuna.

4. Muistaakseni sain idean tähän ulkoasuun värimaailmasta, sillä halusin pinkkiä ja ruskeaa sekaisin ja sen myös toteutin! Tuon bannerin ideoimiseen olisin kuitenkin voinut käyttää enemmän aikaa.. Ainakin omasta mielestäni tuo on sekavan näköinen.

5. Onneksi nämä joulu-ulkoasut ovat olleet vain väliaikaisia! Ei siinä, tämä on ihan kivan simppeli, mutta vähän hutaistun näköinen. Tuon bannerinkin olen tainnut tehdä ihan muutamassa minuutissa.

6. Täytyy myöntää, että aloin jopa ikävöimään tätä ulkoasua. Tästä olen tykännyt aina todella paljon! Tämä taitaa olla ensimmäinen banneri, jonka olen tehnyt alusta asti Gimp:illä. Mielestäni ulkoasun idea on kiva, vaikka toki tuo bannerin häivytys voisi olla parempi.

7. Tässä oli alun perin yksivärinen, ruskea tausta, mutta mielestäni te lukijat aloitte ehdotella sen vaihtamista. Itse tykkäsin enemmän siitä ruskeasta taustasta, mutta ilmeisesti se loi vääränlaisen tunnelman. Tästäkin ulkoasusta kyllä tykkään!

8. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämäkin ulkoasu on mielestäni ihan kiva. Toki taisin kyllästyä tähän aika nopeasti, enkä toisaalta yhtään ihmettele syytä. Liian pinkki ulkoasu on jo liikaa!

9. Tämän värimaailmasta tykkään! Aloin vain pohtia, mistä mahtaa löytyä esim. Kirjoittaja-sivun linkki. Toki jos en nyt ihan väärin muista, taisin tehdä kuvalinkit tuonne sivupalkkiin.

10. Kuten voitte arvatakin, tästä ulkoasusta pidän myös. Nykyinen ulkoasu on lähes tämän kopio, mutta eri kuvilla. Ulkoasu on mielestäni kivan erilainen ja tämän suunnittelu/toteutus vei oikeasti paljon aikaa. Keräsin ideoita eri blogeista ja lopulta sain ne yhdistettyä mieleiselläni tavalla.

11. Muistaakseni tämä joulu-ulkoasu ei edes ollut kovin väliaikainen. Olihan tämä ihan kiva, mutta todella jouluinen esimerkiksi tammikuulle.

12. Tämä onkin tällä hetkellä viimeinen panostettu ulkoasu, jota voin sanoa vanhaksi. Tähänkin sain idean yhdestä toisesta blogista. Nuo ohjat olisin tosiaan voinut ottaa pois, mutta jälkeenpäin niitä oli enää hankala yrittää poistaa.

Mikä näistä ulkoasuista on teidän mielestänne hienoin?

12 kommenttia:

  1. 7 ja 11 olivat henkilökohtaisia suosikkejani mutta myös nykyinen kuuluu lempparilistalleni :) Osaat kyllä hommasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 7 on kyllä omastakin mielestäni kiva! :) Kiitos paljon kommentistasi, ihana kuulla tällaista mielipidettä!

      Poista
  2. Rakastan numeroa 10! Ihanat sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että itsekin pidän tuosta valtavasti!

      Poista
  3. Näistä ulkoasuista minun suosikkeja on numerot 9 ja 10! Aivan ihanat sävyt, sekä tosi kivasti muotoiltu molemmat ulkoasut! <3

    www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Itsekin kyllä tykkään molempien väreistä! :)

      Poista
  4. Mun silmää miellytti 8. kaikessa yksinkertaisuudessaan! Tykkään kyllä tästä nykyisestä ihan hurjasti ja sen myötä myös 10. oli kiva ja erilainen ulkka! Blogisi ulkoasuissa ei kyllä ikinä ole ollut mitään vikaa, aina on miellyttänyt tulla tänne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä sanotaan, että yksinkertainen on kaunista ja olen kyllä huomannut tämän väitteen todeksi, ainakin ulkoasujen kohdalla! :D Ihana kuulla, että tää nykyinenkin miellyttää :) Kiitos kivasta kommentistasi!

      Poista
  5. Hienoja kaikki! Tosi vaikea valita lempparia, mutta ehkäpä toi 9 nappaa eniten! :)

    VastaaPoista
  6. Hienoja ulkoasuja kaikki, mutta varmaan 9. ja 12. eniten omaa silmääni miellyttävät. Hassua ajatella, että olen ollut blogisi lukija lähes jokaisen ulkoasun aikana! :D

    www.airinblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hahah, sähän ootkin ollut jo pidemmän aikaa lukijana!

      Poista