31. tammikuuta 2018

Sellainen tammikuu se


Vuoden 2018 ensimmäinen kuukausi sujui omalla painollaan. Kävin tallilla ja tein paljon kaikkea muutakin. Tässä postauksessa ajattelin käydä vähän läpi, mitä kaikkea tässä kuussa tapahtuikaan eräänlaisten suosikkien muodossa aivan kuten "kuukauden suosikit" -postauksissa! 

Kuukauden tallipäivä on helppo päättää. Vain yksi tallikerta jäi hyvin mieleeni ja tuo kerta oli 2.1. Onnistuin tippumaan silloin Jalmarilta taas pitkästä aikaa ja erityisen tuosta tippumisesta teki mm. se, että poikaystäväni onnistui videoimaan tyylikkään ilmalentoni! en! Videon voi katsoa tästä linkistä.


Kuukauden riippuvuus kohdentuu ehdottomasti Novellen Sinkki+E juomaan, jonka makuna on aprikoosi & jasmiini. Tuota olen juonut koko tammikuun ajan joka viikko useamman pullon. Aina viikonloppuisin kerään helposti neljä tai viisikin pulloa huoneestani! Tämä kertoo aika hyvin, kuinka riippuvainen olenkaan kyseisestä juomasta. Onneksi kyseessä on ainakin hieman terveellisempi juoma kuin esimerkiksi Coca-Cola.


Kuukauden ostokset eivät ehkä yllätä ketään. Tein uudesta kypärästä ja Jalmarin uudesta huovasta oman postauksenkin, jossa hehkutin niitä jo ihan tarpeksi. Lisäksi ostin itselleni uudet ratsastushousut, jotka ovat sattumoisin harmaat. Sellaisia olen nimittäin etsinyt jo todella kauan ja nyt löysin kyseiset housut 60€ hintaan (normaalihinta oli 100€)! Lisäksi voisin mainita myös kuun alkupuolella ostamani paidan, josta tykkään jostain syystä todella paljon. Paita on pitkähihainen poolopaita, jonka ostin H&M:ltä ja hintaa sillä oli muistaakseni 20€. Kuten kuvasta huomaa, olkapäissä on helmiä, jotka ovat muuten älyttömän hyvin kiinni! Niitä ei kyllä saa irti ilman työkaluja. Tai ainakin näin väittäisin.


Kuukauden kosmetiikkalöytöihin voisin mainita vaikka mitä! Kotikaupunkini Citymarketissa oli jonkun aikaa outlet, josta löytyi mm. Lumenen meikkituotteita ihan parillakin eurolla. Ainakin viimeisen viikon tuotteet olivat vielä -50% jo valmiiksi edullisista hinnoista! Kävinkin tuon viimeisen viikon aikana siellä yhteensä kolme kertaa ja ostin useampia tuotteita kerralla. Mukaani tarttui mm. kosteusvoide, kynsilakkaa, kulmageelejä ja puuteri. Suosikeiksi nousivat ostamani ruskea kulmageeli ja tummille silmänalusille tarkoitettu peitevoide.


Tammikuun aikana löysin kovin vähän uudempia hyviä kappaleita, mutta tämä JVG:n Popkorni-niminen kappale oli yksi sellainen, jota kuuntelin koko tammikuun. Toki nyt kuun loppupuolella julkaistiin monia muitakin hyvin kappaleita, mutta silti voisin sanoa yllä olevan kappaleen kuukauden suosikkikappaleekseni!

Teittekö te jonkinlaisia löytöjä tammikuun aikana?

10 kommenttia:

  1. Mä löysin tammikuussa ihanan kisapaidan! :3 Minulla oli ennestään upea pinkki Pikeurin paita, jonka olin saanut Tahkolta läksiäislahjana, mutta kun kisa-asukokonaisuus alkoi rakentua tummansinisen ympärille, täytyi alkaa etsiä uutta kisapaitaa. Kauan etsin, mutta onneksi sellainen sitten löytyi ja tykkään paidasta kyllä superpaljon! :)
    Kyllä on muuten tyylipuhdas tuo tippuminen, ja ihana hymy vielä lumesta noustessa :D Itse ei ole vielä tarvinnut kokeilla lumen koostumusta, mutta en kyllä ole maastossa tai hankitreenissä vielä kehdannut käydäkään- minulle riittää uhkat maneesinhiekkojen maistelusta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä mahtava fiilis, kun löytää pitkän etsinnän jälkeen tuotteen, joka sopii omiin kriteereihin! :) Kiva, että säkin löysit oikeanlaisen paidan!
      Hahah, tuo oli kyllä huvittavan näköinen, eikä siinä voinut kuin nauraa, kun pahempaa ei sattunut :D Täytyy myöntää, että kyllä mullekkin riittäis maneesi, mutta ku siihen ei ole mahdollisuutta niin pakko sitten uhmata omia pelkorajoja :D Ja ompahan lumi sentään suht pehmeä alusta tippua!

      Poista
  2. Tosi kiva tälläinen yhteenvetopostaus! Itse sain viimein aikaiseksi hankkia talviratsastushanskat, joka onkin ollut tässä suunnitteilla viimeiset pari vuotta. Yleensä olen jotenkin talvellakin pärjäillyt tavallisilla hanskoilla, en kylläkään tiedä miten. Tulivat siis tarpeeseen!
    Katsoin kauhuissani tuossa videossa että jäit Jalmarin etujalkojen väliin, mutta onneksi ei pahemmin sattunut. Täytyyhän sitä aina välillä tarkistaa missä kunnossa kentän maa on :D

    www.airinblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hui kamala, mä en voisi ajatellakkaan eläväni ilman talviratsastushanskoja! Oon sen verran vilukissa, että mulle tulee kylmä varpaisiin ja sormiin helposti jo -5°C pakkasillakin.. :D Mahtavaa kuitenkin, että löysit hyvät itsellesi!
      Tätä on muuten moni muukin sanonut, että he katsoivat mun jääneen Jallun jalkoihin! Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka videossa se ehkä hiukan siltä näyttääkin :D Onneksi tuossa ei tosiaan käynyt pahemmin! Pitäähän sitä tosiaan välillä tehdä tällaisia katsauksiakin :D

      Poista
  3. En kyllä tehnyt erityisempää löytöjä tammikuussa. Kauhean näköinen tuo tippuminen, mutta onneksi sua ei sattunut, itse en ole pitkään aikaan tippunut. Pitäiskö?

    Niin ihana tuo sun paita.

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sulla on sitten säästynyt rahaa! Tai näin ainakin olettaisin :D Olihan tuo kyllä aika hurjan näköinen, mutta onneksi lumi on pehmeä alusta tippua! Tuohan on hyvä, ettet ole tippunut hetkeen :D Toiset pysyy siellä satulassa ja toiset eivät :DDD
      Itsekin kyllä tykkään tuosta paidasta! :)

      Poista
  4. Tosi kiva tää postaus, kun olit ottanut suosikkeihin mukaan myös lifestyle-juttuja! Noi housut varsinkin näyttää tosi mukavilta ja on ulkonäollisestikin hienot :)

    Itse ostin Kuulle uuden otsapannan meidän estesuitsiin tammikuussa, ja se on ollut hyllä huippuhyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo en olisi ehkä edes keksinyt riittävästi kohtia, jos olisin pelkästään heppa-aiheisia yrittänyt :D Nuo housut ovat kyllä munkin mieleen! :)

      Kiva, että säkin oot tehnyt tuollaisen löydön, johon olet tyytyväinen! :)

      Poista
  5. Kivasti olit saanut koottua tähän postaukseen kaikki suosikkisi tammikuun ajalta ja olen kyllä Pauliinan kanssa samaa mieltä, että oli oikein kiva, kun tässä oli myös juuri niitä lifestyle-juttujakin. Ja tuo Novelle on kyllä ihan huippu hyvää ja on ehdottomasti yksi juomistani suosikki novelleista! Tosi kiva postaus, lisää näitä ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tää heppa/lifestylesekoitus ei ilmeisesti ole ainakaan liian sekava! :D Haha, hauska etten ole ainut, joka tykkää tästä Novellesta! :) Kiitos paljon! :)

      Poista