20. tammikuuta 2018

Ulkoasun uudistus


Ulkoasu on hyvin merkittävässä roolissa, kun puhutaan blogin kokonaisuudesta. Sen perusteella yleensä luodaan mielikuva siitä, millainen blogi on kyseessä. Siksi siihen kannattaa panostaa huolella. Ulkoasu voi nimittäin pahimmillaan jopa karkottaa mahdolliset lukijat! Toki se on sitten ihan tulkinnan varassa oleva asia, mikä on hieno ulkoasu ja mikä karkeasti sanottuna ruma. Tämä näkemys saattaa poiketa ihmisten välillä jopa hyvin paljonkin, joten siinä mielessä jokainen ulkoasu on varmasti ainakin jollain tapaa hieno.


Kun julkaisin blogin Instagramiin keskiviikkona, että olen toteuttamassa tänne blogin puolelle uutta ulkoasua, minulla oli jo banneri valmiina ja siihen sopiva malli suunniteltuna päässäni. Siirsin nämä ideat blogiin noin tunnissa ja ulkoasu oli valmiina jo torstai-iltana ja kirjoitin aiheesta postauksenkin luonnoksiin. Tuota postausta kirjoittaessa lauseet "ehkä tämä saa kelvata" ja "en nyt ole täysin tyytyväinen" tulivat esille. Olin jo suurin piirtein laittamassa blogia taas julkiseksi, kunnes tajusin, ettei minun tarvitsisi tyytyä ulkoasuun, johon en itsekään ole täysin tyytyväinen. Siltä istumalta aloinkin hakea uutta inspiraatiota ulkoasuun, johon olisin itsekin tyytyväinen.


Lopulta sain kehitettyä uuden idean päähäni ja lähdin toteuttamaan sitä. Banneri on hyvin yksinkertainen, mutta se sopii mielestäni tähän muutenkin melko yksinkertaiseen ulkoasuun. Vaikka tämä on yksinkertainen, koodailin tähän itselleni aivan uusia yksityiskohtia ja uskalsin jopa muokkailla koodeja! Jos ulkoasua voi sanoa oman näköiseksi, tämä on juuri sellainen! Kaiken lisäksi ulkoasu toimii varmaan ensimmäistä kertaa myös mobiiliversiossa, tai kerrankin siinä toimii nämä nettiselainversioon tekemäni muokkauksetkin (mistä johtuen mobiiliversio onkin kamala sekamelska). Joka tapauksessa olen jopa tyytyväinen tähän ulkoasuun ja eikös se ole pääasia?

Onko tämä ulkoasu teidän mieleenne?

10 kommenttia:

  1. Tää ulkka on ihan superkiva ja tykkään tästä värimaailmasta jotenkin ihan tosi paljon! Voi kun olisi itselläkin motivaatiota väsätä uusi tuon oman syksyisen tilalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät! Tää värimaailma on kyllä tarkoin valittu ja tämä violetti onkin lempivärejäni :D Tuo sun ulkoasu on kyllä musta todella hieno, eikä sen syksyisyys edes haittaa ainakaan mua! :)

      Poista
  2. Tosi kiva tää uusi ulkoasu, ihana värimaailma,sekä banneri on kanssa tosi kiva. Itseäni silti hieman häiritsi, kun mobiilissa on ylhäällä korkea harmaa yläreuna/yläpalkki (tms) ja joutui skrollaamaan jonkin verran ja luulin eka että tää lataa, mutta yleensä ulkoasut on tarkoitettu internetversioihin. :)

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo huomasin kans saman + mobiiliversio on muutenkin todella sekava :D Täytyy katsoa, jos vaihtaisin mobiiliinkin tuon internetversion :)

      Poista
  3. Älyttömän kiva ulkoasu, tykkään todella paljon! Kivan persoonallinen, mutta silti mikään ei pistä silmään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihana kuulla tällaista :)

      Poista
  4. Tykkään!! Violetin ja harmaan kanssa ei voi mennä pieleen. ;)
    Pystyn samaistumaan tuohon, että blogiin tulee tehtyä useampia ulkoasuja ennen kuin löytyy se omaa silmää miellyttävä. Omat tekeleet tuntuvat tyssäävän aina siihen, ettei minulla joko ole sopivia kuvia tai sitten niistä sopivista kuvista ei osaa tehdä itseä miellyttävää kokonaisuutta. Into bloggaamiseen katoaa nopeasti jos oman blogin ulkoasua ei jaksa katsella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on kyllä totta, harmaa on muutenkin mun kestosuosikki taustavärinä, kun siihen sopii niin monet värit! :D

      Kiva kuulla, etten ole ainut, jolla on tällaisia "ongelmia" :D Tuo tosiaan vie kyllä motivaatiota, jos ulkoasu ei miellytä!

      Poista
  5. Tämä on kyllä tosi kiva ja kivaa vaihtelua siihen vanhaan, joka taisi ollakin täällä blogissa aika pitkään. Tykkään paljon bannerista, sillä se on jotenkin erilainen, mutta silti simppeli ja tämä ulkoasun tausta tukee sitä todella kivasti! Lisäksi violetin sävyt tukevat kivasti tätä harmahtavaa taustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tällaista palautetta, kiitos paljon! Tuo edellinen ulkoasu tosiaan ehti olla täällä aika pitkään, joten oli jo aikakin vaihtaa uuteen :D

      Poista