6. helmikuuta 2018

Toteutusta vaille valmista


Tykkään asettaa itselleni tavoitteita ja suunnitella, kuinka pääsen tavoitteeseen. Todellisuudessa puoletkaan asettamistani tavoitteista eivät kuitenkaan täyty ihan siitä syystä, että suorittaminen jää siihen suunnittelun tasolle. Tästä syystä en ole mitään uuden vuoden lupauksiakaan tehnyt. Nyt innostuin kuitenkin suunnittelemaan realistia tavoitteita, joita voisin yrittää suorittaa tänä vuonna. Realistia näitä voisi sanoa myös siksi, etteivät kaikki liity hevosiin. Ratsastuksen suhteen en nimittäin aseta uusia tavoitteita, kuten tässä postauksessa kerroin. Yritän vain päästä siihen, että ratsastaisin siellä selässä oikeasti ja näin ollen pystyisin keskittymään myös istuntaani. Enemmän nämä seuraavat tavoitteet liittyvätkin muihin asioihin.


1. Käy ainakin silloin tällöin ratsastustunneilla
Tämä tavoite on ainoa, joka koskee hevosia ja ratsastusta. Kirjoitin aiheesta jo oman postauksen ja kuten jo siinä mainitsin, tuntuu, että kehitykseni junna paikoillaan ja istuntani ottaa vain takapakkia. Ehkä tämä johtuu osittain myös siitä, etten enää ratsasta siellä satulassa. Tästä syystä pohdin, että voisin käydä ratsastustunnilla. Säännölliset tai edes epäsäännölliset tunnit olisivat hyvä ratkaisu, kun silloin siellä satulassa olisi oikeastaan pakko ratsastaa ja tehdä jotain istumisen sijaan. Olen jo päättänytkin muutamia talleja, joita käyn testaamassa hiukan keväämmällä!

Hui, olen tainnut olla viimeksi ratsastustunnilla vuonna 2016 ja sekin oli kesäleirillä!

2. Opettele olemaan ilman meikkiä(ja silmälasit päässä)
Tykkään meikata ja olenkin meikannut oikeastaan päivittäin todella pitkään. Vihdoin tämän vuoden tammikuussa uskalsin lähteä kouluun ilman meikkiä, enkä edes muista, milloin olisin viimeksi tehnyt niin! Tämä on jo siis hyvä alku. Vielä kun oppisi jättämään piilolinssitkin kotiin..


3. Vietä kiva vanhojentanssipäivä
Vanhojen tansseihin on enää todella lyhyt aika, sillä ne ovat jo ensi viikolla! Onneksi olemme koulussa treenanneet jo lukuvuoden alusta asti tanssejamme, joten ne alkavat tulla jo melkeimpä alitajunnasta, ainakin treeneissä. Itse tanssipäivä kyllä jännittää jo nyt ja siksi toivonkin, että kaikki menee hyvin. Silti kehittelen päässäni kauhuskenaarioita, kuinka kaadun kesken tanssin ja mekkoni repeää tai muuta vastaava. Pitäisi kai vain mennä sillä asenteella, että hyvin se sujuu.


4. Hanki ajokortti ja ensimmäinen tatuointi tänä vuonna
Olen haaveillut autokorttia ja tatuointia jo pitkään, mutta vihdoin tänä vuonna minulla on niihin mahdollisuus! Täytän 18, joten autokortti tulee ainakin toivottavasti ajallaan ja tatuointiin liittyy eräs lupaus, joten senkin pitäisi onnistua. Samaa tatuointia olen haaveillut jo pitkään, joten uskon, etten tule katumaan sen ottamista. 

Toivottavasti tämä näkymä on vuoden lopussa hieman nopeamman ajoneuvon!

5. Kuvaa enemmän
Viime vuonna valokuvaus jäi hiukan taka-alalle, ainakin vapaa-ajalla. Koulussa me kyllä kuvasimme aika paljonkin, mutta muuten se hiukan jäi.. Nyt ajattelinkin, että voisin ottaa tavoitteeksi kuvailla enemmän, varsinkin hevosia! Tähän liittyen itselläni on kyllä yksi hatusta heitetty ideakin, mutta saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joka tapauksessa yritän olla tänä vuonna edes hiukan enemmän kamera kädessä!


Onko teillä tapana asettaa itsellenne vastaavia tavoitteita vuoden alussa?

12 kommenttia:

  1. Kivoja ja hyödyllisiä tavoitteita oot asettanut itsellesi tälle vuodelle. Mä en tänä vuonna paljoakaan tavoitteita asettanut, sillä tuleva vuosi tulee olemaan muutosten vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritinkin näistä enemmän tällaisia hyödyllisiä tavoitteita :D Kuulostaa mielenkiintoiselta sun vuosi! Muutostahan näilläkin tavallaan haetaan, ainskin jollain tapaa :D

      Poista
  2. Kivoilta kuulostavat nämä siun tavoitteet! Mä en ole itselleni juurikaan tarkkoja tavoitteita asettanut. Elämästä selviäminen voisi olla ehkä ihan hyvä näin täysi-ikäistymisen vuonna?:D (laittaisin tähän itkunauruemojeita jos voisin)

    Heppailuissa oon päättänyt mennä vähän fiilisten mukaan, pääajatuksena vaan se, että mulla ja ponilla on hauskaa. Jos ei kouluväännöt lähde sujumaan, ehkä sitten on vaan parempi körötellä rennosti jne.:D Viime vuonna eksyttiin pari kertaa ehkä vähän liian vakaville vesille ja oma motivaatio pääsi katoamaan hetkellisesti, tuohon virheeseen en aio enää uudestaan sortua!

    Ehkä ainoat vakavammat tavoitteet ovat mulla lukion (luonnollisesti) ja valokuvauksen suhteen. Valokuvauksessa haluan vain kehittyä niin paljon, kun mahdollista ja tähdätä ylemmäs nyt, kun ei ole ainakaan kamerakalustosta homma kiinni. Ensi viikkoa odotellessa, vihdoin pääsen nämä oman ikäluokkani prinsessat ja prinssit ikuistamaan muistikortille vanhojen päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä aina vaaditakaan mitään suuria tavoitteita! Tuo selviäminen kuulostaa kyllä hyvältä! :DD

      Tää sun heppailuun liittyvä päätös kuulostaa kyllä hyvältä! Itsekin olen mennyt hyvin paljon samalla asenteella ja silloin tää harrastus pysyy sekä hevoselle että itselleni mielekkäänä! :)

      Oi että, itsekin haluaisin kehittyä kameran käytössä ja siihen nyt saan koulun kautta opetustakin! Ainut vain, että koulussa meillä on käytössä eri merkkiset kamerat, joten ehkä tämän vuoden tavoite on opetella käyttämään paremmin omaani :D

      Poista
  3. Itse en ole uskaltanut asettaa tälle vuodelle tavoitteita, sillä viimevuotisetkin tavoitteet jäivät toteutumatta. Toisaalta mulla on sitten sellaisia tavoitteita, joiden toteutumiseen on aikaa vaikka maailman tappiin asti. Eipähän tarvitse stressata vuoden lopussa sitä, etten taaskaan saanut vuoden tavoitteita saavutettua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti siinä tosiaan käy noin, että tavoitteet jäävät suorittamatta :D Nämäkin ovat tällaisia helppoja toteuttaa ihan sen vuoksi, ettei minun tarvitse ottaa paineita näiden toteuttamisesta! :D Tuo on kyllä hyvä tapa asettaa tavoitteita, ettei niille ole määräaikaa!

      Poista
  4. Oikein hyviä realistisia tavoitteita olet koonnut tähän postaukseen! Toivottavasti saatkin toteutettua kaikki tavoitteistasi. Itse tein kaverini kanssa 50 asian tehtävälistan, joita voimmekin toteutella aina parhaamme mukaan. Luulen kylläkin, että tämmöinen pienempi lista on varmasti helpompi saavuttaa. Pidähän kiva tanssipäivä! Tuleehan sieltä sitten kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritinkin saada näistä realistisia, jotta toteutus olisi helpompaa! :D Samaa toivon itsekin! Oi vähänkö kivsn kuuloinen tuo tavoitelista! Kuinka ootte keksinytkin niin paljon kaikkea :o
      Joo mä yritän! Tarkoitus olisi kyllä tännekin väsätä postausta aiheesta :)

      Poista
  5. Minä olen todella tyytyväinen siihen että pyrit vähentämään meikin käyttöä ja että olet kerran käynyt koulussa ilman meikkiä :) Olen itse 27 ja nykyisin kuljen ilman meikkiä ilman ongelmaa, mutta ai perhana kun 20-vuotiaana minulle tuli aikuisiän akne. Kasvot olivat karmeassa kunnossa ja minä en kehdannut liikkua ulkona ilman meikkivoidetta. Useamman vuoden olin tosi epävarma. Murrosiän siloposkisuuden jälkeen tuo oli shokki. Nyt on jäljellä enää arvet, jotka sitä tottakai haluaisi pois mutta kaikkea ei voi saada. Onneksi ei ole paiseita ja finnejä enää. Meikkiä on kiva välillä pitåä, mutta nykyisin nautin myös siitä kun ei tarvitse miettiä voiko koskea naamaan ettei meikki pyyhkiydy tai että tarttuuko takin kaulukseen tai huiviin. Voi olla paljon rennommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä jo suuri edistysaskel, että jätin meikkaamatta kouluun ja tällä hetkellä voin huoletta lähteä myös esimerkiksi kauppaan ilman meikkiä, vaikka sekin oli joskus haaste..
      Akne on kyllä varmasti ikävä vaiva! Voisin kuvitella, että mulle kävisi just sama juttu, että meikkiä olisi pakko olla, vaikka todellisuushan on se, ettei sitä meikkiä tarvitse. Niin tilanne meni vielä hetki sittenkin, eikä mulla edes ole aknea!
      Tuossa olet myös ihan oikeassa, että on mahtavaa, kun ei tarvitse miettiä, jääkö meikkiä takkiin tai muualle! Vielä on totuttelemista, mutta parempaan päin oon jo menossa, kun uskallan lähteä talosta ilman meikkiä jo :)

      Poista