19. helmikuuta 2018

Wanhat 2018

Kuvat ovat joko Henrin tai Julian käsialaa!

Outoa ajatella, että tuo kauan odotettu päivä on nyt jo takanapäin. Puolen vuoden treenit huipentuivat viime perjantaina 16.2. vanhojen tansseihin niin minun kuin monen muunkin kohdalla. Meillä treenit tosiaan alkoivat jo syyskuussa ja hyvä niin. Alkuun tuntui, etten opi tansseja millään, mutta yllättävän hyvin se alkoi kuitenkin sujua. Lopulta tanssit tulivat jo vähän kuin alitajunnasta.

Tää kampaus oli kyllä niin mun mieleinen!

Perjantaiaamuna heräsin puoli kuuden aikoihin ja aloitin aamutoimet mm. juomalla lämmintä, sillä juuri ennen vanhoja hankin flunssan ja siksi kurkkuni oli kipeänä myös tanssipäivänä. Meikkini toteutin itse ja siihen varasin aikaa runsaasti. Ehdin kuitenkin ihan hyvin meikata ja syödä aamulla, vaikka kampaajani olikin kahdeksan aikoihin. Kampaajalta sain tosin juosta mekon pukemisen jälkeen koululle, kun siellä piti olla jo puoli kymmenen aikoihin. Varsinaista kiirettä ei kuitenkaan todellisuudessa ollut, koska kenraaliharjoitukset olivat vasta kymmeneltä ja lopulta olin koululla hyvissä ajoin.

1. Kuva on aamulta, jolloin saavuin koululle ja ylimääräistä aikaa oli hetki ennen kenraaliharjoituksia. / 2. Nappasin kuvan silloin, kun olin jo matkalla ulos salista päivän päätteeksi. / 3. Kampauksessani olikin vähän enemmän pinnejä, kuin luulin! Tuntui nimittäin, että pinnejä olisi ollut päässäni vain muutama :D

Ensimmäinen näytös oli kello 12. Tuolloin minua jännitti hiukan, kun odottelimme jonossa saliin pääsyä. Toisessa näytöksessä, joka oli kello 18, minua ei enää jännittänyt. Tuossa jälkimmäisessä näytöksessä olin jo sen verran väsynytkin, etten enää osannut jännittää tanssimista. Itse esitykset menivät oikeastaan aika hyvin. Totta kai muutamia mokia tapahtui, mutta eivätpä ne maailmaa kaataneet.

1. Ruokailu alkoi kello 14 eräällä kartanolla. / 2. Ruokaan saimme itse vaikuttaa äänestyksellä ja lautaselta voi hiukan nähdäkin, mitä siellä lopulta oli tarjolla! Ruoka oli kyllä älyttömän hyvää, vaikka mikään suurin lihan ystävä en olekaan. / 3. Tää valkosuklaa-mansikka jälkiruoka oli myös todella, todella hyvää!

Kokonaisuudessaan päivä oli kyllä varsin kiva! Olihan se hauska, kun sai olla päivän vähän kuin prinsessa. Täytyy kuitenkin myöntää, että päivän jälkeen fiilis oli vähän "tässäkö se nyt oli" -tyyppinen. Päivä meni todella nopeasti ja se on ehkä syy tuohon fiilikseen. Totta kai päivä oli kyllä kaikin tavoin ikimuistoinen ja tuota on varmasti kiva muistella myöhemmin!


Oletteko te olleet katsomassa vanhojen tansseja tai jopa itse tanssineet niissä joskus?

22 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Sun kampaus ja mekko on kyllä tosi kivat 😍

    Itellä wanhat ovat ensi vuonna edessä, ja odotan niitä kyllä tosi paljon! Tuleehan ne olemaan varmasti yksi lukion parhaista päivistä, ja parasta niissä tietysti on se, että saa kerrankin laittautua oikein kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mäkin kyllä tykkään noista :)

      Oiettä, säkin pääset tanssimaan! Tsemppiä tulevaan! :) Tuo oli kyllä tosiaan ehdottomasti paras päivä lukiosta ja juuri laittautuminen oli niin kivaa :D

      Poista
  2. Oi, ootpa kaunis. Upea mekko ja kampaus myös. Kuvat ovat myös kauniita. ❤️

    En itse ole wanhoja tanssinut, sillä en ole lukiossa vaan olen ammattikoulussa ja valmistun tänä keväänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! ❤ Tuo mekko ja kampaus on kyllä munkin mieleen!

      Tuo on kyllä harmi, että ammattikoululaisena ei pääse tanssimaan wanhoja ellei sitten päädy jonkun pariksi :/

      Poista
  3. Vauu oletpa kaunis! ❤️ Ihania kuvia ja näistä kyllä huomaa, että toi mekko on just sun tyyliä. Upea!

    Wanhat oli kyllä yksi ihanimpia päiviä ja varmasti jää ikimuistoiseksi kokemukseksi. + Ainakin oli hyvä syy mennä lukioon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Tuo mekko tosiaan tuunattiin mun mieleiseksi ja olihan tuo värikin kiva, vaikka alkuun haaveilin vaalean lilasta mekosta :D

      Totta kyllä! Tuota päivää on varmasti kiva muistella vanhempana :) Haha, senhän takia mä kaksoistutkinnon valitsinkin (okei en nyt oikeasti) :DD

      Poista
  4. Ihana mekko ja upeat nuo koristeet sun kampauksessa!

    Oon ollut kahdesti katsomassa wanhoja, ensi vuonna ne on sitten itselläkin edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nuo koristeet kyllä tekivät kampauksesta näyttävämmän :)

      Tsemppiä tulevaan! Ainakin tiedät vähän, mitä on tulossa, kun olet ollut katsomassa niitä :)

      Poista
  5. Ootpa nätti! Ja ihana toi sun kampaus!

    Mulla jäi wanhojen tanssiminen välistä, pienen parikriisin takia päädyin jättäytymään kameran taakse. Ei kuitenkaan juurikaan kaduta, koska kuvista tuli omaan silmään tosi kivoja! Ja pääsin mä kuitenkin "koululaistansseissa" tanssimaan sukulaisvalssin kaverini kanssa.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤

      Ikävää että sulle kävi noin! Mäkin ihan viimetipassa päätin osallistua tansseihin, mutta löysin kumminkin parin :D Onneksi oot kuitenkin päässyt tanssimaan muualla ja hyvä, jos kuvatkin onnistuivat! :)

      Poista
  6. Oi kun oot kaunis, ihana mekko ja kampaus sulla!
    Aivan ihania kuviakin, vautsi<3

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
  7. Ootpas kauniina! Todella nätti mekko sekä kampaus. Päivä kyllä varmasti oli kaikin puolin mahtava ja ikimuistoinen. Ehkä minäkin pääsen vielä tulevaisuudessa tanssahtelemaan prinssessamekko päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! ❤ Iteki kyllä tykkään noista :)
      Olihan tuo kyllä ikimuistoinen! Toivottavasti, sen verran kiva päivä kyllä! :)

      Poista
  8. Ihania kuvia, olet todella kaunis! ❤

    VastaaPoista
  9. Vau mitä kuvia! Aivan ihana mekko ja sopii sulle täydellisesti 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Tuo oli kyllä munkin mielestä kiva mekko! :)

      Poista
  10. Vau mikä ihana mekko, olet tosi kaunis! ❤ Omalla veljelläni oli tänä vuonna vanhojen tanssit, mutten valitettavasti päässyt niitä katsomaan. Koulullamme kuitenkin kävi muita vanhoja tanssimassa. :)
    Kysymys vielä, oletko ottanut blogistasi mobiiliversion käytön pois? Puhelimelta nimittäin tätä luin, mutten saanut mobiiliversiota toimimaan.

    www.airinblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤ Harmi ettet veljesi tansseja päässyt katsomaan! Onneksi sentään muutamia mekkoja ja tansseja taisit nähdä :)
      Juu otin tuon mobiiliversion pois käytöstä, sillä se toimi todella sekavasti.. :D Toivottavasti tämä ei hankaloita blogin käyttöä!

      Poista