21. huhtikuuta 2018

Kirjaimellisesti viimeiset hankilaukat

 1.
 2.
3.

Otsikolla en tarkoita itseäni, vaan kaveriani Neaa (linkki Instagramiin). Itse suoritin viimeiset hankilaukkani jo aiemmin, mutta Nea pääsi lumihankeen hevosensa Nebun kanssa vielä 5.4, joka taisikin olla kirjaimellisesti viimeinen mahdollisuus päästä menemään hangessa. Seuraavana päivänä nimittäin iski kunnon sadekuuro, jos nyt oikein muistan. Onneksi päätimme Nean kanssa pitää juuri tuolloin kuvauspäivän! Sää oli mitä ihanteellisin omalle kuvaukselleni, sillä ilma oli sopivan pilvinen, mutta valoisa. Kuvia kertyikin noin 600, mutta poistelin niitä aika rankalla kädellä. Lopulta kuvia jäi noin 250 ja sekin tuntui paljolta. Ainakin siinä kohtaa, kun muokkailin kuvia yksitellen..

4.
5.
6.
7.

Päätin heti kuvia katsellessani, että näistä haluan tehdä postauksen ja onneksi sainkin luvan! Täytyy nimittäin myöntää, että näihin kuviin olen oikeasti tyytyväinen. Onnistuin saamaan kivoja kuvia asetuksia muokkaamalla. Asetusten muokkaaminen sujuikin todella helposti, sillä koulussa kameran käyttö on tullut jo sen verran tutuksi. Ainut ongelma oli kuvien tarkennus ja käytinkin automaattitarkennusta. Se ei tahtonut välillä ehtiä tarkentamaan kohteeseen tarpeeksi ajoissa, mutta onneksi suurin osa kuvista tarkentui. Lisäksi sain suoristaa muutamia kuvia niiden ollessa liian vinoja. Tämähän on ollut ongelmani jo pitkään, mutta nyt otin vinoja kuvia vain ollessani kyykyssä. Jotain kehitystä on siis tapahtunut!

 8.
 9.
10.

Mikä oli suosikkikuvanne?

10 kommenttia:

  1. Apua, miten ihania kuvia! 6. ja 7. kuva olivat aivan ihania, hymy tuli huulille :)

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tää oli kyllä kiva, kun hepasta huomasi sen olevan innoissaan ja ratsastajakin hymyili tuolla satulassa :)

      Poista
  2. Nää on kaikki ihan superkivoja! 1. ja 7. ovat ehkä mun suosikkeja, jos valita täytyy!:)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja kuvia kaikki! Lemppari kuvat olivat kyllä 1, 4 sekä 7!

    VastaaPoista
  4. Neljäs kuva on kyllä tosi kiva! ja kiva lukea kun kerrot mitä asetuksia käytät niin voi itsekin kokeilla ja katsoa toimisivatko omassa kuvauskohteessa :)

    VastaaPoista
  5. Hitsit, niin kivoja kuvia, etten oikein osaa päättää! Tummat hevoset ne vaan sointuu niin hyvin lumisiin maisemiin, ai että. Mun suosikki oli ehkä kuitenkin 5. otos, tosi kiva ilme hevosella ja lumi pöllyää vauhdin merkiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos! Tää yhdistelmä on kyllä kuvissa todella toimiva :) Tuossa kuvassa tykkään kyllä kans ratsun ilmeestä, josta huokuu innostus :D

      Poista