9. huhtikuuta 2018

Yksi kerta voi muuttaa kaiken

...niin hyvässä kuin pahassa.


Muistan, kuinka joskus puhuttiin, että osa hevosblogeista kertoo vain arjen parhaista puolista, eikä ollenkaan epäonnistumisista. Myös minä voin oikeastaan allekirjoittaa tämän väitteen omalla kohdallani. En nimittäin ole kirjoittanut niistä muutamista hieman huonommin sujuneista treeneistä, vaikka kuvamateriaaliakin olisi ollut. Tällaisia kertoja ei ole ollut montaa, mutta muistan ne kuitenkin. Syy kirjoittamatta jättämiseen ei kuitenkaan ole se, että haluaisin luoda tänne blogiin jotenkin täydellisen kuvan. Kaikkihan sen tietävät, ettei kenenkään elämä ole ainakaan jatkuvasti pelkkää ruusuilla tanssimista. Enemmän syy onkin siinä, ettei minua vain kiinnosta kirjoittaa siitä, jos treenit ovat menneet huonommin. Nyt kuitenkin ajattelin tehdä poikkeuksen!

Kuvituskuvina toimivat nämä poikaystäväni 24.3. ottamat maastoilukuvat, jolloin myös jännitin ratsastusta.

Edellä olevalla kappaleella aloitin postauksen, joka jääkin nyt luonnoksiin. Kyseisessä postauksessa kirjoitin siitä, kuinka minulle on muodostunut pelkotila liittyen Jalmarin ratsastamiseen. Tamma tiputti minut tammikuussa alas säikähtäessään tallikoiraa. No, sama toistui maaliskuun loppupuolella. Toki pysyin silloin satulassa, vaikka Jalmari tuntuikin rodeohärältä. Voin jopa myöntää, että olen hieman ylpeä siitä, etten tippunut! Joka tapauksessa tuosta syntyi minulle kuitenkin eräänlainen pelkotila. Jalmari nimittäin osaa käyttää ratsastajan pelkotilaa hyväkseen. Se alkoikin kytätä kaikkea olematonta, kun aloin itse jännittämään selässä. Sinänsä ihan loogista, mutta eihän ratsastamisesta oikein mitään tullut. Välillä menimmekin kirjaimellisesti askel kerrallaan, sillä pysäytin Jalmarin aina, jos tilanne alkoi vaikuttaa mielestäni liian pelottavalta.

Tämä kuva on kerralta, jolloin Jalmari sai säikähtäessään tiputettua minut. Tuolloin minulle ei kuitenkaan käynyt kuinkaan, vaikka tilanne näyttääkin yhtäkkiä hurjalta.

Voin siis myöntää, että pelkäsin tippumista. Sinänsä koomista, sillä olen tippunut valehtelematta lähemmäs sata kertaa. Ehkä itsesuojeluvaistoni on vain kasvanut vanhetessa. Muutaman ratsastuskerran ehdimmekin mennä niin, että jännitin Jalmarin selässä. Enkä muuten kirjoittanut näistä kerroista blogiin, vaikka kuviakin olisi ollut. Luottamukseni Jalmariin laski, eikä sekään oikein luottanut minuun. Asiaan kuitenkin tuli muutos jo yhdessä kerrassa. Menimme maastoon satulalla ja kuolaimettomilla ja päätin jo ennen ratsastusta, etten jännitä. Enkä muuten jännittänyt! Keksin heti alkukäynneissä Jalmarille tekemistä, eikä se ehtinyt kyttäämään mitään. Pystyin myös pitämään itseni rauhallisena, vaikka olisikin tapahtunut jotain jännittävää. Ja jännittävällä tarkoitan niitä asioita, jotka voisivat olla Jalmarin mielestä jännittäviä (esim. lumen tippuminen tielle tms.). Tuo pelkoni oli siis vain päänsisäinen ja se johtui täysin itsestäni. Jalmarista nimittäin kuoriutui taas se mitä luotettavin ratsu! Täytyy kuitenkin hehkuttaa, että tämä pelon voittaminen tuntui kyllä todella hyvältä! Yhdestä kerrasta syntynyt pelko voi hävitä jo yhdestä kerrasta, hassua.


Onko teillä ollut jonkinlaisia pelkotiloja hevosten kanssa?

18 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsit sun pelosta! Se on jännää, miten ne jutut yleensä on vaan siellä korvien välissä, tän oon monesti huomannut itsekin. Toimii kyllä myös hyvin toi tekemisen keksiminen hepalle, mä oon joskus myös taluttanut alkukäyntejä niin, että oon selkään kiivettyäni pystynyt heti ruveta ratsastamaan kunnolla ja ollaan onnistuttu välttämään se ensimmäinen tilaisuus turhemmalle riekkumiselle.

    Mähän oon itseasiassa pienempänä pelännyt Pokkista sen yhden hurjemman sinkoamisen takia, vaikka mä kestinkin kyydissä! En varsinaisesti edes tiedä, miten mä pääsin siitä pelosta yli, mutta jotenkin meidän huippu tuntiporukka sai mut tsempattua ponin kyytiin takaisin, ja tajusin, ettei tää nyt niin kamala ookkaan. Tuon ponin kanssa oon kyllä mielestäni kehittynyt rohkeammaksi ratsastajaksi: se kun välillä saattaa pelätä ihan vaan kiveä tai puunrunkoa, joskus mun korviin olemattomatkin äänet riittää. Siellä kyydissä on vaan pakko pysyä itse rentona vaikka mitä tapahtuisi, ja oon kyllä huomannut, että mitä pari kertaa tamma on multa päässyt pari askelta lähtemään välillä, oon mä onnistunut sen tilanteen nollaamaan molempien säikähdyksen/minkä ikinä osalta ja yleensä ollaan ponin kanssa oltu molemmat vielä ihan rentoja sen jälkeen!

    Toivottavasti tästä ei mikään hirveä romaani tullut..:D Upeeta kuitenkin, että sä oot päässyt pelostasi yli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän jaksoitkin kirjoittaa pitkän kommentin! Mahtavaa huomata, että tää postaus herätti ajatuksia! Itsekin olen kyllä tyytyväinen, että pelko katosi ja toivottavasti se katosikin lopullisesti :D Samaa oon miettinyt, että usein ne pelot ovat vain siellä omassa päässä ja kun vain itsekin keskittyy pelon sijasta johonkin muuhun, se katoaa. Eipä siinä tosiaan heppakaan ehdi mitään keksiä!

      Oho, hyvin saman tyylisestä tilanteesta tuo sun pelko lähtenyt kuin mulla! Tuo on kyllä mahtavaa, että säkin oot selvinnyt tuon pelkotilan yli! Mullakin on tuo ongelmana, että alan tosiaan itse jännittämään, jos hevonen säikähtää kerran jotain.. Pitää nyt vain päättää, etten jännitä siellä selässä ja yrittää muistaa pysyä jatkossa niissä vähänkin jännittävissä tilanteissa rentona :)

      Poista
  2. Mahtava kuulla, että pääsit pelostasi yli. Varmaan tuntuu hyvältä, kun voi rennosti ratsastella menemään, ilman minkäänlaisia pelkotiloja. Ratsastus on kyllä sellainen laji, että helposti tuntuu tulevan niitä vähän jännittävämpiä tilanteita, jonkun aijemmin tapahtuneen seurauksena. Omalla kohdallani ainakin kävi jokin aika sitten, kun yksi poni pääsi potkaisemaan minua kavioita putsatessa, niin sen jälkeen se puuha oli vähän jännittävämpää kyseisen ponin kanssa. Sain kuitenkin voitettua pelkoni, onneksi ja hyvältä se tuntuukin, vaikkei koko poni ole edes enää tallilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuntuihan tuo aika voittajafiilikseltä! Pitää nyt vain toivoa, ettei pelkotila palaa enää :D Tuo on tosiaan totta, että kun ollaan hevosten kanssa tekemisissä, näitä tilanteita saattaa syntyä. Juuri tuollainen potkutilanne on myös varmasti aika tyypillinen aihe pelolle, mutta mahtavaa, että säkin voitit tuon pelkotilan! :)

      Poista
  3. Noita pelkotiloja tulee auttamatta tässä lajissa, minun mielipiteeni tähän aiheeseen! Se on myös täysin tervettä, ihmiseen vain kuuluu muös pelon ja jännityksen tunteet. Oman harrastuksen pelot kuitenkin yleensä haluaakin kumota ja siihen ei yleensä auta muu kuin aloittaa alemmalta portaalta tai vain oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja todeta, että pelkäät sellaista asiaa mikä on vain omassa päässäsi.

    Se on kuitenkin aina itsensä voittamista kun kumoaa nämä pään sisäiset pelkonsa, silloin sitä taas muistaa miten itseään voikaan hallita.

    Niin ja odotetaan vain vielä muutamia vuosia etiäpäin ni uskalla tätäkään vähää tehä mitään nelijalkaisten kanssa :'D

    Onneksi Jalmari on kuitenkin tuollainen täysjärkinen hevonen, että kuitenkin uskalsit tehdä sen liikkeen sen luottamuksen takaisin saamiseen! Tästähän on taas positiivisempi jatkaa harjoituksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot täysin oikeessa! Tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee, sitä varovaisempi koen olevani :D Mutta tuo on tosiaan jopa hyvä asia, vaikkei sitä välttämättä aina ajattelekaan! Onhan se hyvä tiedostaa riskit, mutten halua antaa niiden kuitenkaan vaikuttaa harrastamiseeni tällä tavalla. Siksi olenkin tyytyväinen, että pystyin nujertamaan ne pääni sisäiset pelot, ainakin toistaiseksi. Samaa kyllä mietin, mitenköhän varovainen olen sitten joskus! :D
      Jalmari on kyllä huippu hevonen ja mitä luotettavin, kunhan vain itsekin luottaa :) Tulevia treenejä odotan kyllä innolla, tästä on taas hyvä jatkaa!

      Poista
  4. Rohkeasti kirjoitettu, ja erittäin hienoa, että pelko alkaa hellittää! :) Minua pelottaa useinkin hevosten kanssa, oli se sitten täällä Hingunniemessä vähän virkeämpien nuorten orien taluttamista, tai vaikkapa vähän isomman esteen lähestyminen. Minulle paras lääke on Pillerin kanssa oleminen ja sillä ratsastaminen, koska sen kanssa saan ihan rauhassa yrittää, vaikka pelottaisi, ilman että se hyödyntäisi pelkoa millään lailla tai alkaisi possuilla. Muiden hevosten kanssa en ole vielä löytänyt samanlaista luottamusta, mutta onneksi osaan ammentaa tästä minun ja Pillerin välisestä luottamuksesta muidenkin hevosten kanssa toimimiseen ja se auttaa minua pysymään rauhallisena. On hienoa, kun pääsit pelosta näin pian eroon, ja se ei jäänyt vaivaamaan pidemmäksi aikaa- usein se vaatii juurikin sen, että tekee sen asian, mikä alunperin pelotti ja sitten sen huomaakin, ettei tässä ollutkaan mitään hätää. Jotkut pelot vaan tulee ja menee, käy vähän niinkuin vain vierailulla- onneksi tämä oli juurikin sellainen pelko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo taitaa tosiaan olla yleistä ja hyvähän se vain on, että itsesuojeluvaisto löytyy :) Pilleri kuulostaa kyllä oikein mahtavalta hevoselta ja vielä mahtavampaa, että pystyt hyödyntämään Pillerin kanssa luotua luottamusta muihinkin hevosiin! Minun täytyy opetella luottamaan entistä paremmin esim. juuri Jalmariin, jolloin tämä pelkotilakin olisi voitu välttää. Pitää nyt vain toivoa, ettei pelkotila palaa uudelleen! Usein pelot ovat juuri tuollaisia pidempiä, mutta luulen, että tähän pelkoon auttoi tuo, kun huomasin voivani määrätä Jalmaria :)

      Poista
  5. Rohkea postaus! Ihanaa, että voitit sinun pelkosi! Tiedän kokemuksesta, että mikään ei ole raskaampaa, kuin pelätä oman lajin parissa. Voin nyt jo rehellisesti myöntää, että minulla oli todella pitkiäkin pätkiä, kun ratsastus pelotti - ensin Niken kanssa, ja kyllä, sitten myös Wonyn. Wonyn kanssa tämä pelko oli pahimmillaan jopa todella paha, mutta olen aivan suunnattoman ylpeä siitä, että olen päässyt pelostani yli ja nykyään luotan hevoseeni ihan täysin jokaisessa tilanteessa, eikä pelko ole enää pitkään aikaan vallannut mieltäni! Ihan hirveästi tsemppiä teille jatkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voin vain kuvitella, miten kamalaa pidempiaikainen pelkotila on, kun jo tämä hetkellinen pelko tuntui rajoittavan kauheasti. Mahtavaa, että säkin oot voittanut pelkosi! Tuo on mahtava tunne, kun pystyy luottamaan hevoseen täydellisesti ja varmasti tuntuu todella hyvältä pidempiaikaisen pelkotilan jälkeen saavuttaa luottamus :) Kiitos vielä <3

      Poista
  6. Hienoa, että pääsit pelostaisi pois! Itse olen pelännyt hirveästi yhdellä pienellä ponilla ratsastamista. Poni ei sinänsä tehnyt mitään ilkeää, mutta se säikkyi todella usein enkä saanut sitä hallittua. Tipuinkin siltä ponilta usein. Nyt olen kuitenkin päässyt pois tuosta pelosta ja vaikka hevoset säikkyisivätkin, niin pysyn usein selässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa, että säkin olet kokenut tällaista pelkoa! Ymmärrän kyllä tuon pelon syyn täysin, sillä vähän samasta aiheestahan itsekin aloin jännittää ratsastamista. Mahtavaa kuitenkin, että säkin olet voittanut tämän pelkotilan! :)

      Poista
  7. Tää oli kyllä loistava postaus, pelkkää asiaa! Minullahan oli vuoden alussa todella jännät paikat ratsastamisen kannalta, kun onnistuin putoamaan heti vuoden ensimmäisenä päivänä nuorelta ruunalta. Gramaanit auttoivat hurjasti ja myös se, etten sen jälkeen muilla mennytkään kuin tällä samaisella nuorella. Mutta silti vielä viimeksikin kun tällä hepalla menin, oli alkukäynneissä sellainen olo, että mitä jos kuitenkin...

    Todella kiva kuulla että pääsit itse yli pelostasi, siinäkin aina tietää oppineensa jotain! Omalla kohdallani en voi vielä niin sanoa, mutta enpä kyseisellä ruunalla ole enää ratsastanutkaan vakiohevosen vaihtuessa toiseen, mutta koska "viimeisiksi" jääneet treenit menivät gramaanien kanssa niin hyvin, minulle on jäänyt hevosesta hyvä mieli, vaikka ratsastus itsessään (eniten alkukäynnit kun hevosella on vielä ylimääräistä virtaa) tuntuvatkin jännittäviltä.

    Tästäpä tuli omia kokemuksia jakava kommentti, alkoi ihan naurattaa kuinka paljon keksin vain omia tapahtumia kerrottavaksi :D

    Lotta / https://huimaamenoa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Eikä, mähän onnistuin myös tippumaan heti 2.1 Jalmarilta (tuo näyttökuvakin on kyseisestä tippumisesta)! Ja koen, että tuo tippuminenkin oli hiukan syynä tähän pelkooni, sillä samanlainen tilanne kuitenkin kyseessä myös tuolla kerralla, josta pelkoni lähti. Erona vain se, että toisella kerralla tipuin ja toisella en. Luulen, että mullakin tuo auttaa vielä enemmän, kun Jalmarilla nyt jatkossakin tulen ratsastamaan ja luottamus varmasti vielä kasvaa :)

      Pitääkin nyt vain toivoa, ettei tää pelko enää nouse pintaan, ainakaan samalla tavalla! Kiva, että viimeisimmällä kerralla tää sun pelon aiheuttajahevonen meni hyvin! Ja ilmeisesti pelko ei ole vaikuttanut muiden hevosten ratsastukseen ollenkaan :) Toivottavasti pääsisit vielä menemään tuolla ruunalla, niin voisit voittaa pelon lopullisesti!

      Nää kommentit on just niitä parhaita, että älä huoli :D

      Poista
  8. Mäkin ratsastan usein ponilla jonka olen kouluttanut hieman yli vuodessa varmaksi ratsuksi maastoon ja kentälle, jopa käyty eläinten joulurauhan julistuksessa! Mutta nyt tuli sama ongelma joka oli puoli vuotta sitten keväällä ja keski-kesään asti, nimittäin pelleily maastossa ja nykyisin myös kentällä. Siihen kuuluu pukittelu, ryntääminen, ryöstäminen ja ojiin peruutus. Nyt en viikkoon ole käynyt tallilla ja siellä kyseinen poni nimeltä Iivana on heittänyt jopa aikuisen selästä. Maastossa(käyntimaasto) heitti minut ja sitä aiemmalla maastolla kaverini. Nyt itselle on kehittynyt sellainen kuva päähän että kaikki hepat heittää selästä maastossa ja en nauti enään maastoilusta. Suorastaan ahdistaa mennä maastoon eikä huvita enään mennä tallille kyseisen pelon takia. Ja muille keille puhun asiasta ei käy samalla tallilla ja he uskottelee että ei asia ole niin paha ja kukaan ei oikein usko minua. Ja nauravat minulle. Ja vielä maastoiluun että ennen rakastin maastoilua yli kaiken! Nyt siis motivaatio pula ja apua kasvattaisi mutta mikään ei oikein auta. Nyt on kenttä jäässä niin pitäisi mennä pellolla tai maastossa mutta en uskalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kamalalta tilanteelta! Mulle tuli heti mieleen, voisiko ponilla olla epäsopivat varusteet, jos ennen se on kulkenut nätisti. Itse varmaan yrittäisin hakea luottamusta johonkin eri hevoseen ihan vain hoitamalla ja taluttelemalla ja kun sen uuden kanssa sujuu maastoilukin, siirtyisin takaisin tähän poniin. Kaverin kanssa käyntimaasto voisi myös toimia, vaikka jollain eri ratsulla. Silloin pystyisit vaikka höpöttelemään kaverin kanssa niitä näitä ja pikku hiljaa pelko ehkä väistyisi. Joka tapauksessa paljon tsemppiä! Toivottavasti tuo ajan kuluessa helpottaa :)

      Poista
  9. Täytyy myöntää, että itselläni oli aikoinaan pelko maastoilun suhteen. Hevonen ei oikeasti edes tehnyt mitään kamalaa, kun sain siitä kammon/pelon, eikä silloisella tallilla ollut autottomia maastoja. Maastoilu autojen seassa ei oikein houkuttanut, joten pelko sai "vallan" ja kasvoi kasvamistaan.

    Sitten vaihdettiin tallia. Vaihdettiin talliin, jossa maastot oli pääosin autotottomia. Kaveri, joka silloin maastoili paljon mun hevosella, sai mut houkuteltua maastoon. Ja niin sitä taas mentiin maastoon, jossa sain huomata, että oikeasti pelkäsin aivan turhaan. Hevonen ei tehnyt mitään "ylimääräistä". Siitä se luottamus alkoi pala palalta kasvaa ja huomasinkin jo reilun 1,5 kuukauden päästä maastoilevani taas yksinään, kuten alkuaikoinakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hassua, miten pelot syntyvätkään. Sinänsä ihan ymmärrettävä tilanne kuitenkin pelon aiheutumiselle, jos sitä ei vain maastoile, siihen on helppo synnyttää pelko.

      Mahtavaa, että pääsitte tuollaiselle tallille! Ja vielä mahtavampaa on tuo, kun tajuaa ettei pelolle ole aihetta :) Kiva kuulla kokemuksesi aiheesta! Ihana huomata, kuinka monet ovat kärsineet jostain pelosta ja päässeet siitä yli! :)

      Poista