Voiko vielä julkaista talvikuvia?

Viime päivinä on tarjennut hyvin toppi päällä ulkonakin. Siksi onkin hyvä aika palata ajassa taaksepäin helmikuuhun, jolloin oli vielä kylmä ja lunta. Niin ja penkkarit! Olin niissä alttarilta karannut morsian. Toki joku ihana pikkuinen huusi minut nähdessään, että "tuolla se haltija menee". Eli jollain tasolla olin haltijakin. 

Ajatus tästä asusta lähti siitä, kun mietin haluavani laittaa mekon päälle. Sopiva mekko taisi löytyä vielä saman illan aikana ja päätin heti, että haluan samalla mekolla Jalmarin kanssa kuvia - talvella. Ja sehän toteutui! Mekon helma vain hieman kärsi penkkareista. Ei, sen päälle ei oksennettu, vaikka nuo likatahrat vähän näyttävätkin siltä. Talloin vain itse mekon helmaa rekan kyydissä, jolloin se nappasi lisäväriä. Ja kyllä, nimenomaan minä itse talloin helmaa. 

Mekon lisäväristä huolimatta kuvaukset pidettiin, kun Nelli suostui kuvaamaan meitä Jalmarin kanssa! Ja pakko sanoa, että olen todella tyytyväinen näihin kuviin! Nämä on otettu jo 4.3, joten olen vähän myöhässä näiden julkaisun kanssa, mutta ehkä se ei haittaa. 

Pakko jakaa vielä tää kuva Litoristakin, joka on otettu samana päivänä!

Sehän hyppää!

Minun on pitänyt avata blogger jo monta kertaa tässä kuukausien aikana, mutta en ole sitä tehnyt kovista suunnitelmista huolimatta. Olen kuitenkin kirjoittanut kännykkäni muistioon erilaisia postausluonnoksia, joten tämä blogi on ollut tauosta huolimatta mielessäni ja into kirjoittaa on säilynyt. En vain ole jaksanut avata konetta, kun olen ollut niin väsynyt työharjoittelupäivien jälkeen. Nyt arkirytmi on kuitenkin tasoittunut ja päätin pitkästä aikaa kirjoittaa tänne. En tiedä, kuinka aktiivisesti tulen jatkossa kirjoittamaan, ehkä joskus ja jouluna. Tai no, en minä jouluani blogin ääressä vietä, joten jätetään se tuosta sanonnasta pois ja jätetään tilalle vain sana joskus.

Tuossa viime viikon maanantaina (29.4.) päädyin vähän extempore hyppäämään Jalmarilla. Idea syntyi saman päivän aamuna ja vahvistui päivällä, kun sain kaverin (eli kuvaajan) mukaan. Kyllähän tällaisista harvinaisemmista treeneistä nyt pitää saada kuvamateriaaliakin! Ja onneksi saatiinkin, eli suuri kiitos Hilmalle, joka jaksoi kuvata meitä ja nostella meidän hurjaa estettä!

Kuski valmistautuu hyppyyn silmät kiinni ja nauraen.

 Onneksi Jalmari hoitaa homman!

Saatiin käyttöön aivan kuin oikeat puomit, jotka olivat oikeasti kuorittuja puunrunkoja, ja lisäksi kanisterit, joilla esteen saa nostettua 50cm korkuiseksi. Eihän me nyt sellaista voitu vielä hypätä, mutta ehkä vielä joskus. Nyt pitää vain aloittaa vähän rauhallisemmin, kun viimeksi taisin hypätä Jalmarilla viime vuoden syksyllä(?).

Näin kevyesti nousi Jalmarin jalka maapuomeilla!

Aloitettiin alkuverryttelyt ihan pelkällä maapuomilla. Yllätyin, kun Jalmari ei enää kolautellutkaan jalkojaan puomeihin, mitä se vielä viime vuonna teki. En kyllä ymmärrä, missä välissä tamma on oppinut nostelemaan jalkojaan, mutta positiivinenhan yllätys tämä oli. Kai me ollaan sitten edes jotain tehty oikein. Sama jatkui vielä silloinkin, kun puomit nostettiin kavaletiksi ja vielä siitäkin eteenpäin. Totta kai pari tiputusta mahtui joukkoon, mutta ne johtuivat ihan kuskista, joka ei osannut ratsastaa esteelle. Jalmarihan hoiti homman hienosti kotiin ja olen siitä suunnattoman ylpeä! Se hyppäsi! Ja minä pysyin kyydissä!

Sehän näyttää jo ratsulta!

Jalmari kuumui jo puomeilla niin, että jouduin pidättelemään sitä todella paljon ohjalla. Tästä syystä jäinkin roikkumaan todella pahasti tamman suuhun, eikä meno välttämättä ollut kovin kaunista katseltavaa sen osalta. Tätä minun pitää nyt harjoitella paljon, etten käyttäisi niin paljoa kättä. Olen vain tottunut ratsastamaan Jalmaria kädellä, kun istuntaa se ei kuuntele niin hyvin. Usein tamma kuitenkin rauhoittuu parhaiten sillä, että päästän ohjat ihan kokonaan ja istun tietyllä tavalla, jota en osaa kuvailla.

Kohde (este) havaittu

 Jalmari valmistautuu suuren hetkeensä eikä tilanne ole enää kuskin hallinnassa

Ja yli mentiin!

Laukannostot onnistuivat todella, todella hyvin! Sain Jalmarin nostamaan käynnistä laukan älyttömän helposti, kun se oli jo valmiiksi menossa. Usein nostan Jalmarin kanssa laukan niin, että teen useita puolipidätteitä, joilla saan tamman hereille ja siitä annan laukka-avut. Nyt riitti ihan pari pidätettä ja niiden jälkeen Jalmari oli jo laukassa. Eikä se pukitellut ollenkaan, kun silloin tällöin laukannostoissa sen perä lentää, jos jään liikaa painamaan jalalla. Tosin vauhti meinasi olla pariin kertaan ongelma ja kerran lähdettiin jopa kiitolaukalla estettä kohti. Siitäkin mentiin silti yli, vaikka aika tyylivapaa hyppy siitä seurasikin, kuten alla olevasta kuvasta huomaa.

Näin hypätään kiitolaukasta este, not.

Olen ylpeä Jalmarista, sillä se löysi oikeanlaisen fiiliksen hyppäämiseen nyt, kun este nousi siitä kavaletista edes vähän korkeammalle. Ennen hypättiin sellaista 20cm estettä ja nyt este taisi olla korkeimmillaan 30cm. Tai voiko tuota nyt edes vielä esteeksi sanoakaan. No, meille se oli este ja vieläpä korkea sellainen! Jalmari ainakin innostui! Kun este nousi siihen 30cm asti, Jalmari alkoi imemään esteelle. Tämä tarkoittaa, että paria laukka-askelta ennen estettä se lisäsi vauhtia ponnistusta varten, aivan kuten oikeat estehevoset. Saattaapa siis olla, että Jalmarista saadaan vielä oikea estehevonen tämän kesän aikana, jos yritetään hypätä vähän ahkerammin kuin kerran puolessa vuodessa. Ainut miinus oli vain se, että Jalmari veti välillä päätään alas esteen jälkeen. Todennäköisesti innostuksesta, koska samaa se tekee aina silloin tällöin, kun se pääsee esimerkiksi revittelemään. En vain pystynyt tuossa tilanteessa muuta kuin nauramaan, kun enhän mä sitä päätä sieltä saanut vedettyä kovin nopeasti ylös. Katsotaan sitten, jos tuo alkaa olla toistuvaa niin asiaan on pakko puuttua. Nyt laitan käytöksen innostuksen piikkiin.

Joku nimeltä mainitsematon Jalmari taisi olla vähän innoissaan.

Kaikin puolin olen tyytyväinen näihin treeneihin! Sekin kertoo jo paljon, että aloin melkein itkeä ratsastuksen aikana, kun olin niin ylpeä Jalmarista. Lisäksi yllätyin kun näin tuon alla olevan videon, jonka jaoin instagram-tililleni. Jalmarihan hyppäsi jopa ihan hyvällä tekniikalla! Tai ainakin sille hyvällä tekniikalla. Innolla odotan meidän tulevia  estetreenejä, kun nyt molemmat pääsi hyppäämisen makuun!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Suvi 🐴 (@hymyillenhuomiseen) jakama julkaisu Huhti 30, 2019 kello 7.05 PDT

Tässä pienen pieni video meidän hypyistä. Katsokaa nyt tuota laukannostoakin! Häntä vain heilahtaa ja sitten jo mennäänkin! Ja nuo korvat, en kestä. Jalmarista huomaa tuossa hetki ennen estettä, kuinka innostunut se onkaan.

Onnistuinko?

No ainakin melkein!

Viime vuonna julkaisin helmikuussa 2018 vuodelle jonkinlaiset tavoitteet. Kyseisen postauksen voi käydä lukemassa tästä linkistä. Tavoitteita oli vain huimat viisi kappaletta, eivätkä ne edes liittyneet hevosiin yhtä lukuun ottamatta. Viime vuoden alussa nimittäin harmittelin sitä, kuinka kehitykseni ratsastuksen suhteen junnaa paikoillaan. Siksi en asettanut viime vuodelle mitään ratsastuksellisia tavoitteita. 

Tää suokki oli kyllä mulle todella opettavainen hevonen ja näillä tunneilla jouduin oikeasti tekemäänkin jotain, mikä on tietenkin hyvä asia!

Ensimmäinen tavoitteeni oli käydä edes silloin tällöin ratsastustunneilla. Tämä itse asiassa toteutui aivan yllättäen ja nopeammin kuin olin arvannutkaan. Jo helmikuun aikana olin ensimmäisellä ratsastustunnillani. Tuosta tuntini tuolla tallilla jatkuivat noin puoli vuotta, jonka jälkeen päädyin tarkoituksettomasti toiselle tallille, jossa käyn nykyään paritunneilla eräällä issikalla. Voisinkin sanoa, että nämä ovat edesauttaneet kehittymistäni huomattavasti. Tai en tiedä, olenko itse kehittynyt juurikaan, mutta ainakin Jalmari on!

 Vielä viime vuoden puolella olisin varmaan blurrannut tästäkin naamani vain, koska olen ilman meikkiä.

Seuraava tavoitteeni viime vuodelle oli opetella olemaan ilman meikkiä ja silmälasit päässä. Edelleen meikkaan kouluun ja edelleen käytän mielummin piilolinssejä kuin silmälaseja. Enää en kuitenkaan ole niin tarkka tästä. Saatan mennä tapaamaan kavereitani niin, että laitan vain nopeasti ripsiväriä ja vähän korjaan naamani pahimpia punaisia länttejä. Tai jos olen oikein hurja, en meikkaa ollenkaan. Voin siis sanoa, että kehitystä on tapahtunut. Minua ei kiinnosta enää niin paljoa, miltä näytän muiden silmissä.

Kolmas tavoite oli viettää kiva vanhojen tanssipäivä. No, mekkoni ei revennyt enkä kaatunut, vaikka vähän tulikin mokailtua. Niistäkin selvittiin, eikä maailma kaatunut! Tästäkin on oma postauksensa. Ainut, mitä olisin voinut tehdä toisin, on se, että olisin voinut hymyillä. Lähes kaikissa tanssikuvissa näytän siltä, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa. No, sitä nyt on turha miettiä näin jälkeenpäin.

Toiseksi viimeinen tavoite oli ajaa ajokortti ja hankkia tatuointi. Ajokortti minulta löytyy taskusta, mutta se tatuointi uupuu edelleen. Saa nähdä, tuleeko minulla lopulta olemaankaan koskaan tatuointia, vaikka haaveilen siitä kyllä edelleen. Mutta hei, sen ajokortin kuitenkin hankin! Se on kuitenkin itselleni paljon hyödyllisempi kuin tatuointi. Mopoauton ratti vaihtui Citroenin rattiin, kun täytin 18. Ja ompa tuollakin tullut jo ajeltua, vaikka täytinkin vasta syyskuussa.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, listallani oli kohta "kuvaa enemmän". No tuota noin. Ensinnäkin tuo postauksessa mainittu hatusta heitetty idea ei ainakaan toteutunut. Mutta kuvauksia olen kyllä alkanut pitää enemmän. Ainakin Jalmarin kanssa. Ja on niitä kavereitakin tullut kuvailtua. Eli eiköhän tämäkin tullut suoritetuksi!

Tulevaisuudennäkymiä

Sana "pelko" kuvaa aika hyvin tuntemuksiani, kun yritän ajatella tulevaisuutta. Pelko siitä, mitä menetän ja pelko siitä, mitä saan. 

Viime vuosi meni vauhdilla. Siis oikeasti. Vastahan oli 2018 uusi vuosi. Silloin söin naapurikaupungin mäkkärissä ruokaa ja kävimme kavereideni kanssa ilmeisesti useammissakin juhlissa, tai sitten vain yksissä. Ehkä siitä onkin jo ihan riittävästi aikaa, kun muistikuvat alkavat hieman hämärtyä.

 Wanhat 2018 olivat kyllä yksi viime vuoden mieleenpainuneimmista tapahtumista!

Päällimmäisenä viime vuodesta on jäänyt mieleen kiitollisuus ja onnellisuus. Olen saanut viettää ihanan vuoden poikaystäväni kanssa, ollaan otettu Jallun kanssa mielettömän suuri harppaus kehityksessä ja olen täyttänyt 18, mikä tarkoittaa, että sain auton ja ajokortin (nimenomaan sain, kiitos siitä!). Tähän voisin totta kai listata myös miljoona muuta asiaa, joista olen ollut kiitollinen viime vuonna. Erityisesti olen kuitenkin onnellinen, kun olen saanut viettää vuoden itselleni tärkeiden ihmisten kanssa. Olen saanut aina tukea, kun olen sitä tarvinnut. Tukea olenkin tarvinnut viime vuonna välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Viime vuosi menikin niin sanotusti aika tasapaksusti eteenpäin. Totta kai pieniä muutoksia, kuten muutoksia kaveripiireissä, on tapahtunut, mutta sellaisia oikeasti suuria muutoksia ei ole oikeastaan tapahtunut. Oma auto ja ajokortti olikin ehkä yksi suurimmista viime vuoden muutoksista. Sen sijaan tänä vuonna pitäisi alkaa tapahtua.

Tässä pikku hiljaa minulla olisi tarkoituksena etsiä oma vuokra-asunto uudelta paikkakunnalta poikaystäväni kanssa. Ensi keväänä minulla on jäljellä enää ylioppilaskirjoitukset ja kauppaoppilaitoksen työharjoittelujakso. Hui, pelottavaa ajatella näin. Tuntuu, että yksi ajanjakso elämässäni on päättymässä ja uusi sivu alkamassa. En kuitenkaan ole varma, haluanko, että niin käy. Suoraan sanottuna kaikki tulee muuttumaan kertaheitolla ja se stressaa jo hieman nyt. Olenkin päättänyt, että tässä on pakko edetä vaihe vaihteelta. Ensimmäisenä olisi tarkoitus etsiä se kämppä. Sen jälkeen en vielä tiedä. Katsoo vähän, miltä tilanne silloin näyttää.

Hevoset ovat yksi iso kysymysmerkki vielä niillä uusilla sivuilla, jotka on käännettävä tämän vuoden puolella. Vielä muutama viikko sitten olin varma, että otan Jalmarin mukaani. Sitten minut herätettiin niistä pilvilinnoista ja tajusin, ettei se ehkä olekaan mahdollista. Ainahan sitä kuitenkin palaa miettimään, että "jos kuitenkin". Mutta tällä hetkellä todennäköisempää on, että kuljen vain uudelta paikkakunnalta viikoittain Jalmarin luona. Jos vain rahani riittävät. En kuitenkaan ole vielä valmis luopumaan Jalmarista. Onhan siitä tullut tässä vuosien aikana todella tärkeä minulle. Jo ajatus Jalmarista luopumisesta itkettää.

Surullista kyllä, en osaa sanoa vielä mitään varmaksi tämän vuoden puolelta. En edes sitä, tulenko valmistumaan vai en. Voi olla, etten ehkä pääsekään jostain ylioppilaskokeesta läpi ja jos näin kävisi, joutuisin jatkamaan vielä kouluani. Vasta ajan kuluessa saan tietää, mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Tällä hetkellä ihan kaikki on vielä ajattelua "jos...". Sen voin kuitenkin sanoa, että niitä asuntoja olen jo etsinyt, mutta niistäkään en ole käynyt katsomassa vielä yhtäkään.

Poroja!!

1500km ajamista, kalapaikkojen googlettamista, stressiä ja porokartan seuraamista. Niin ja karuja metsiä, joiden puut olivat jo ehtineet tiputtaa lehtensä. Näitä piti sisällään minun ja poikaystäväni kolmen päivän reissu Lappiin Keminmaalle, jonka suoritimme viime viikon syyslomalla.

Meiltä on matkaa Keminmaalle noin 500km yhteen suuntaan. Olisin halunnut Lapissa vaikka mihin, mutta esimerkiksi Suomen käsivarteen olisi ollut tuplasti pidempi matka, eikä se olisi ollut todellakaan kannattavaa kolmen päivän aikana. Vaikka en tiedä, oliko tämäkään reissu. Tähän kohtaan voisin todeta sen kuuluisan lauseen: "P*ska reissu, mutta tulipahan tehtyä". Jos nyt jotain hyvää pitää keksiä, niin ainakin ajokokemusta kertyi lisää ja näin elämäni ensimmäistä kertaa vapaana kulkevia poroja! Ja niistä tuli vielä aika hienoja kuviakin, vaikka itse sanonkin. Ajokokemukseen voin sanoa sen, että ainakin liikenneympyrät ja rekkojen ohittaminen tuli tutuiksi.

Tämän kummempia hirviä ei onneksi tullut vastaan!

Hassua, mutta kolmenkin päivän aikana ehtii tehdä vaikka mitä, vaikka yksi näistä päivistä menikin lähes kokonaan matkustamiseen. Ensimmäisenä päivänä lähdimme liikkeelle täältä Etelä-Pohjanmaalta kello kuudelta aamulla ja olimme perillä Keminmaalla joskus kello yhden aikaan. Olisi sinne varmaan ennemminkin päässyt, mutta olihan sitä aina välillä pitää tauko ihan itsensä ja autonkin vuoksi. Lopulta kuitenkin pääsimme perille Airbnb:ltä varaamaani yöpaikkaan. Ensimmäinen päivä kului lähinnä Keminmaan kalapaikkoja etsiessä, joita ei oikeastaan edes löytynyt.

Tää taivas oli aivan upean värinen! Tämän kuvan värejä ei ole muokattu.

Seuraavana päivänä lähdimme poikaystäväni kanssa kohti Torniota. Siellä kävimme kauppakeskuksessa nimeltä Rajalla På Gränsen ja siitä jatkoimme Ruotsin puolelle Ikeaan. Heh, nyt voin sanoa käyneeni lomani aikana ulkomailla! Ostosten jälkeen jatkui taas kalapaikkojen etsiminen. Tällä kertaa ajoimme vaikka kuinka pitkälle ja kyllä sitä jonkinlainen paikka sitten löytyikin. Itsehän en kalastanut, vaan keskityin kuvaamiseen poikaystäväni kalastaessa.

Viimeisenä päivänä lähdimme jo ennen kello kahtatoista ajamaan kohti kotia. Kieppasimme kuitenkin Pudasjärven kautta, sillä halusin edes nähdä niitä poroja ja toivoimme, että sieltä löytyisi kalastuspaikkoja. No eipä oikein löytynyt. Sen sijaan poroja tuli vastaan senkin edestä! Ensimmäisten porojen kohdalla fiilikset hieman nousivat ja pikku hiljaa niitä tuli vastaan yhä enemmän. Pari tokkaakin eksyi matkan varrelle. Nämä suloiset porot kyllä pelastivat oman reissuni! Ne olivat oikein mukavia tapauksia. Yksikin kohdattiin niin, että eksyimme reitiltä ja siitä oli pientä erimielisyyttä, joka loppui heti, kun yhtäkkiä kaarteen jälkeen autoa kohti oli kävelemässä keskellä tietä valkoinen poro, joka hiljensi molemmat täysin. Se oli kyllä upein koko reissun aikana nähty poro! 

Oletteko te käyneet Lapissa?