22. tammikuuta 2019

Onnistuinko?

No ainakin melkein!


Viime vuonna julkaisin helmikuussa 2018 vuodelle jonkinlaiset tavoitteet. Kyseisen postauksen voi käydä lukemassa tästä linkistä. Tavoitteita oli vain huimat viisi kappaletta, eivätkä ne edes liittyneet hevosiin yhtä lukuun ottamatta. Viime vuoden alussa nimittäin harmittelin sitä, kuinka kehitykseni ratsastuksen suhteen junnaa paikoillaan. Siksi en asettanut viime vuodelle mitään ratsastuksellisia tavoitteita. 

Tää suokki oli kyllä mulle todella opettavainen hevonen ja näillä tunneilla jouduin oikeasti tekemäänkin jotain, mikä on tietenkin hyvä asia!

Ensimmäinen tavoitteeni oli käydä edes silloin tällöin ratsastustunneilla. Tämä itse asiassa toteutui aivan yllättäen ja nopeammin kuin olin arvannutkaan. Jo helmikuun aikana olin ensimmäisellä ratsastustunnillani. Tuosta tuntini tuolla tallilla jatkuivat noin puoli vuotta, jonka jälkeen päädyin tarkoituksettomasti toiselle tallille, jossa käyn nykyään paritunneilla eräällä issikalla. Voisinkin sanoa, että nämä ovat edesauttaneet kehittymistäni huomattavasti. Tai en tiedä, olenko itse kehittynyt juurikaan, mutta ainakin Jalmari on!

 Vielä viime vuoden puolella olisin varmaan blurrannut tästäkin naamani vain, koska olen ilman meikkiä.

Seuraava tavoitteeni viime vuodelle oli opetella olemaan ilman meikkiä ja silmälasit päässä. Edelleen meikkaan kouluun ja edelleen käytän mielummin piilolinssejä kuin silmälaseja. Enää en kuitenkaan ole niin tarkka tästä. Saatan mennä tapaamaan kavereitani niin, että laitan vain nopeasti ripsiväriä ja vähän korjaan naamani pahimpia punaisia länttejä. Tai jos olen oikein hurja, en meikkaa ollenkaan. Voin siis sanoa, että kehitystä on tapahtunut. Minua ei kiinnosta enää niin paljoa, miltä näytän muiden silmissä.


Kolmas tavoite oli viettää kiva vanhojen tanssipäivä. No, mekkoni ei revennyt enkä kaatunut, vaikka vähän tulikin mokailtua. Niistäkin selvittiin, eikä maailma kaatunut! Tästäkin on oma postauksensa. Ainut, mitä olisin voinut tehdä toisin, on se, että olisin voinut hymyillä. Lähes kaikissa tanssikuvissa näytän siltä, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa. No, sitä nyt on turha miettiä näin jälkeenpäin.


Toiseksi viimeinen tavoite oli ajaa ajokortti ja hankkia tatuointi. Ajokortti minulta löytyy taskusta, mutta se tatuointi uupuu edelleen. Saa nähdä, tuleeko minulla lopulta olemaankaan koskaan tatuointia, vaikka haaveilen siitä kyllä edelleen. Mutta hei, sen ajokortin kuitenkin hankin! Se on kuitenkin itselleni paljon hyödyllisempi kuin tatuointi. Mopoauton ratti vaihtui Citroenin rattiin, kun täytin 18. Ja ompa tuollakin tullut jo ajeltua, vaikka täytinkin vasta syyskuussa.


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, listallani oli kohta "kuvaa enemmän". No tuota noin. Ensinnäkin tuo postauksessa mainittu hatusta heitetty idea ei ainakaan toteutunut. Mutta kuvauksia olen kyllä alkanut pitää enemmän. Ainakin Jalmarin kanssa. Ja on niitä kavereitakin tullut kuvailtua. Eli eiköhän tämäkin tullut suoritetuksi!

2. tammikuuta 2019

Tulevaisuudennäkymiä

Sana "pelko" kuvaa aika hyvin tuntemuksiani, kun yritän ajatella tulevaisuutta. Pelko siitä, mitä menetän ja pelko siitä, mitä saan. 


Viime vuosi meni vauhdilla. Siis oikeasti. Vastahan oli 2018 uusi vuosi. Silloin söin naapurikaupungin mäkkärissä ruokaa ja kävimme kavereideni kanssa ilmeisesti useammissakin juhlissa, tai sitten vain yksissä. Ehkä siitä onkin jo ihan riittävästi aikaa, kun muistikuvat alkavat hieman hämärtyä.

 Wanhat 2018 olivat kyllä yksi viime vuoden mieleenpainuneimmista tapahtumista!

Päällimmäisenä viime vuodesta on jäänyt mieleen kiitollisuus ja onnellisuus. Olen saanut viettää ihanan vuoden poikaystäväni kanssa, ollaan otettu Jallun kanssa mielettömän suuri harppaus kehityksessä ja olen täyttänyt 18, mikä tarkoittaa, että sain auton ja ajokortin (nimenomaan sain, kiitos siitä!). Tähän voisin totta kai listata myös miljoona muuta asiaa, joista olen ollut kiitollinen viime vuonna. Erityisesti olen kuitenkin onnellinen, kun olen saanut viettää vuoden itselleni tärkeiden ihmisten kanssa. Olen saanut aina tukea, kun olen sitä tarvinnut. Tukea olenkin tarvinnut viime vuonna välillä enemmän ja välillä vähemmän.


Viime vuosi menikin niin sanotusti aika tasapaksusti eteenpäin. Totta kai pieniä muutoksia, kuten muutoksia kaveripiireissä, on tapahtunut, mutta sellaisia oikeasti suuria muutoksia ei ole oikeastaan tapahtunut. Oma auto ja ajokortti olikin ehkä yksi suurimmista viime vuoden muutoksista. Sen sijaan tänä vuonna pitäisi alkaa tapahtua.


Tässä pikku hiljaa minulla olisi tarkoituksena etsiä oma vuokra-asunto uudelta paikkakunnalta poikaystäväni kanssa. Ensi keväänä minulla on jäljellä enää ylioppilaskirjoitukset ja kauppaoppilaitoksen työharjoittelujakso. Hui, pelottavaa ajatella näin. Tuntuu, että yksi ajanjakso elämässäni on päättymässä ja uusi sivu alkamassa. En kuitenkaan ole varma, haluanko, että niin käy. Suoraan sanottuna kaikki tulee muuttumaan kertaheitolla ja se stressaa jo hieman nyt. Olenkin päättänyt, että tässä on pakko edetä vaihe vaihteelta. Ensimmäisenä olisi tarkoitus etsiä se kämppä. Sen jälkeen en vielä tiedä. Katsoo vähän, miltä tilanne silloin näyttää.


Hevoset ovat yksi iso kysymysmerkki vielä niillä uusilla sivuilla, jotka on käännettävä tämän vuoden puolella. Vielä muutama viikko sitten olin varma, että otan Jalmarin mukaani. Sitten minut herätettiin niistä pilvilinnoista ja tajusin, ettei se ehkä olekaan mahdollista. Ainahan sitä kuitenkin palaa miettimään, että "jos kuitenkin". Mutta tällä hetkellä todennäköisempää on, että kuljen vain uudelta paikkakunnalta viikoittain Jalmarin luona. Jos vain rahani riittävät. En kuitenkaan ole vielä valmis luopumaan Jalmarista. Onhan siitä tullut tässä vuosien aikana todella tärkeä minulle. Jo ajatus Jalmarista luopumisesta itkettää.


Surullista kyllä, en osaa sanoa vielä mitään varmaksi tämän vuoden puolelta. En edes sitä, tulenko valmistumaan vai en. Voi olla, etten ehkä pääsekään jostain ylioppilaskokeesta läpi ja jos näin kävisi, joutuisin jatkamaan vielä kouluani. Vasta ajan kuluessa saan tietää, mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Tällä hetkellä ihan kaikki on vielä ajattelua "jos...". Sen voin kuitenkin sanoa, että niitä asuntoja olen jo etsinyt, mutta niistäkään en ole käynyt katsomassa vielä yhtäkään.