Kirjaimellisesti viimeiset hankilaukat

 1.

 2.

3.

Otsikolla en tarkoita itseäni, vaan kaveriani Neaa (linkki Instagramiin). Itse suoritin viimeiset hankilaukkani jo aiemmin, mutta Nea pääsi lumihankeen hevosensa Nebun kanssa vielä 5.4, joka taisikin olla kirjaimellisesti viimeinen mahdollisuus päästä menemään hangessa. Seuraavana päivänä nimittäin iski kunnon sadekuuro, jos nyt oikein muistan. Onneksi päätimme Nean kanssa pitää juuri tuolloin kuvauspäivän! Sää oli mitä ihanteellisin omalle kuvaukselleni, sillä ilma oli sopivan pilvinen, mutta valoisa. Kuvia kertyikin noin 600, mutta poistelin niitä aika rankalla kädellä. Lopulta kuvia jäi noin 250 ja sekin tuntui paljolta. Ainakin siinä kohtaa, kun muokkailin kuvia yksitellen..

4.

5.

6.

7.

Päätin heti kuvia katsellessani, että näistä haluan tehdä postauksen ja onneksi sainkin luvan! Täytyy nimittäin myöntää, että näihin kuviin olen oikeasti tyytyväinen. Onnistuin saamaan kivoja kuvia asetuksia muokkaamalla. Asetusten muokkaaminen sujuikin todella helposti, sillä koulussa kameran käyttö on tullut jo sen verran tutuksi. Ainut ongelma oli kuvien tarkennus ja käytinkin automaattitarkennusta. Se ei tahtonut välillä ehtiä tarkentamaan kohteeseen tarpeeksi ajoissa, mutta onneksi suurin osa kuvista tarkentui. Lisäksi sain suoristaa muutamia kuvia niiden ollessa liian vinoja. Tämähän on ollut ongelmani jo pitkään, mutta nyt otin vinoja kuvia vain ollessani kyykyssä. Jotain kehitystä on siis tapahtunut!

 8.

 9.

10.

Mikä oli suosikkikuvanne?

Mitä hevosmessuilta jäi käteen?

Viime viikonloppuna Tampereella oli taas Hevoset 2018 -messut, joissa olin itsekin mukana kävijänä. Eihän sitä nyt jokavuotista perinnettä voi katkaista! Tämä vuosi olikin kuudes peräkkäinen vuosi, jolloin olen ollut messuilla. Siksi petyinkin hiukan tämänvuotiseen ohjelmaan. Rotunäytökset ja estekisat olen jo nähnyt enkä rotuesittelyä siksi mennytkään katsomaan. Toki messuilla oli paljon muutakin ohjelmaa, mutta ehdin seuraamaan niitä kovin vähän. Blogiin julkaisusta "Suunta kohti hevosmessuja" -postauksesta poiketen päädyin messuille jo lauantaina, jolloin mm. tuo minua kiinnostava kouluklinikka jäi näkemättä.

Päädyin vähän vahingossa seuraamaan ohjelmaa nimeltä Coaching with Connection: Istuntademo ratsastajien kanssa. Tuosta nyt en niin välittänyt, mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti sisällöstä. Sain nimittäin lisää infoa istuntaan ja sen käyttämiseen liittyen. Toki saattaa olla, etten muista enää ratsastaessa niitä vinkkejä, jotka koin demon aikana hyödyllisiksi. Tuon demon jälkeen olikin satulansovitusnäytös, jonka koin alunperin omalle kohdalleni tarpeelliseksi. Tuosta en kuitenkaan saanut hirveästi mitään uutta irti, mutta seurasin sen kyllä mielenkiinnolla loppuun asti.

Kuvailut messuilla jäivät vähemmäksi, sillä keskityin itse aiheeseen enemmän kuin kuvaamiseen esimerkiksi edellä mainituilla ohjelmanumeroilla. Esteratsastusta kuitenkin kuvasin ponien 100cm luokan ja jonkun verran myös suomenhevosten jalostusorien esittelyä. Näistä oreista löysinkin ehdottoman suosikkini messun hevosista! Eräästä hevosesta kerrottiin sen olevan 26-vuotias ja ratsastajansa kanssa heillä oli yhteisiä vuosia jo 21. Luottamuksen kyllä huomasi, sillä ratsastaja ratsasti hevosta löysin ohjin ilman satulaa ja näytti välillä mm. laukkaa ja laukanvaihtoja. Heidän menoaan oli upea katsella!

Kuvassa suosikikseni noussut hevonen (ja parivaljakko) messuilta!

Expo-alueelta olisi löytynyt vaikka mitä ostettavaa, mutta varsinkin alussa shoppailuun oli jotenkin todella hankala keskittyä. Ihmisiä oli niin paljon ja tilaa vähän. Onneksi sitten iltapäivästä porukka seurasi ilmeisesti ohjelmanumeroita, sillä expo-alueella pystyi jo kierrellä enemmän. Lopulta sieltä löytyi mukaan Jalmarin kuolaimettomiin pehmuste, heijastinsuojat eteen ja heppanameja testiin. Sinänsä harmittaa, etten löytänyt mitään erikoista, mutta kukkaroni kiittää, sillä rahaa meni alle 30e. Näin jälkikäteen muiden Instagram-julkaisuja katsoessani olen todennut, etten nähnyt varmaan puoliakaan messun tarjouksista! Tuntuu, että muut ovat löytäneet messuilta kaikenlaista, mitä olisin voinut itsekin tarvita. No, ehkä hyvä näinpäin, etten ostanut mitään ylimääräistä tai ihan tarpeetonta!

Olitteko te messuilla? Löysittekö jotain ostettavaa?

Yksi kerta voi muuttaa kaiken

...niin hyvässä kuin pahassa.

Muistan, kuinka joskus puhuttiin, että osa hevosblogeista kertoo vain arjen parhaista puolista, eikä ollenkaan epäonnistumisista. Myös minä voin oikeastaan allekirjoittaa tämän väitteen omalla kohdallani. En nimittäin ole kirjoittanut niistä muutamista hieman huonommin sujuneista treeneistä, vaikka kuvamateriaaliakin olisi ollut. Tällaisia kertoja ei ole ollut montaa, mutta muistan ne kuitenkin. Syy kirjoittamatta jättämiseen ei kuitenkaan ole se, että haluaisin luoda tänne blogiin jotenkin täydellisen kuvan. Kaikkihan sen tietävät, ettei kenenkään elämä ole ainakaan jatkuvasti pelkkää ruusuilla tanssimista. Enemmän syy onkin siinä, ettei minua vain kiinnosta kirjoittaa siitä, jos treenit ovat menneet huonommin. Nyt kuitenkin ajattelin tehdä poikkeuksen!

Kuvituskuvina toimivat nämä poikaystäväni 24.3. ottamat maastoilukuvat, jolloin myös jännitin ratsastusta.

Edellä olevalla kappaleella aloitin postauksen, joka jääkin nyt luonnoksiin. Kyseisessä postauksessa kirjoitin siitä, kuinka minulle on muodostunut pelkotila liittyen Jalmarin ratsastamiseen. Tamma tiputti minut tammikuussa alas säikähtäessään tallikoiraa. No, sama toistui maaliskuun loppupuolella. Toki pysyin silloin satulassa, vaikka Jalmari tuntuikin rodeohärältä. Voin jopa myöntää, että olen hieman ylpeä siitä, etten tippunut! Joka tapauksessa tuosta syntyi minulle kuitenkin eräänlainen pelkotila. Jalmari nimittäin osaa käyttää ratsastajan pelkotilaa hyväkseen. Se alkoikin kytätä kaikkea olematonta, kun aloin itse jännittämään selässä. Sinänsä ihan loogista, mutta eihän ratsastamisesta oikein mitään tullut. Välillä menimmekin kirjaimellisesti askel kerrallaan, sillä pysäytin Jalmarin aina, jos tilanne alkoi vaikuttaa mielestäni liian pelottavalta.

Tämä kuva on kerralta, jolloin Jalmari sai säikähtäessään tiputettua minut. Tuolloin minulle ei kuitenkaan käynyt kuinkaan, vaikka tilanne näyttääkin yhtäkkiä hurjalta.

Voin siis myöntää, että pelkäsin tippumista. Sinänsä koomista, sillä olen tippunut valehtelematta lähemmäs sata kertaa. Ehkä itsesuojeluvaistoni on vain kasvanut vanhetessa. Muutaman ratsastuskerran ehdimmekin mennä niin, että jännitin Jalmarin selässä. Enkä muuten kirjoittanut näistä kerroista blogiin, vaikka kuviakin olisi ollut. Luottamukseni Jalmariin laski, eikä sekään oikein luottanut minuun. Asiaan kuitenkin tuli muutos jo yhdessä kerrassa. Menimme maastoon satulalla ja kuolaimettomilla ja päätin jo ennen ratsastusta, etten jännitä. Enkä muuten jännittänyt! Keksin heti alkukäynneissä Jalmarille tekemistä, eikä se ehtinyt kyttäämään mitään. Pystyin myös pitämään itseni rauhallisena, vaikka olisikin tapahtunut jotain jännittävää. Ja jännittävällä tarkoitan niitä asioita, jotka voisivat olla Jalmarin mielestä jännittäviä (esim. lumen tippuminen tielle tms.). Tuo pelkoni oli siis vain päänsisäinen ja se johtui täysin itsestäni. Jalmarista nimittäin kuoriutui taas se mitä luotettavin ratsu! Täytyy kuitenkin hehkuttaa, että tämä pelon voittaminen tuntui kyllä todella hyvältä! Yhdestä kerrasta syntynyt pelko voi hävitä jo yhdestä kerrasta, hassua.

Onko teillä ollut jonkinlaisia pelkotiloja hevosten kanssa?