"Olisipa jo kesä" on lause, jonka kuulemiselta kukaan ei ole voinut välttyä. Itse ainakin hoen sitä koko ajan, myönnän. Huomenna on vappu, jolloin täällä päin jäätelökioskit aukeavat! Sekin saa jo kesäisemmälle fiilikselle, vaikka sääennusteet lupaavatkin jotain ihan muuta. Eiköhän se kesä, ripari ja ratsastusleirikin sieltä kohta tule! Jaan nyt muutamia kesämuistoja viime kesältä.
Parhaana muistona tietenkin viime kesän viikko 26. Kyseisellä viikolla mulla ja mun kaverilla oli issikat "ylläpidossa" ja lisäksi käytiin Isac Elliotin ja Robinin yhteiskeikalla. Huikea viikko siis!
Lisäksi tykkäsin käydä Miljoonahevoset - kisoissa 16.8 ja Komiat hevooset - tapahtumassa 26.7. Molemmissa oli todella hienoja hevosia ja sain jopa tuolta kisoista ihan kivoja kuvia!
Kävimme kivalla porukalla kesäkuussa Ähtärin eläinpuistossa. Siellä tuli taas vietettyä ihana päivä ja nähtyä paljon eri eläimiä. Mulla oli järjestelmäkamera mukana ja sain otettua mm. tämän kettukuvan, josta olen jostain syystä tykännyt todella paljon.
Juhannuksena olin Powerparkissa katsomassa Mikael Gabrielia, Brädiä ja Elastista. Olin myös toisen kerran kyseisessä huvipuistossa kavereideni kanssa. Silloin ylitin itseni ja kävin jopa Boosterissa!
Millaisia kesämuistoja teillä on? Hyvää vappua!