24. lokakuuta 2018

Poroja!!


1500km ajamista, kalapaikkojen googlettamista, stressiä ja porokartan seuraamista. Niin ja karuja metsiä, joiden puut olivat jo ehtineet tiputtaa lehtensä. Näitä piti sisällään minun ja poikaystäväni kolmen päivän reissu Lappiin Keminmaalle, jonka suoritimme viime viikon syyslomalla.


Meiltä on matkaa Keminmaalle noin 500km yhteen suuntaan. Olisin halunnut Lapissa vaikka mihin, mutta esimerkiksi Suomen käsivarteen olisi ollut tuplasti pidempi matka, eikä se olisi ollut todellakaan kannattavaa kolmen päivän aikana. Vaikka en tiedä, oliko tämäkään reissu. Tähän kohtaan voisin todeta sen kuuluisan lauseen: "P*ska reissu, mutta tulipahan tehtyä". Jos nyt jotain hyvää pitää keksiä, niin ainakin ajokokemusta kertyi lisää ja näin elämäni ensimmäistä kertaa vapaana kulkevia poroja! Ja niistä tuli vielä aika hienoja kuviakin, vaikka itse sanonkin. Ajokokemukseen voin sanoa sen, että ainakin liikenneympyrät ja rekkojen ohittaminen tuli tutuiksi.

Tämän kummempia hirviä ei onneksi tullut vastaan!

Hassua, mutta kolmenkin päivän aikana ehtii tehdä vaikka mitä, vaikka yksi näistä päivistä menikin lähes kokonaan matkustamiseen. Ensimmäisenä päivänä lähdimme liikkeelle täältä Etelä-Pohjanmaalta kello kuudelta aamulla ja olimme perillä Keminmaalla joskus kello yhden aikaan. Olisi sinne varmaan ennemminkin päässyt, mutta olihan sitä aina välillä pitää tauko ihan itsensä ja autonkin vuoksi. Lopulta kuitenkin pääsimme perille Airbnb:ltä varaamaani yöpaikkaan. Ensimmäinen päivä kului lähinnä Keminmaan kalapaikkoja etsiessä, joita ei oikeastaan edes löytynyt.

Tää taivas oli aivan upean värinen! Tämän kuvan värejä ei ole muokattu.

Seuraavana päivänä lähdimme poikaystäväni kanssa kohti Torniota. Siellä kävimme kauppakeskuksessa nimeltä Rajalla På Gränsen ja siitä jatkoimme Ruotsin puolelle Ikeaan. Heh, nyt voin sanoa käyneeni lomani aikana ulkomailla! Ostosten jälkeen jatkui taas kalapaikkojen etsiminen. Tällä kertaa ajoimme vaikka kuinka pitkälle ja kyllä sitä jonkinlainen paikka sitten löytyikin. Itsehän en kalastanut, vaan keskityin kuvaamiseen poikaystäväni kalastaessa.


Viimeisenä päivänä lähdimme jo ennen kello kahtatoista ajamaan kohti kotia. Kieppasimme kuitenkin Pudasjärven kautta, sillä halusin edes nähdä niitä poroja ja toivoimme, että sieltä löytyisi kalastuspaikkoja. No eipä oikein löytynyt. Sen sijaan poroja tuli vastaan senkin edestä! Ensimmäisten porojen kohdalla fiilikset hieman nousivat ja pikku hiljaa niitä tuli vastaan yhä enemmän. Pari tokkaakin eksyi matkan varrelle. Nämä suloiset porot kyllä pelastivat oman reissuni! Ne olivat oikein mukavia tapauksia. Yksikin kohdattiin niin, että eksyimme reitiltä ja siitä oli pientä erimielisyyttä, joka loppui heti, kun yhtäkkiä kaarteen jälkeen autoa kohti oli kävelemässä keskellä tietä valkoinen poro, joka hiljensi molemmat täysin. Se oli kyllä upein koko reissun aikana nähty poro! 


Oletteko te käyneet Lapissa?

10. lokakuuta 2018

Paluu kesään

Eikös se sanonta niin mene, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Nythän eletään jo lokakuuta, mutta ajattelin silti palata ajattelemaan kesää ja sen helteitä näin harmaan syksyn keskellä. Toisin sanoen käyn tässä postauksessa viime kesän Summer bucket -listan kohdat läpi. En kuitenkaan ajatellut suorittaa listan läpikäyntiä ihan perinteisellä tavalla, vaan visuaalisesti toteutettuna, eli kuvilla.


Oliko teillä jonkinlaista Summer bucket -listaa? Saitteko siitä suoritettua monta kohtaa?

27. syyskuuta 2018

Edistyksen askeleita

Nämä kuvat on ottanut Nelli 9.8.2018!

Huh. Viime viikon perjantaina olivat osaltani syksyn ainoat ylioppilaskirjoitukset, joihin totta kai luin koko kuukauden, eikä aikaa tänne blogin puolelle pahemmin ollut. Elokuu taas meni autokouluun liittyvien ja muiden tärkeämpien juttujen parissa. Blogi kuitenkin jää kohdallani niiden muiden tärkeämpien juttujen alapuolelle, joten vasta nyt ehdin avata bloggerin.


Nyt eletään jo syyskuun loppupuolta, mikä tarkoittaa sitä, että syksy on alkanut. Palataan kuitenkin vielä sinne elokuulle ja syyskuun alkupuolelle. Ensimmäisenä voin mainita sen, että elokuun alkupuolella sain Jalmarin kanssa ulkopuolista apua ja vitsit, miten kivasti tamma kulkikaan! Meitä auttoi sama henkilö, joka on totuttanut Jalmarin aikoinaan ratsastajaankin. Ensin hän juoksutti Jalmaria apuohjien kanssa ja seuraavana päivänä juoksutuksesta läpiratsasti tamman. Pakko myöntää, etten ole ikinä nähnyt Jalmarin menevän niin kivassa muodossa niin pitkään! Huomaa, että tästä avusta todellakin oli hyötyä. Oli muutenkin kiva nähdä, miten Jalmari toimi jonkun muun ratsastajan ollessa selässä, kun viimeksi olen nähnyt sen satulassa kaverini vuonna 2016.


Läpiratsastuksen jälkeisenä päivänä (9.8.) nousin itse Jalmarin selkään läpiratsastajan ollessa vielä neuvomassa meitä. Eli olimme Jalmarin kanssa vähän kuin tunnilla, vaikka tuulesta johtuen neuvot meinasivat vähän mennäkin ohi korvien. Muistan kuitenkin, että heti alusta lähtien Jalmari oli ihan erilainen ratsastaa kuin yleensä. Tamma oli kevyt ja se kulki paremmassa muodossa kuin ennen. Ratsastin vain itse edelleen turhan kovalla kädellä, mutta Jalmari väläytteli kuitenkin todella hyviä pätkiä. Suoraan sanottuna tamma ei ole ikinä tuntunut niin kivalta selkään kuin se tuntui tuolloin. Ratsastuksesta jäikin oikein hyvä fiilis ja tuli sellainen olo, että vihdoin pääsimme askeleen eteenpäin. Onhan sitä jo pari vuotta junnattukin paikoillaan. Olenkin erittäin kiitollinen avusta, jota olemme saaneet Jalmarin kanssa! 

Nämä sänkipeltokuvat taas on ottanut Hilma 24.8.!

Elokuun loppupuoli menikin sitten omiin sairasteluihini ja sänkipellolla laukkailuihin. Toisin sanoen nuo vakavammat treenit sijoittuivat vain alkukuuhun ja loppukuu tehtiin kaikkea muuta. Syyskuussa taas täytin kahdeksantoista ja sain itselleni autokortin, joka helpottaa tallilla kulkemista huomattavasti. Nyt syyskuun ajan olen treenannut Jalmarin kanssa vähän vaihtelevasti. Lähinnä olemme menneet sänkipellolla, välillä vähän rankemmin ja välillä sitten rennommin. Tamma pääsi kuun aikana läpiratsastukseenkin, jonka jälkeen nousin taas itse myöhemmin selkään ottamaan vastaan neuvoja. Jalmari toimii minulla pätkittäin hyvin, mutta onhan tuossa vielä treenaamista. Etenkin vauhti lähtee välillä kiihtymään liikaa, jolloin jään liikaa kuolaimeen kiinni. Mutta hei, eikö se niin mene, että treenaamalla sitä oppii!


Tässä nyt oli tämä yli kuukauden hiljaisuuden tiivistelmä. Paljon on ehtinyt tapahtua, enkä varmasti edes kirjoittanut tähän kaikkea. Edelleenkin mainostan sitä, että blogini instagramista saa reaaliaikaista tietoa hevostapahtumistani ja myös arjestani. Toki haluan pitää tämän bloginkin pystyssä niin kauan kuin vain pystyn, mutta tänne tieto päivittyy hitaammin kuin tuonne instagramin puolelle.

24. elokuuta 2018

Testissä uudet kuolaimet


Noin puoli vuotta siinä meni, että sain uudet kuolaimet ostettua ja oikeastihan idea uusista kuolaimista taisi syntyä jo viime vuonna. Heinäkuun 25. päivä kävimme äitini kanssa Seinäjoella ja sieltä nämä uudet kuolaimet tarttuivat mukaan. Olen katsellut jo pitkään erilaisia kuolaimia osaamatta tehdä päätöstä siitä, millaista kuolainta lähdettäisiin testaamaan hieman kovasuisen ex-ravurin suuhun. Lopulta päätökseni oli jo kauemman harkittu kolmipala, sillä kovempaa kuolainta en näe järkeväksi tässä kohtaa, kun Jalmarilla ei ole esimerkiksi ryöstämiseen taipumusta.

Kuvassa Jalmarilla on tavallinen nivelkuolain.
Tässä taas kyseessä on ravinivel, joka on kai vähän kuin oliivinivelkuolain, mutta vain tuon varren kanssa.

Jalmarilla on ollut käytössä minun aikanani kuolaimena sekä ratsu- että ravinivel. Ravinivelessä on se hyvä puoli, että rengas on oliivirenkaan tyyppinen, eikä se siis nipistä suupieliä. Ravinivel kuitenkin osoittautui liian pitkäksi ja ratsunivel sen sijaan oli liian lyhyt. Seinäjoen Hööksin myyjä sitten kertoikin, että oliivikuolain saa olla pyörivää kuolainrengasta lyhyempi, sillä oliivirengas saa tulla ihan suupieleen kiinni. Tästä syystä ostinkin rohkeasti 13,5cm kumioliivikuolaimen, joka on kolmipala. Jalmarin omistaja ehdotti kumikuolainta ja itse halusin kolmipalan, joka on ehdottomasti oliivirenkaalla juuri siitä syystä, ettei rengas pääse pyörimään ja aiheuttamaan näin nipistystä hevosen suupieliin.

Nämä kuvat on ottanut poikaystäväni 26.7. jolloin testasin kuolaimia (ja korvahuppua) ensimmäistä kertaa!
Pysähdykset onnistuivat jo pienelläkin pidätteellä.

Kokeilin kuolainta ensimmäisen kerran 26.7. ja silloin se tuntui hyvältä ostokselta. Kuolain tuntui ainakin minusta hyvän mittaiselta ja uskalsin kokeilla sitä ratsastaessakin. Mitään suurta muutosta en toki huomannut. Jalmari kyllä vastasi pidätteisiin herkemmin kuin aiemmin. Lisäksi tamma ei laukassa alkanut painaa ohjalle, mitä se vielä nivelkuolaita käyttäessä saattoi tehdä. Suuta Jalmari kuitenkin availi aina välillä, mitä se on toki muutenkin tehnyt. Voi olla, että olen itse tottunut tamman olevan hidas pidätteelle ja siksi olen turtunut ratsastamaan sitä kovalla kädellä. Täytyy vain opetella ratsastamaan itse kevyemmällä ohjalla. Ensimmäisen kerran perusteella itse kuolaimesta jäi kuitenkin positiivinen kuva!

Laukassa pää Jalmari ei yrittänytkään laskea päätään ja näin painaa ohjalle. (sen sijaan ratsastajalla pää näköjään painui alas :D)
Tässä olen juuri antamassa pidätettä ja Jalmarin suu on hieman auki mahdollisesti kovan kätenikin vuoksi.

Nyt kuolain on ollut meillä käytössä noin kuukauden ja tällä kuolaimella Jalmaria on muun muassa koulutettu eteenpäin suurella harppauksella (tästä tulossa omaa postausta). En edes enää muista, että tamman suussa on vieraampi kuolain ja tästä johtuen ratsastan edelleen samalla tavalla kuin ravinivelen kanssa, eli kovalla kädellä. Tämä aiheuttaa edelleen sitä, että Jalmari availee suutaan minulla. Onneksi se ei vieraalla ratsastajalla tehnyt tuota, joten voidaan päätellä, että syy on minussa ja kädessäni. Sain toki kuulla myös "ratsastustunnilla" Jalmarin kanssa, että käteni on epätasainen, mikä on varmasti ihan totta. Tätä ongelmaa ei siksi missään nimessä lähdetä ratkomaan sillä, että Jalmarin suu köytettäisiin turpahihnalla tai alaturpahihnalla. Päinvastoin, ongelma on minun ratsastuksessani ja minun tässä pitää opetella ratsastamaan kevyemmällä kädellä. Ja jos se ei auta, täytyy tutkia, olisiko vika kuitenkin kuolaimessa. En kuitenkaan ole ammattilainen sovittamaan sellaista, mutta Jalmari kuitenkin liikkuu tyytyväisenä tälläkin kuolaimella, joten sen perusteella luulen vian olevan minussa.

 Käteni ovat miten sattuu ja Jalmarin suu on hieman auki, ei toki niin pahasti auki kuin joissain kuvissa.

Millaisia kuolaimia teidän vakioratsuillanne on käytössä?