Ravikärryillä

Minulla oli jo torstai vapaata, joten lähdin kaverini kanssa tallille. Ensimmäisenä hoidimme omat hoidokkimme, jonka jälkeen lähdimme maastoon. Kaverini meni ilman satulaa ja minä vain taluttelin Jalmaria. Hyvin pian kuitenkin totesimme pohjan olevan huono, joten päätimme vaihtaa pellolle. Pellolla kaverinikin siirtyi taluttamaan ratsuaan. Meille ajettiin sinne urat, joten umpihangessa meidän ei tarvinnut mennä. Otin Jalmarin kanssa pari spurttipätkää niin, että juoksin itse edellä. Jalmarilla olikin astetta enemmän virtaa, joten se riehui itsensä pari kertaa vapaaksi. Toisella kerralla jouduinkin tekemään syöksyn maan tasolle, että sain riimunarusta kiinni. Voin vain kuvitella, kuinka huvittavalta se todellisuudessa näytti!

Mallia siitä, kuinka hevosta ei saa ikinä ottaa kiinni!

Muutamien juoksupätkien jälkeen olin itse hengästynyt, mutta Jalmari oli vielä energinen. Siksi ajattelinkin, että ohjasajan sitä vielä hetken. Jostain kumman syystä päädyinkin ajamaan Jalmarilla lumihankeen. Onneksi pellolla oli ne urat, joita pitkin kärryjen vetäminen oli hiukan helpompaa. Kauaa en kuitenkaan ajanut, koska melko raskasta se varmasti oli. Aluksi totuttelin istumaan kilpakärryjen kyydissä. Tietyssä asennossa ohjastaminen vaatii yllättävän paljon tiettyjä lihaksia. Koppakärryistä oli kumi tyhjä, joten päädyin siksi istumaan kevyempien kilpakärryjen kyytiin. Jalmari toimi todella hyvin. Se pysähtyi, kun pyysin sitä ja ravasi sitä tahtia, minkä minä määräsin. Toki ravi oli tällä kerralla kipittämistä, koska en päästänyt sitä ravaamaan kunnolla. Muuten ajo sujui todella hyvin ja minulle jäi siitä hyvä mieli! Jalmari tuntui iloiselta, kun se pääsi pitkästä aikaa kärryjen eteen. Tiedän, että osa teistä lukijoista ei usko, että kukaan hevonen voisi nauttia kärryjen edessä olemisesta, mutta Jalmarin ilme kyllä kertoi paljon. Täytyy katsoa, kuinka usein innostun tulevaisuudessa Jalmaria ajamaan.

Mitä mieltä te olette ravureista?
Suurin osa kuvista ©Hitu!