7. maaliskuuta 2016

Hiihtoloma vietetty


Niin vain meni se kauan odotettu viikkokin ja hiihtoloma on nyt vietetty omalta osaltani. Maanantaina en tosiaan tehnyt mitään erityistä näiden tässä postauksessa nähtävien keväisten kuvien ottamisen lisäksi, mutta tiistaista asti olin joka päivä tallilla viiden päivän ajan. Olin siis kotipaikkakunnallani koko viikon, koska muilla perheenjäsenilläni ei ollut lomaa. Ei se sinänsä haitannut, koska sain tosiaan käydä tallilla ihan miten itse halusin. En nyt kuitenkaan sen tarkemmin kerro muista tallipäivistä. Sen vain sanon, että hiihtoloma meni taas silmänräpäyksessä enkä edes miettinyt niitä opiskelupaikkoja, joita suunnittelin harkitsevani. Tänään olikin yhteishaku ja laitoin ne samat vaihtoehdot, joita olen pyöritellyt viimeiset puolivuotta mielessäni. En silti paljasta niitä ennenkö paikka on varma! Olisi kuitenkin hauska kuulla, mille alalle ajattelisitte minut(laittakaa kommentteihin)!

Loman kunniaksi kavereiden seurassa kahvilaan / Oli muuten hyvät treenit / Äiti oli tehnyt tortillaa ruuaksi, kun tulin tallilta :p / Oli hyvä idea hypätä lähemmäs puolenvuoden hyppytauon jälkeen!

Miten te vietitte hiihtolomanne, tai miten aiotte sen viettää?

24 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia sulla! Kuvaatko millä putkella? :) Itse olin hiihtolomani lähinnä vain kotona,tallilla ja koiravahtina :)

    Kaunotarjjahirvio.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on kaksi putkea, joita käytän hiukan aktiivisemmin. En itse asiassa muista, kummalla nämä on otettu, mutta käytössäni on tämä(Tamron SP 70-300mm f/4-5.6) ja tämä(sigma 18-200mm f/3.5-6.3 II). Toivottavasti tässä on kaikki tarpeelliset tiedot! :D En nimittäin yhtään tiedä, kuinka nuo objektiivien tiedot pitäisi laittaa ylös..
      Kuulostaa ihan kivalta lomalta kuitenkin! Eihän sitä aina tarvitse muualle mennä, vaikka toki vaihtelu voisi virkistää ainakin itseäni :)

      Poista
  2. Mulla hiihtoloma oli jo jokin aika sitten, mutta hauskaa oli:) Kivasti toteutettu postaus, tosi kivoja kuvia! En oikein keksi ammattia, vaikea arvata, kun en oikein tiedä, liittyykö hevosiin vai muuhun...:O

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin etelämmässä hiihtoloma taisi tosiaan olla jo pari viikkoa sitten :D Kiva kuulla, että sulla oli hauska loma! Paljon kiitoksia :) Hahah, ei liity hevosiin, vaikka ihan ymmärrettävää, että arvasit sitä :D

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Mullakin oli hiihtoloma viime viikolla, itsekin olin vain kotona juurikin samasta syystä - muilla perheenjäsenilläni ei ollut lomaa. Olin toki kavereidenkin kanssa ja pitkästä aikaa kaupungissa (toteuttamassa erään pienen haaveeni, eli ostin vihdoin kameranjalan :D). Toisaalta oli kiva olla vain tekemättä mitään erikoista, kun yleensä olen aina enemmän tai vähemmän menossa. Hieman kyllä ärsytti, kun heti loman alussa iski flunssa :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itse asiassa sun loma kuulostaa todelta kivalta, ainakin se oli taisi olla rento, niin kuin loman on tarkoituskin olla :) Eikä, no onneksi ei tainnut hirveästi haitata :D

      Poista
  4. Hienoja kuvia!! Ja hiihtolomalla kävin ideaparkissa ja Tampereella muutenkin:) ja sit tietysti kainaston ponitallilla jossa nähtiinkin;) :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oi mäkin haluan jo Ideaparkkiin!! Sinne on toki matka tiedossa, mutta siihen on vielä jonkun verran aikaa.. Haha :D

      Poista
  5. Hienoja kuvia. :) En oikeestaan tehny lomalla mitää. Pari kertaa kävin tallilla, kävin keskisellä, olin kaverilla ja muuten sit vaan kotona datailin ja pelasin gta:ta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllähän säkin ehdit tehdä vaikka mitä, ainakin tuon listan perusteella! :D

      Poista
  6. Kivoja kuvia! Mulla onkin tää viikko nyt lomaa eikä hajuakaan mitä puuhailen, katotaan mitä eteen tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuntuu nii hassulta, kun toisilla on jo ollut loma aikoja sitten ja toisilla se vasta alkaa :D Mutta ymmärrän ihan hyvin, että lapissa saattaisi olla melkoiset ruuhkat jos kaikilla olisi samaan aikaan! Ainakin saat varmaan ottaa sitten rennosti, jos suunnitelmia ei ole! :D

      Poista
  7. On kyllä kivanoloinen blogi! Selkeät ja kuvailevat postaukset ovat plussaa! Sait lukijan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät! Paljon kiitoksia kivasta kommentista, tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  8. Ihania kuvia! Hiihtolomalla hiihdin ja laskettelin jonkin verran ja tietysti kävin tallilla! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi laskettslua mäkin olisin halunnut koittaa taas pitkästä aikaa, mutta hyvät kelit taisivat jo mennä.. Kuulostaa kans kivalta lomalta :)

      Poista
  9. Ihana postaus ja tosi kivoja kuvia! Oon jo pitkään selaillut sun blogia läpi, mutta nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana olen odottanut postauksiasi enemmän kuin kenenkään muun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, kiitos ihanasta kommentistasi! Juuri tänään mietinkin, että kuinka ihania lukijoita mun blogilla on ja taas tää väite todettiin ihan paikkaansapitäväksi! :3

      Poista
  10. Ihana postaus, sun loma kuulosti kivalta♥

    VastaaPoista
  11. Tosi kivoja kuvia! Mä olen tällä hetkellä lomalla, en kyllä tiedä mitä teen :D ehkä mä jotakin keksin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi vitsit, hyvää lomaa! Mulla oli täysin sama fiilis, kun aloitin loman, mutta kummasti sain vain senkin kulutettua :)

      Poista
  12. Kiva postaus!
    Mä vietin hiihtoloman suurimmaksi osaksi kotona ja tallilla pyöriessä, eli en tehnyt mitään kovin erikoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kuulostaa tutulta, hyvin samalla kaavalla munkin loma meni :D

      Poista