2. tammikuuta 2017

Vuosikatsaus 2016

© Henri ja Julia

Outoa ajatella, että vuotta 2016 voi nyt kutsua viime vuodeksi. Toki on vielä oudompaa ajatella, että nyt on jo vuosi 2017! Haluan kuitenkin palata vielä miettimään, mitä kaikkea viime vuonna tulikaan tehtyä. Täytyy muuten myöntää, että oloni on tällä hetkellä hiukan tyhjä, koska tuntuu, että 2016 loppui ikään kuin kesken. En mielestäni ehtinyt tehdä mitään erityistä silloin. Toisaalta, peruskouluni loppui ja siirryin toiselle asteelle opiskelemaan, mikä vasta onkin suuri muutos. Vuosi 2015 oli erittäin tapahtumarikas, joten ehkä odotukseni vuoden 2016 suhteen olivat liian suuret.


Alkuvuosi sujui omalla painollaan. Itse asiassa en muista tältä ajalta mitään erityistä, en mitään. Tältä ajalta vain kaksi tallipäivää ovat jääneet mieleeni ja niistä on postaukset nimeltä Naurettava tippuminen + superheppa ♥ ja Pulkkaratsastus. Toki alkuvuodesta talleilin yllätävänkin paljon, mutta nämä kerrat eivät vain ole jääneet mieleeni.


Huhtikuussa tapahtui ensimmäinen mainitsemisen arvoinen asia, kun lähdin eräänlaiselle opintomatkalle Saksaan ja Itävaltaan. Matka oli todella hauska ja hyviä muistoja tuolta reissulta jäi paljon! Toukokuussa pääsin ajamaan Jalmarilla ensimmäistä kertaa kunnolla. Tuolloin aloin innostua ajamisesta enemmän. Ajoinkin keväällä ja alkukesästä Jalmarilla todella paljon! Lisäksi huhtikuussa olivat hevosmessut.


Kesä olikin parasta aikaa heppailun kannalta! Silloin ehdin kokea paljon Jalmarin kanssa! Ensimmäisenä mieleeni tulevat prinsessakuvaukset, jotka toteutimme kaverini kanssa päättäjäispäivänäni. Nämä kuvat ovat kyllä edelleen suosikkejani kaikista! Lisäksi kävimme vuokraamassa vieraan tallin kenttääuimme Jalmarin kanssa ja elokuussa pääsimme raviradallakin. Näiden lisäksi pääsin tapaamaan Kamillaa, olin viikonlopun poninhoitajana ja vietin 5 päivää ratsastusleirillä. Leiristä kirjoitin jokaisesta päivästä oman postauksen: 1, 2, 3, 4 ja 5.


Elokuussa aloitin uudessa koulussa. Tästä en kirjoittanut omaa postausta missään vaiheessa, mutta kirjoittelin kyllä satunnaisesti muihin postauksiin siitä, että olen viihtynyt hyvin tuolla. Täytyy myöntää, että koulu on moninverroin kivempaa kuin yläasteella ja työskentely on rennompaa! Koulusta johtuen aikani kuitenkin alkoi olla kortilla ja lokakuussa menetin motivaationi bloggaamiseen. Pari kuukautta postailin silloin, kun jaksoin ja joulukuussa sain onneksi intoa takaisin. Täytyy myöntää, että loppuvuosi oli hyvin samanlainen kuin alkuvuosikin. Voin kuitenkin sanoa, että kaikesta huolimatta olen oikein tyytyväinen vuoteen 2016. Innolla odotan, mitä kaikkea tapahtuukaan tänä vuonna!


Hyvää uutta vuotta kaikille vähän myöhässä!

22 kommenttia:

  1. Ihana postaus! *_* Hyvin valitut kuvat eritoten! Oli hyvä, kun laitoit linkinkin mukaan, kun jostakin blogista löytyvästä tapahtumasta puhuit, niin pääsi lukemaan tapahtumasta tarkemmin, toi postaukseen selkeyttä! :)
    Toivottavasti vuosi 2017 tuo teille ihania asioita tullessaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Kiva kuulla tällaista mielipidettä :) Samaa kyllä toivon ja toivottavasti vuosi on hyvä kaikille!

      Poista
    2. Ihan pakko oli nyt tulla ekan viikon mentyä ohitse kysymään, että mitenkäs se vuosi on lähtenyt käyntiin? :)

      Poista
    3. Hahah :D Hyvinhän se! Ehkä kirjoittelen taas pian kuulumisia, jos saisin uusia kuvia :)

      Poista
  2. Ihanaa uutta vuotta sinullekin! Olen samaa mieltä Siirin kanssa kuvista ja linkeistä erillisiin postauksiin - hyvin toteutettu postaus!:)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus, mulle tuli kesäfiilis :D Tosi hyvin valitut kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää tosiaan painottui aika lailla kesään, kun kaikki tapahtui silloin :D Kiitos!

      Poista
  4. Tosi kivat kuvat. Oot kyllä ehtiny tehdä kaikenlaista tän vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kieltämättä, ainakin kaikkea heppoihin liittyvää :D

      Poista
  5. Hyvää uutta vuotta sullekkin! Todella ihania kuvia ja hyvä postaus. On sulla ollut kyllä tapahtumarikas vuosi vaikkei se siltä ihan tuntuisikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :) Hahah, ehkä se sitten tosiaan oli sitä!

      Poista
  6. Oi että miten rakastankaan näitä kuvia!

    Saako kysyä, että missä koulussa oot? Tai siis lähinnä, että lukiossa vai ammattikoulussa? :) Tuntuu, että oon nyt skipannut tän aiheen ihan täysin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kiitti!

      Empä oo tainnu siitä juuri mihinkään kirjoitellakaan yhtä postausta lukuunottamatta, mutta suoritan kaksoistutkintoa media-assistenttilinjalla :)

      Poista
  7. Olen itsekin samaa mieltä! Vuosi 2016 jäi jotenkin tavallaan kesken. Mitään mullistavaa ei oikein tapahtunut vaikka olikin aika paljon kaikkea. Alkuvuosi meni kyllä jotenkin ihan sumussa eikä todellakaan ole muistikuvia mitä ennen kesää tulikaan tehtyä...
    Mutta olihan tämäkin vuosi yhtä hyvä muiden joukossa ja kaikkea hyvää siihenkin kuului! Jos sitä tänä vuonna olisi paljon reippaampi ja tekisi jotain elämällään eikä vain laiskottelisi :D

    Muuten saako kysyä miksei Jalmari enään kilpaile radoilla? Mutta onhan tuo oikein hieno ratsunakin eikä todellakaan mieleen tulisikaan, että hän on joskus käynyt radoilla ihan kilpailuissakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistun näihin lauseisiin kyllä täysin! :D Mutta tosiaan, jos sitä tänä vuonna vaikka yrittäisikin tehdä jotain! Epäilen viime vuoden olleen vähän siitäkin kiinni, että tuntui, etten yrittänytkään tehdä mitään erityistä.. Nyt siis uusi suunta ja eteenpäin :)

      Tarkkaa syytä tähän en tiedä, mutta epäilen, että Jalmarilla oli vähän liian kauan taukoa jolloin se pyöristyikin ihan mukavasti ja ajohommat unohtuivat, kun aloin ratsastella Jalmarilla. Kyllähän se edelleen vetää aina silloin tällöin kärryjä, mutta väitän jopa omien näkemysteni perusteella, että sellainen sunnuntaiajelu on enemmänkin Jalmarin mieleen, vaikka radalla käydessämme se kyllä syttyi jälleen! Toki tamman kuntokin on taas päässyt laskemaan.. :D

      Poista
    2. Joo, pitää varmasti oikeasti tehdä se lista mitä haluan tältä vuodelta :D Muuten sitä kohta taas vuoden päästä miettii, että nukuinko koko vuoden mukamas...

      Aivan se voikin varmasti ollakin suurin syy! Ja joillekin juuri ne sunnuntaiajelut on paljon enemmän kuin kisoissa käyminen ;) Mutta todella hienoa, että Jalmari on kummiskin saanut jatkaa elämäänsä ja saanut sinut ratsastajakseen. Kuka tietää jos sitä joskus radoille pääsette niinkuin olenkin jo aikaisemmin sanonut ;D

      Poista
    3. Hahah jep! :D

      Olen kyllä iloinen siitä, että Jalmari osaa mennä rauhallisesti kärryjenkin edessä, koska muuten en välttämättä itse voisi ajaa sillä lainkaan ja liikutus olisi osaltani varsin yksitoikkoista.. :D Ne ajelut nimittäin kyllä virkistävät aina välillä :) Ja tosiaan, saas nähdä mitä tulevaisuus tuo!

      Poista
  8. WAU mitä kuvia! Ihanaa vuotta 2017! <3 Tuo opintomatka kuulostaa upealta ja rohkealta kokemukselta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin :) Se kyllä oli oikein mahtava kokemus!

      Poista
  9. Heips,

    tässä sinulle pieni haaste, jonka toivon sinun toteuttavan edes jossain vaiheessa :)

    http://pollenkirjakarsina.blogspot.fi/2017/01/hevoseltani-olen-oppinut-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitos paljon! Mäpäs meen katsomaan, millanen haaste on kyseessä ->

      Poista