1.
2.
Viime aikoina olen reissannut poikaystäväni kanssa mopoautollani siellä sun täällä. Näiden reissujen aikana olen saanut todeta, että Suomen luonto on oikeasti aika hienoa. Varsinkin silloin, kun osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Olen myös raahannut kameraani mukana joissain paikoissa ja näistä kuvista voitte tekin todeta, ettei aina tarvitse mennä ulkomaille tai edes kovin kauas. Joskus se lähimetsäkin saattaa osoittautua ihan kuvaukselliseksi paikaksi. Näistäkin kuvista osa on otettu eräältä kanjonilta ihan kotipaikkakunnaltani! Niin surullista, etten ole noin kymmeneen vuoteen käynyt kyseisellä kanjonilla. Paikka oli nimittäin oikein hieno! Ehkä pitäisi alkaa kulkea enemmänkin uusissa paikoissa. Varsinkin Lappiin haluan vielä joskus lähteä. Siellä maisemat tuntuvat olevan ihan eri luokkaa kuin täällä lakeuksilla.
8. Tämän otin riippusillalla ollessani lautojen välistä :D
12. ©poikaystäväni
Onko joku näistä kuvista mielestäsi erityisen onnistunut?
Onko joku näistä kuvista mielestäsi erityisen onnistunut?
Wau! Kaikki ovat niin upeita kuvia, kyllä Suomen luonto vaan on kaunis ��
VastaaPoistaKiitos! Saman sain todeta 😍
PoistaTosi kauniita kuvia :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaÄlyttömän kauniita kuvia, en osaa todellakaan valita lempparia, koska kaikki ovat niin hienoja :)!
VastaaPoistaPaljon kiitoksia! :)
PoistaVau! Mahtavia otoksia, ja jotenkin niin suomalaisia- ei näitä sijoittaisi muualle maailmaan. Tosi onnistuneita! Ihana postaus, tuli jotenkin raikas olo ihan kuvia katsomalla :)
VastaaPoistaKiitos paljon! Ihana kuulla tällaista :)
PoistaTosi nättejä kuvia kaikki! Ehkä omat lempparini ovat 1,3 & 11. On meillä täällä Suomessa kaunis luonto, pakko todeta!
VastaaPoistaKiitos paljon! Pakko kyllä myöntää, että niin on! :)
Poista