31. lokakuuta 2015

Ravurin ohjaksissa


Eilisestä jäi hyvä fiilis, vaikka kameran muistikortti jäikin kotiin. Tästä syystä uusia kuvia ei ole. Toki oli jo niin pimeääkin, ettei hyviä kuvia olisi edes saanut. Tämän postauksen kuvat ovat tältä ja tältä kerralta. Mutta itse asiaan, otsikostakin voi jo päätellä jonkun verran, mitä päädyin tekemään Jalmarin kanssa. Kyselin tässä postauksessa ehdotuksia liikutukseen ja yksi varteen otettava ehdotus oli ohjasajaminen. Sitä en kuitenkaan päässyt tällä kertaa kokeilemaan, vaan hyppäsin suoraan kärryille omistajan sitä ehdottaessa. Nyt voin rehellisesti sanoa, että olen ajanut ravihevosella itsenäisesti.


Ensimmäisenä otimme kaverini kanssa molemmat hevoset hoidettaviksi. Hoidon jälkeen aloin kysellä, saisinko ohjasajaa Jalmaria ja omistaja itse ehdotti mulle kärryttelyä. Niinpä päädyin auttamaan valjastamisessa kaverini satuloidessa toista hevosta, Tiltaa. Pian kaverini pääsi menemään edeltä pellolle ja siirryin istumaan kärryille. Jalmarin omistaja ajoi ensin Jalmarilla, koska siitä on kuulemma pitkä aika, kun sillä on viimeksi ajettu. Menimme pellolla muutaman "kierroksen" ja Jalmari käyttäytyi oikein mallikkaasti sen sijaan kuin Tilta, joka pelkäsi(?) kärryjä. Tai sitten se olisi vain halunnut juosta lujaa kärryjen perään. Menimme toki kärryillä ihan vain käyntiä.


Ohjakset siirtyivät pian minulle ja omistaja vielä varmisti, että osaan ohjailla Jalmaria edes jollain tavalla. Sen jälkeen sain istua yksin kärryillä ja ajaa Jalmaria ihan itse. Se käveli todella rennosti korvat höröllä. Pari kertaa se yritti lähteä raviin, mutta sain sen aina hidastettua hyvin nopeasti. Lisäksi tein muutaman pysähdyksen onnistuneesti. Pahin ongelma ilmeni, kun vaihdoin suunnan. Jalmari yritti "uuteen" suuntaan siirtyä koko ajan ravaamaan ja turvallisuussyistä vaihdoin suunnan takaisin. Jalmari oli kuitenkin paljon menevämpi kuin aluksi. Pari kertaa se lähti raviin niin, etten meinannut saada sitä enää hidastamaan. Siinä kohtaa itselleni iski pienimuotoinen paniikki, joka tietenkin pahensi tilannetta. Onneksi tajusin itse rentoutua kärryillä ja se kummasti auttoi. Tuli taas huomattua, että hevonen tosissaan vaistoaa ihmisen mielialan.


Ajoin Jalmarilla ehkä puoli tuntia, jos sitäkään ja sen jälkeen lopetin. Opettelin purkamaan varusteet omistajan opastuksella ja lopuksi vielä hoidin ja venyttelin Jalmaria leipäpalojen avulla. Se tuntuikin olevan todella jäykkä venymään sivuille. Pitää ottaa tuo venyttely tavaksi! Kokonaisuudessaan oli oikein kiva päästä ravurin kärryille. Huomasi kyllä, että Jalmarikin taisi tykätä päästä pitkästä aikaa kärryjen eteen!

Oletteko te koskaan ajaneet hevosella/ponilla?

18 kommenttia:

  1. Oli varmaan kivaa vaihtelua tuo ajaminen. :) Ja tottahan se on, että ex-ravurit voi olla kuumia ajaa, kun niitä on tavoitteellisesti treenattu menemään lujaa. Mä oon Dimonassa ajanut shettiksillä, mutta muuten en oo itse ajanut, kun silloin kun mentiin Patella kärryillä, niin omistaja oli ohjaksissa. Toki saisin varmasti itsekin ajaa, mutta eipä ole tullut ajateltua sitä sen koommin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, molemmille! :D Toi on täysin totta ja onhan Jalmari jo ratsunakin aika menevää mallia, joten kärryjen edessä se taitaakin vasta syttyä..
      Itse asiassa mäkin olin ajanyt tätä ennen vain pikkuponeilla, jotka on opetettu kärryjen eteen ihan huvin vuoksi ettei mitenkään tavoitteellisesti, olikin outoa istua ison hevosen kärryihin, kun tietää sen olevan pohjimmiltaan ravihevonen.. :)

      Poista
    2. Joo, ihan eri asia on ajaa oikein kunnon ravihevosella kuin millään ponilla. :D

      Poista
  2. Uskon, että ajaminen oli hauskaa vaihtelua! Itse olen ajanut kerran reellä, ohjattavana vanhempi shettistamma. Todella kivaa touhua, sen oppiikin nopeasti. Tästäkin on kyllä jo ties kuinka monta vuotta aikaa, ainakin kolme :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se! Itsekään en ole hetkeen ajanut, edes niitä pikkuponeja :D Oi reellä onkin varmasti mahtava mennä! Ajaminen tosiaan on helppoa puuhaa, toki ravikisoissa se on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta se onkin jo ihan eri juttu :D

      Poista
  3. Ajaminen varmasti on kivaa vaihtelua. Itsekin haluisin joskus päästä kunnolla ajamaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla, jos vain tulee mahdollisuus eteen! :)

      Poista
  4. Oon ajanut silleen että laitettiin kelkka ponin perään :D se oli hauskaa ja haluaisin kokeilla kärryilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että se tosiaan oli hauskaa! Mäkin voisin ajaa kelkalla vähän pienemmillä poneilla, mutta eipä silti ole tullut koitettua :D

      Poista
  5. Tosi kiva postaus! Itse olen ajanut omalla hevosellani Veeralla ihan pitkiäkin maastoreittejä, hauskaa puuhaa on! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oi kiva kuulla, että täältä löytyy muitakin, jotka tykkää ajaa lenkkejä! Tavoitteena olisi päästä ajamaan Jalmarillakin joitain maastolenkkejä :)

      Poista
  6. Ihana postaus, varmasti oli kivaa vaihtelua kummallekin! Mä oon tosiaan ajanut vaan muutamilla raviponeilla, mutta ex-ravurilla ajaminen on varmaan vähän erilaista :D
    Mäkin olisin ollu kans ehkä vähän paniikissa, jos en olis meinannu saada hevosta hidastamaan, kun miettii miten kovaa jotku lämppäritkin juoksee radalla, hui :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ja joo, niin oli :D Raviponeja olisikin kiva ajaa! Ne saattavat olla helpommin hallittavia kuin isot, tai no, en voi tietää :D
      Hahah, mä suurin piirtein vedin koko painollani ohjasta ja sitä ei todellakaan saisi tehdä, vaan hidastus pitäisi tehdä pienemmillä avuilla ja lähinnä äänellä Jalmarin kanssa :D Ehkä mä joskus opin ajamaan sillä! Tämä nyt vasta oli ensimmäinen kerta sen kärryillä, joten aikaa on opetella :)

      Poista
  7. Jee kivaa että pääsitte kärryttelemään! Itse olen joskus vuokraponeilla kärrytellyt ja joskus olen päässyt ajamaan myös aivan minikokoista ponirekeä talvella, se oli aika huippua myöskin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, jep! :) Kuulostaapa mahtavalta! Kärryttely on kyllä kivaa aina silloin tällöin :)

      Poista
  8. Pakko myöntää, ihana blogi! :)♥

    VastaaPoista