29. huhtikuuta 2016

Saksan ostokset

Kissaakin kiinnostivat ostokseni.

Viime postauksessa kerroin aika kattavasti matkastani Saksaan ja Itävaltaan. Tuohon postaukseen en kuitenkaan saanut mahtumaan ihan kaikkea; tuliaiset jäivät mainitsematta ja niitä ajattelin luetella tässä postauksessa. Lähinnä toin mukanani suklaata ja karkkia, mutta myös pari vaatetta löysin itselleni. 


Kuten jo viime postauksessa mainitsin, löysin Hard Rock Cafesta collegehousut. Niiden alkuperäinen hinta oli 34.95€, mutta sain syömisen yhteydessä -20% alennuksen, joten lopullinen hinta oli 27.96€. Nämä collegehousut ovat oikeastaan aika normaalit, siistin näköiset housut jotka ovat minulla tälläkin hetkellä päällä olohousuina.


Halusin käydä Hollisterin liikkeessä ja sieltä löysinkin heti lähes täydellisen hupparin! Kaikkien ongelmana on liika pituus tai leveys, mutta tämä malli sopi minulle todella hyvin. Hihatkin olivat riittävän pitkät! Olen olettanut, että Hollister on kamalan hintava liike, mutta huppari oli vain 45€. Suomessa merkkihupparit ovat hyvin samaa hintaluokkaa, ainakin minun mielestäni. Hupparin lisäksi ostin vartalosuihketta, jolla oli hintaa 13€. Hajuvesi on hyvin samaa luokkaa kuin VS:t, ovat hyviä, mutta tuoksuvat vain vähän aikaa.


New Yorker on Suomessakin lempikauppani ja totta kai siellä oli pakko käydä myös Salzburgissa. Kaupassa oli todella halpoja vaatteita, jotka olivat minun tyylisiäni. Yritin lyhyessä ajassa sovitella monia vaatteita, mutta mukaan tarttui vain yksi hihaton farkkupaita, joka maksoi 16.95€. Yleensä inhoan paitoja, joissa on kaulukset, mutta tuosta tykkään! 


Onko teillä joku tietty vaatemerkki/kauppa, josta pidätte?

12 kommenttia:

  1. Oi oot löytäny ihania ostoksia! Erityisesti toi huppari näyttää kivalta💗 Itellä ei oikestaan oo mitään tiettyä kauppaa/merkkiä mistä pidän, mutta hollisterilta löydän kyllä yleensä kivoja vaatteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä samaa mieltä, etenkin tuosta hupparista tykkään itsekin! :D Mä en oo ikinä oikeestaan edes nähny missää kaupoissa hollisterin vaatteita, mutta ne kyllä vaikuttivat todella kivoilta! :)

      Poista
  2. Onpas kivoja ostoksia!:) ite tykkään ihan perus h&m vaatteista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä :D Niistä mäkin tykkään, mutta osa ei vain sovi mun mittoihin.. :D

      Poista
  3. Tosi kivoja ostoksia oot löytäny! Ja täytyy sanoa että mäkin tykkään tosta hupparista tosi paljon ja toi farkkupaita on kans hieno ja noi molemmat sopii sulle ihan super hyvin! :-) Ja mullakin on yks hollisterin huppari ja hollister on aika kiva kauppa kun sieltä löytää aina jotain kivoja vaatteita:-) Ja sit yks kysymys et voisiksä tehä teidän lemmikeistä postauksen et esittelisit ne siinä kun siitä on kuitenkin jo aikaa kun teit sellasen viimeks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mustakin noi on kivoja! Kiitos :) En oo tosiaan aiemmin käyny hollisterilla, mutta saattaa olla, että jatkossa seurailen senkin liikkeen vaatemallistoja tarkemmin :) Itse asiassa mulla kävi sama mielessä tänään, joten eiköhän se järjesty!

      Poista
  4. Oi kun kiva huppari! Itse revin vaatteita mukaan sieltä missä niitä on ja kun on tarvetta, että en oikeastaan osta vaan tietystä vaatekaupasta tai tiettyä vaatemerkkiä vaan.
    Kivoja ostoksia löysit, herkullisia myöskin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä :D Toi kyllä on totta omallakin kohdallani, mutta yleensä löydän kivoja vaatteita vain tietyistä kaupoista etsinnöistä huolimatta :D

      Poista
  5. Kiva postaus ja ihania ostoksia!
    Tykkään varsinkin tosta hupparista, se sopii sulle tosi hyvin :)
    Mulla ei oo mitään suosikki vaatekauppaa/merkkiä, mutta aika usein ostan vaatteitani H&M:ltä ja Sokoksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      H&Mltä mäkin löydän yleensä jotain ostettavaa :D Mutta kiva kuulla!

      Poista
  6. Kivoja ostoksia! Ulkomailta löytyy yleensä kyllä aina kaikkea kivaa :D

    VastaaPoista