Minä ja Bloggaus

Eräänä päivänä bloggaajakaverini kysyi minulta, kuinka olen jaksanut pitää blogiani jo näin kauan. Tosiaan, tällä blogilla on juurensa vuodessa 2013, jolloin aloitin pitämään blogia yhdessä kaverini kanssa. Siihen aikaan keräsin lukijoita "lukija lukijasta" -tekniikalla ja postailin oikeastaan joka päivä. Kun sitten kaverini jäi pois, jäin yksin ja postaustahti hidastui. Vuonna 2015 tahti kuitenkin nousi ja postailin keskimäärin 13 kertaa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että postasin suurin piirtein joka toinen päivä. Tämän vuoden puolella tahti on laskenut, mutta postailen edelleen silloin, kun on aihetta.

Olen ottanut sen asenteen, ettei bloggaaminen saa olla milloinkaan pakkopullaa. Postaan nykyään silloin, kun on aihetta ja usein aiheita löytyy useampia viikossa. Siksi teenkin nykyään sitä, että suunnittelen tarkasti, minkä postauksen julkaisen milloinkin. Jos postausaiheita ei ole tarpeeksi, julkaisen esim. tiistaista kertovan postauksen vasta kolme päivää myöhemmin. Välillä on kuitenkin jaksoja, että postausaiheita on jonoksi asti ja niitä sitten valmistelen aikataulun mukaisesti. Postausjärjestyksen suunnittelu helpottaa elämää mukavasti. Pari kertaa olen joutunut julkaisemaan joitain postauksia päivän myöhässä ja se on harmittanut itseäni. Tämä kuulostaa siltä, että olen kauhean pikkutarkka ja kiinni blogissani. Se ei kuitenkaan ole totta, vaikka myönnän, että bloggaus on minulle ikään kuin pakkomielle, jota ilman minun olisi jo hankala elää. Tähän hommaan ikään kuin kasvaa kiinni. Olen tottunut kirjoittamaan lähes jokaisen tallipäivän jälkeen ajatuksiani blogiin ja hankkimaan jonkun kuvaajaksi. Saatan jo tallilla pohtia, kuinka saan kirjoitettua ratsastuksesta blogiin järkevästi, koska ihan kaikkea ei kannata kirjoittaa. Tästä päästään aiheeseen internetti. Sitä ei voi tarpeeksi painottaa, että sen minkä nettiin laittaa, on ihan kaikkien näkyvillä. Siksi olenkin todella tarkka, mitä blogiini lopulta päätyy. Poistan kaikista ratsastuskuvista taustalta rakennukset ja muut vastaavat, jotta paikka ei ole tunnistettavissa niistä.

Mitä bloggaus vaatii ja mitä se antaa? Minun kohdallani kyse on mukavasta tekemisestä, jonka joku voisi lukea jopa harrastukseksi. Itse en sano bloggauksen olevan harrastukseni, vaikka bloggaus vaatii aikaa samalla tavalla kuin muutkin harrastukset. Minulla aikaa menee eniten siihen, kun muokkaan kuvia. Totta kai myös kirjoittaminen vaatii aikaa, koska saatan kirjoittaa jotkut teksteistä jopa kolmesti uudelleen. Sen lisäksi luen ne ajatuksella läpi, siirrän ne Wordiin ja selaan läpi mahdolliset kirjoitusvirheet. Nykyään käy kuitenkin usein niin, että mahdolliset kirjoitusvirheet jäävät oman silmäni varaan, koska tekstinkäsittelyohjelmatkaan eivät ole kovin fiksuja. Ne eivät lue lauseita, vaan sanoja. Voin hyvin kirjoittaa "Minä juoksen koti", eikä tekstinkäsittelyohjelma väitä sen olevan väärin.

Bloggauksen yksi parhaista ja huonoista puolista ovat kommentit ja lukijat. Omasta blogistani saan harvoin lukea oikeasti ilkeitä kommentteja, vaikka toki pientä huomauttelua löytyy aina. Enemmän olen miettinyt usein omaa vastaustyyliäni. Bloggaajat ovat jatkuvasti muiden silmien alla ja jos jotain sanomista tulee, siitä on helppo mainita enemmän tai vähemmän ikävästi. Onneksi bloggaajat voivat valita, haluavatko he saada anonyymeiltä kommentteja. Ikäviin kommentteihin kannattaa suhtautua "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" -taktiikalla. Niihin saa toki vastata, mutta pitkät selittelyt usein vain riemastuttavat näitä huomauttelijoita. Nykyään netissä on vain liian helppo esiintyä nimettömänä tai toisen nimellä lähetellen muille ilkeitä kommentteja tai jopa viestejä. Ilkeiden kommenteiden vastapainona ovat positiiviset kommentit, joiden saaminen ilahduttaa kerta toisensa jälkeen. Lisäksi rakentavaa palautetta on aina mukava saada, mutta olen huomannut, että eri bloggaajat suhtautuvat näihin eri tavoilla ja se on ihan ymmärrettävää. Omasta mielestäni ne ikävät kommentit on kuitenkin helppo poistaa.

Blogillani ei ole yhteistyökumppaneita, enkä siis saa tuloja blogin kautta. Yksi suurimmista jutuista minulle oli kuitenkin se, että pääsin Hevoset-messuille blogistina. Pääsin siis ilmatteeksi sisälle, koska lupauduin kirjoittamaan messuilta postauksen. Blogistiksi pystyy kuitenkin kuka tahansa hakemaan ja aika moni sinne taitaa päästäkin. Minulle tämä kuitenkin merkkasi ensimmäistä askelta sille tielle, että voisin joskus hyötyä enemmänkin tästä blogista. Lisäksi liitin blogini blogiportaali Hippolaan ja siellä eräs postaukseni pääsi kommentoitujen postausten ykköseksi 36:lla kommentillaan seuraavan blogin kommenttimäärän ollessa vain 9. Siinä kohtaa tajusin, että blogiini kommentoidaan oikeasti paljon. Itselleni kommentit merkkaavat enemmän kuin lukijapalkki. Aktiiviset kommentoijat ovat yleensä niitä, jotka pitävät blogit pystyssä. Toki se menee niin, ettei koskaan saa kirjoittaa lukijoiden vuoksi, vaan pitää aina kirjoittaa itselleen. Tämä on totta, mutta tuskin kukaan jaksaa kirjoittaa parille lukijalle useampaa vuotta, vaikka ainahan poikkeuksiakin löytyy. Arvostan kyllä näitä ihmisiä ja niinhän se menee, että aina on aloitettava pohjalta.

Bloggaamisen kautta olen saanut myös uusia kavereita, joita kaikkia en ole edes nähnyt livenä, mutta saatan jutella heille silti kuin parhaalle kaverille. Muistan aina, kuinka Kamillaino-blogin kirjoittaja tuli kiittämään minua sosiaalisessa mediassa kivasta kommentista, jonka laitoin hänen blogiinsa. Siitä lähtien olemme jutelleet lähes joka päivä. Eikä tämä todellakaan ole ainoa tapaus, jossa olen löytänyt blogin kautta kaverin.

Tästä tuli todella pitkä teksti ja epäilen, että kyseessä on jopa pisin postaus, jonka olen kirjoittanut tähän mennessä. Tiivistelmänä voin sanoa, että bloggaus kannattaa vain silloin, kun itseltä löytyy aidosti intoa kirjoittaa ja jakaa ajatuksiaan blogiin. Jos postauksia alkaa kirjoittaa pakolla, niiden laatu kärsii eikä blogia jaksa lukea enää. Lisäksi kannattaa muistaa, ettei bloggaaja ole velvoitettu mihinkään. Lukijat voivat pyytää, mutta eivät vaatia. Blogin voi kuitenkin sulkea koska tahansa ja se on hyvä asia. Toki hyvän bloggaajan ominaisuuksiin kuuluu se, että he kuuntelevat lukijoitakin, mutta ei kukaan tähän pakota. Blogin kirjoittajalla on täyden valtuudet tehdä blogilleen mitä hän itse haluaa.

Mitä ajatuksia teksti herätti?