Hahah, jostain syystä luulen, että otsikko on kirjoitettu väärin. Tässä postauksessa on kuitenkin tarkoitus katsoa huonolaatuisia Snapchat-kuvia, joista osa on ollut jo "mystoryssani", eli kaikkien nähtävillä. Jos teitä kiinnostaa seurata reaaliajassa heppakuulumisiani, kannattaa seurata Snapchattiani(ssuviih). Lisäksi päivittelen sinne kuvia mm. kokkauksistani ja mitä nyt eteen sattuukaan tulemaan. Osa näistä on saattanut olla myös täällä blogin puolella jo ennemmin, koska aina silloin tällöin lisään postauksiin aiheeseen liittyviä kännykkä/snapchat kuvia. Varoitan jo etukäteen, että kuvat ovat ihan sekaisin!
Tuon juoksutusliinan haluan vielä joskus! / Hahah, pääsin mä sinne salillekin asti / Paras sarja ikinä, Quantico / Taas näitä ruokakuvia, mutta salin jälkeen kokkasin hiukan.
Pinkkiponi-Jalmari(uusi riimu) / Kuva kertoo! / Katsoka taustalla olevaa Tiltaa, joka ei selvästikään tykännyt tonttulakistaan / Ohjasajoin ensimmäisen kerran erästä nuorempaa ponia
Päästiin joululomalle / Olin kisahoitajana ja seuraavana päivänä oli kokeet, joten ylimääräinen aika oli pakko hyödyntää lukemalla / Ensimmäinen kerta, kun söin 30cm Subin / Tuo keitto on parasta!
Köksässä tein "juustokakun", joka oli lopuksi vain rahkaa muistuttavaa mössöä / Juu tuota.. Onneksi en enää raahaa tuollaista määrää kauneudenhoitotuotteita, edes liikuntapäivinä / Juoksutin Jalmaria ja kaverini ratsasti samaan aikaan, josta oli pakko napata kuva! / Yöllä ennen konfirmaatiopäivää lakkasin ajoissa kynteni!
Demin sivuilla tuli vastaan tuo lause ja itseni kohdalla se pitää paikkansa / Jalmari venytteli liikutuksen jälkeen omatoimisesti / Tää oli niin art kuva, koska uudet puomit! / Lamona :3
Onko teillä käytössä Snapchat? Laittakaa ihmeessä käyttäjänimikkeitänne kommentteihin!







































