29. syyskuuta 2016

Ympyröitä kerrakseen


Minulle on kertynyt kahdelta tallikerralta kuvia ja ajattelin, että yhdistän nämä kätevästi samaan postaukseen, koska kummaltakaan kerralta en viitsi tehdä omaa postausta. Ajattelin kertoa nämä aikajärjestyksessä, joten ensimmäisenä luvassa on ratsastuspostaus Lamonalta. Olin siellä 18.9 ja ratsastin noin 40minuuttia. Nyt Lamona oli rauhallisempi kuin viimeksi, eli se oli oma itsensä. Alkuun sain hiukan herätellä kyseistä ponia, mutta loppua kohden siltä löytyi jo omakin moottori. Uskalsin ottaa laukkaakin ja vitsit, miten mahtavia pätkiä sainkaan mentyä! Pitkästä aikaa tunsin osaavani hallita tuon ponin jokaista askelta jo pelkällä istunnalla. Jos se lähti laukassa vähänkään lujempaa kuin pyysin, otin istunnalla tilanteen haltuun ja sain kuin sainkin Lamonan hidastamaan rauhallisempaan laukkaan. Hetkeen en ole yrittänytkään mennä laukkaympyröitä, mutta nyt pääsimme jo hyvään alkuun ja tyydyin puolikkaaseen laukkaympyrään. Se on jo hyvä saavutus!


Laukkailun jälkeen Lamona tosiaan reipastui kivasti ja aloin työstää sitä enemmän (yllätysyllätys) ympyröillä ravissa. Nyt Lamona nimittäin kulki alusta alkaen pää turhan korkealla, vaikka se yleensä myötää alusta alkaen itse. Tällä kerralla siihen kuitenkin vaadittiin työstämistä, mikä oli siis vain hyvä asia! Lamona oli siis oikein mukavalla päällä, totteli hyvin, mutta ei ollut automaattinen. Kun sain molempiin suuntiin hyvät ravipätkät, menin vielä loppuverryttelyt.


Saman viikon sunnuntaina(25.8) olin puolestani Jalmarin tallilla. Päätin jo aiemmin, että vain juoksutan Jalmarin ja niin tosiaan teinkin. Viime vuoden puolella juoksutin sitä useampaankin kertaan, mutta nyt viime kerrasta on kulunut ainakin sen puolivuotta. Löysin tallista deltan, joten tällä kerralla Jalmari sai suitset päähänsä. Juoksutin sitä noin 20min niin, että vaihtelin useampaan kertaan suuntaa ja annoin tamman mennä isoa ympyrää. Kaverini kuvasi ja yhdessä välissä kokeilin itsekin kuvata kaverini siirtyessä liinan päähän. Jalmari oli alkuun hiukan unelias, mutta kyllä siitä taas muovautui korskuva arabikin, kun lähdin pyytämään kovempaa vauhtia. Mukaan mahtui kaiken maailman hyppyjäkin, joille vain nauroin, koska välillä tuntui, että Jalmari leikki leijaa tai muuta vastaavaa!

Pakko laittaa vielä tämä kuva Jalmarin tallikaverin oikeaoppisesta pukista!

Lamonan kuvat ©Nelli ja Jalmarin kuvat ©Hitu tai minä!
Juoksutatteko te riimulla vai suitsilla?

11 kommenttia:

  1. Juoksutin tiistaina pellolla Penniä riimulla. Tai siis kuvittelin juoksuttavani. Eipä näkynyt ponista kuin häntä parin sekunnin jälkeen.. Palanert kädet jäivät palkaksi. Hehe. Tämän jälkeen enää ikinä kokeile riimulla lähteä pellolle.. Suitsilla poni meinaan käyttäytyi oikein mallikkaasti! Aikaisemmin Penni ei ikinä oo poistunu paikalta mutta tulipahan koettua :D ei se kyllä pitkälle onneksi mennyt, pihatolle tervehtimään kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kivoja kuvia juoksutukselta, viimeinen varsinkin on oikein onnistunut :D

      Poista
    2. Eikä! Tuo ei olekaan mikään kiva tilanne.. No, onneksi sitten edes suitsilla onnistui paremmin :D Onneksi meillä on aina sujunut tämä homma, oli päässä sitten suitset tai riimu :D Ja paljon kiitoksia! Itsekin kyllä tykkään näistä juoksutuskuvista :)

      Poista
  2. Kivoja kuvia ootte saanu ja tosi onnistuneita ja toi viimenen on kyllä hauska kuva:D Teillä meni kyllä hyvin Lamonan kanssa ;) Ja nää sun kuvat on kyllä niin ihania ja selkeitä❤ Ite oon juoksuttanu ihan riimulla mutta pitäis joskus jossain koittaa suitsillakin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitoksia! :D Sitähän sanotaan, että aina pitäisi juoksuttaa riimulla, mutta itse en sanoisi niinkään :D Jos juoksutettava vain tottelee riimullakin niin mikäs siinä! :)

      Poista
  3. Päitsillä poni lähti vetäämään mua ympäri kenttää holtittomasti... Ja suitset se sai jotenkin pois päästään, kun oli semmoset issikkasuitset, jossa ei oo melkeinpä mitään remmejä.😃

    VastaaPoista
  4. Jälleen kerran hienoja kuvia! :) mä yleensä juoksutan suitset päässä, mutta joskus en jaksa niitä laittaa. Nopan kanssa juoksutus on muutenkin vaikeaa kun se vaan tulee luokse, mutta sitä harhoitellaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hahah, tunnistan itseni tästä :D Aina ei vain jaksa laittaa niitä suitsia.. Mutta tsemppiä teille juoksutustreeneihin!

      Poista
  5. Ennen juoksutin aina riimun kanssa, mutta nykyään kyllä tulee laitettua ne suitset hepan päähän silloinkin sekä yleensä jopa satula, jotta sivuohjat saa siihen kiinni (pitäisi ostaa kunnon juoksutusvyö).. :-D Aivan mahtavia kuvia ja kiva postaus taas kerran! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoksutusvyö olisi kyllä kätevä! Yleensä Jalmarikin on laksenut itse päätään, mutta nyt pää oli vähän turhan korkealla yleensä.. Mutta paljon kiitoksia! :)

      Poista