16. tammikuuta 2016

Kolmen hevosen päivä


Viime ratsastuskerrasta onkin jo aikaa, joten oli mahtavaa päästä ratsastamaan ja yli päätään tallille! Olin siis Jalmarin ja Tiltan tallilla. Ensimmäisenä otin talikon käsiini ja siivosin kaikki kolme karsinaa. Karsinoita siivotessa tulikin todella lämmin. Seuraavana harjasin ja laitoin varusteet Tiltalle. Se on ollut koko tämän ajan tallilla, mitä olen siellä käynyt, mutta olen käynyt sen selässä vain kaksi kertaa ja nekin ovat olleet lyhyitä selässä käyntejä kavereideni jälkeen. Tällä kertaa olin yksin tallilla, joten hevosten liikutus jäi itselleni ja näin pääsin Tiltankin selkään. 


Menin Tiltalla erästä tietä pitkin. Mietin hiukan, kuinka se mahtaa mennä yksin, mutta sain huokaista helpotuksesta. Tilta ei edes yrittänyt kääntyä takaisin! Koska tie oli lumikerroksen alta jäässä, en ottanut ravia. Tiltalla ei nimittäin ole kenkiä. Tein silti käynnissä ympyröitä yrittäen taivutella Tiltaa ja väistöjä, jotka yllättivät minut täysin! Se tosiaan väistää älyttömän hyvin! Harmi vain, ettei äitini saanut yhtäkään kunnollista videota, mutta uskokaa tai älkää, se tosissaan väisti! Eikä tämä ollut todellakaan ensimmäinen kerta, sillä on kyllä menty väistöjä aiemminkin. Ehkä sitten ensi kerralla saatte kunnollista todistusaineistoa.


Tiltalla menin puolisen tuntia, jonka jälkeen otin Jalmarin. Tarkistin vain kaviot ennen lähtöä. Harjauksen jätin kokonaan, kun en viitsinyt ottaa loimea pois. Kävelytys sujui todella hyvin. Jalmari on vain edelleen hiukan pomottavaa tyyppiä. Se saattaa yrittää näykkäistä taluttajaansa, mutta niin ei tapahtunut nyt kertaakaan. Yritin myös saada Jalmaria pysähtymään niin, että pysähdyin itse ensin. Siinä kohtaa tamma kuitenkin jatkoi vain matkaansa. Tässä onkin yksi asia, mitä Jalmarin kanssa vielä treenataan!


Viimeisenä otin tyhjillään olleen karsinan asukin, joka on itsellenikin uudempi tuttavuus. En ole siitä maininnut täällä blogissa aiemmin, mutta kuva löytyy bannerista ja jossain videolla on siitä lyhyt pätkä. En tiedä, eikö kukaan vain ole tajunnut tuon olevan uusi hevonen vai eikö havainnosta vain ole mainittu. Ehkä sekin vaikuttaa, kun tämä uusi kaveri saattaa etäisesti muistuttaa Lamonaa. Kävelytin sitä vain hetken, jonka jälkeen palasimme tallille ja päästin kaikki hevoset takaisin laitumelle. Sen jälkeen tallipäivä olikin "pulkassa", kuten tavataan sanoa!
Te saatte nyt arvailla tämän uuden tamman kutsumanimeä/ikää! :)

14 kommenttia:

  1. Jes, postausta!:D Kiva oli:)

    VastaaPoista
  2. En osaa kyl arvata, kuka se olis:/ Mut tosi kiva postaus, ja ihana video!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toi on kyllä aika hankala arvata, mutta aika yleinen tytön/naisen nimi nykyään joka alkaa vokaalilla :DD Kiva kuulla, että tykkäsit! :)

      Poista
  3. Kiva postaus :) En kyllä osaa arvata, tuli vaan mieleen Aada tai joku :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hahah, mullekin tuli se ensimmäisenä mieleen, kun kirjoitin tuota vihjettä :D

      Poista
  4. Tosi mukava video ja ihania kuvia :)

    VastaaPoista