3. helmikuuta 2016

Tulevaisuus ratsastajana


Miksi haluan aloittaa ratsastustunnit? 
Minulta kysyttiin tämä kysymys, kun pyysin lupaa aloittaa tunnit. Silloin vastasin vain, että haluan kehittyä. Sitten minulta kysyttiinkin vaikein kysymys, johon en osannut vastata. Miksi haluan kehittyä ratsastajana? Se on itsestäänselvyys, kaikki haluavat kehittyä, mutta sitä en tiedä, miksi. Pohdin asiaa melkeinpä liikaakin ja tein johtopäätöksen, että mitä taitavampi ratsastaja on, sitä helpommalla saisi töitä alalta. Minun kohdallani toivo taitaa olla kuitenkin jo menetetty. Vain harva pärjää kyseisellä alalla vain sillä opilla, että käy ratsastustunneilla. Siihen tarvittaisiin lisäksi myös alan opintoja ja olen päättänyt, etten päätoimekseni halua hevosalaa. Suomessa on jo muutenkin "liikaa" ratsastuksenopettajia eivätkä kaikki voi työllistyä. Toki myös muilla aloilla, jotka minua kiinnostavat, on huono työllistyminen, mutta ei siitä sen enempää. Ehkä kuitenkin jätän hevosalan muille ja pysyn itse harrasteratsastelijana, kuten moni on neuvonut tekemään.
Tulevaisuuden kannalta ratsastus ei siis hyödytä minua yhtään.  Miksi siis aloittaisin tunnit, kun voin ratsastaa paljon, paljon halvemmalla itsenäisesti? Itsenäisesti en opi niin nopeasti, mutta mihin tarvitsen taitoa, jos tiedän pysyväni aina harrastelijana?


Ratsastuskouluoppilaana olisin kuitenkin askeleen lähempänä menestystä. Täällä päin jo oppilaana voi kisata ja valmentautua ratsastuskoulun hevosilla. Kisaaminen on se, mitä haluaisin tehdä. En osaa sanoa, miksi ihmiset haluavat oikeasti kehittyä ratsastajana ja miksi he haluavat kisata, mutta moni tuntuu tekevän niin. Mitä sillä tavoitellaan, menestystäkö? Ja ehkä menestyksen kautta töitä esimerkiksi ratsuttajana tai valmentajana?


Hevoset tulevat olemaan osa tulevaisuuttani, sen osaan sanoa varmaksi. Tästä lajista en luovu, mutta sitä en tiedä, mihin lopulta päädyn. Ihmisillä on oltava töiden vastapainoksi harrastuksia ja minulle ratsastus on se pääjuttu. Saattaa olla, että aloitankin tulevaisuudessa ratsastustunnit, vaikka pohdinnoistani päätellen voisi ajatella sen olevan mielestäni turhaa. Ehkä hankin joskus oman hevosen, tai sitten tyydyn jatkossakin liikuttamaan muiden hevosia. Aika näyttää, mitä päädyn tekemään ja miten hevoset siihen liittyvät, mutta tällä hetkellä taidan pysyä nykyhetkessä ja olla tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni.


Herättikö teksti teissä mitään ajatuksia? Mihin te pyritte ratsastajana?

42 kommenttia:

  1. Pikkasen kiva postaus! Oli todella mielenkiintoista lukea näitä asioita erilaisesta näkökulmasta, kuin omasta. Omien ponien kanssa kun kehittyminen ja kilpaileminen on niin erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Pelkäsin hiukan, tuliko tästä liian sekava vai ei :D
      Postausta kirjoittaessani mietin juuri tuota, kuinka erilaiset lähtökohdat oman hevosen omistavilla on ja kuinka paljon ajatusmaailmat eroavatkaan :D

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen teksti. Vaikea todellakin sanoa heti, miksi sitä itse valmentautuu ja kilpailee... Ehkä se haave päästä joskus isojen kisojen ratsastajaksi on, ja onkin siellä taustalla. Se on myös hieno juttu, että monella ratsastuskoulun tuntilaisellakin on mahdollisuus kilpailemiseen ja valmentautumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sanoppa muuta, eipä tuohon taida oikein osata sanoa kukaan suorilta käsiltä vastausta :D
      Totta, menestyksen ajattelen itsekin pääsyyksi :) Jep, tuo on kyllä mahtava mahdollisuus, jos vain käyttäisi sen!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen & hyvä postaus! Nättejä nuo kuvat :)

    Määkän en kyllä osaa sanoa, miksi haluun kehittyä ratsastajana (vaikken haluakaan kisata). No, ainakin mä haluaisin osata ratsastaa oikeasti hyvin, eleettömästi ja niin että se olis hevosellekkin miellyttävää. Mutta sitten tietysti on se kysymys että miksi täytyisi haluaisin osata ratsastaa niin? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä noi mun kirjoitusvirheet! Sen siitä saa, kun kirjottaa puhelimella :D

      Poista
    2. Kiitos! Yritinkin katsella hiukan "erikoisempia" kuvia tähän :)
      Tuo mullakin kävi mielessä, että kyllähän hevonenkin siitä hyötyy, että ratsastaja pystyy hallitsemaan kehonsa, mutta siitäkin saisi jo niin monta mielipidettä, etten pidentänyt postausta sillä enää yhtään :D Kiitos vastauksesta!

      Poista
  4. Mielenkiintoista luettavaa, sai oikeasti pohtimaan.

    Itse haluan kehittyä ratsastajana, en nyt millekään GP-tasolle asti, mutta niin pitkälle kuin rahkeet vain riittävät. Olisi aivan mahtavaa oppia tuntemaan vielä paremmin esimerkiksi hevosen elekieltä jne. jolloin ymmärtäisi vielä paremmin miksi hevonen tekee jonkun tietyn asian. Omasta mielestäni tämä on osa ratsastajan kehitystä. Pidän myös kilpailemisesta ja siinä näkee erityisen hyvin oman kehityksensä ratsastajana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla tällaista palautetta!
      Olet täysin oikeassa! Itsekin kyllä pyrin ratsastamaan eleettömämmin jne. mikä tietysti edellyttää myös sen, että osaa lukea hevosta :)

      Poista
  5. Itse kisaan lähinnä siksi että se tuntuu omalta jutulta. Olen luonteeltani niin kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen että juuri kilpaileminen sopii minulle. Ratsastajana haluan kehittyä jotta voisin joku päivä ratsastaa Nessoa mahdollisimman elettömästi ja niin että se tuntuu sekä minusta että Nessosta kivalta. Toisaalta kehittyminen ei lopu koskaan vaan aina on varaa kehittyä lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän tämän lajin juju taitaa piilläkin, että aina on kehitettävää ja siksi tähän pysyy mielenkiinto :) Paljon kiitoksia kommentistasi! Eri näkemyksiä on aina kiva lukea :)

      Poista
  6. Todella mielenkiintoinen postaus, jäin itsekin hetkeksi pohtimaan asiaa.

    Periaatteessa, ihan sama mistä asiasta on kyse, niin aina halutaan kehittyä. Oli kyseessä ratsastus, valokuvaus, ruuanlaitto, koulu, ihmisten kanssa toimiminen tai mikä tahansa, niin aina yritetään olla parempia. Ratsastuksessa on varmaan se syy, että halutaan oppia toimimaan hevosen kanssa, halutaan kokea se tunne, kun suuri eläin kuuntelee pienimpiäkin apuja, eikä sitä tunnetta voi saavuttaa, ellei ole kehittynyt taitavaksi ja kokeneeksi ratsastajaksi. Kun harjoittelee ja haastaa itsensä, saa tavoitteita, joiden tavoittelu tuo sisältöä elämään, jotain mitä kohti suunnistaa. Ja sitten kun onnistuu jossain asiassa yhdessä hevosen kanssa, voi nauttia siitä tunteesta ja siitä hetkestä. Ja itse ainakin haluaisin jonakin päivänä oppia ratsastamaan, jotta voisi sitten kokeilla joskus joitain erikoisempia asioita hevosen kanssa, esim. ilman käsiä laukkaamista, uimista, hypätä korkeampia esteitä kuin omin jaloin ikinä pystyisi, laukata kovempaa kuin ikinä itse voisi juosta...

    Ja kilpialemisesta tykätään varmaan juurikin siksi, kun saa jotain, mitä tavoitella, ja tavoitteen saavutettuaan saa jakaa onnistumisen tunteen hevosen kanssa. Ja itse ainakin pidän siitä tunnelmasta, mikä oikeastaan kaikissa urheilukisoissa on.

    Näin minä ajattelen, tosin tätä oli kyllä hieman vaikeaa pohtia, kun ei itsellä ole mitään kokemusta ratsastamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *kilpailemisesta

      Hups, tulipas pitkä kommenti :D

      Poista
    2. Wau, sä olet todella ajatellut tätä asiaa! Paljon kiitoksia tästä kommentista, ihana huomata, että tämä laittoi miettimään :)
      Täytyy sanoa, että sun kommenttiin mulla ei ole oikein mitään lisättävää :D Sä olet tajunnut kaikki nuo asiat, joita mä en edes tajunnut ajatella!

      Poista
  7. Tosi kiva ja mielenkiintonen postaus! Tää teksti sai kyllä oikeesti miettiin, mitä haluan ratsastukselta!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kamilla! :) Oi, ihana kuulla tällaista! Itsellänikin on vielä hiukan mietittävää tämän asian kanssa, mutta luotan siihen, että aika näyttää mitä on tulossa :)

      Poista
  8. Tää oli oikesti mietteitä herättävä postaus ja tosi mielenkiintoinen, hienosti osasit asiat ilmaista ja kertoa ne sun näkökulmasta. ;)

    Itse pyrin ratsastajana vain kehittyä ja päästä eteenpäin. Ja jos sitä tosiaan haluaa täytyy sen mukaan tehdä myös valintoja. Jokainen haluaa kehittyä mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi ja se mikä tässä lajissa varmasti monia kiehtookin on se että aina on parantamisen varaa ja ainakin itse opin lähes joka päivä lisää hevosista ja miten ratsastan poniani oikein. Ja sen takia sitten valmentaudun epäsäännöllisen säännöllisesti oppiakseni enemmän ja päästäkseni eteen päin tässä mun ei niin tavoitteellisella harrasteuralla.

    Tämmöstä oli muuten törkeen vaikee kirjottaa, kuullostaakohan toi nyt edes vielä järkevältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, tää on ihana kuulla ja vieläpä näin monelta! Kuten jo sanoinkin, pelkäsin hiukan, kuinka sekavan postauksen tein, mutta jos teidän kommentteihin on luottamista, tää oli juuri sellainen jonka halusinkin kirjoittaa ja julkaista <3
      Tää ei tosiaan oo mikään helpoin aihe, mutta tuolla ylempänä kommenteissa Riina kirjoitti todella hyvän näkökulman tähän asiaan, joka pitää ainakin omalla kohdalla paikkansa! Paljon kiitoksia kommentistasi Ella! Tuo tosiaan pitää mielenkiintoa tähän lajiin yllä, kun koskaan ei voi saavuttaa sitä täydellisyyttä, vaan aina on joku asia parannettavaa :)

      Poista
  9. Tosi mielenkiintoinen postaus ja kyllä herätti ajatuksia. Ei todellakaan ollut sekava kirjoitus, vaan tosi hyvä jä käytännöllinen sellainen. Ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  10. Mielettömän kiva postaus ja pisti koville itsekin miettimään kyseistä aihetta! Minäkään en oikein osaa vastata miksi teen tätä ja tavoittelen koko ajan korkammalle. Sillä ei minunkaan tuleva ammattini tule liittymään hevosiin - koskaan ei kuitenkaan voi sanoa ei koskaan. Hevoset ovat vain niin lumoavia ja ratsastus on koukuttava harrastus, jonka haluan kokea mahdollisimman monipuolisesti. En osaisi noin vain vaan lopettaa, nytkin odotan innolla jo seuraavia kisoja ja sitä, että päästään Carinon kanssa edistymään oikeasti sinne metrin luokkiin. Tämän kisakauden jälkeen alkaakin varmaan uusi tarina uuden hevosen kanssa. Ihan pakko vielä kehua tätä postausta, oli todella kiva lukea tätä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitoksia Janina ihanasta kommentista! :3 Tällänen palaute piristää aina!
      Kieltämättä, tää on oikeasti hankala aihe. Omalta kohdaltani en myöskään osaa ajatella asiaa niin, että osaisin vieläkään sanoa oikean vastauksen, vaikka teidän kommentit auttaa kyllä omankin näkökulman muodostumista :D Lopettaminen olisi kyllä viimeinen vaihtoehto, sillä itsekin aina odotan, milloin pääsen seuraavan kerran satulaan tai ylipäätään tallille! :D

      Poista
  11. Tosi hyvä postaus! Itse vaikka en kisakentille tai menestykkseen tähtääkkään niin haluan silti valmentautua ja tulla paremmaksi sillä uskon että harrastaminen on silloin kivempaa niin minulle kuin hevoselleni.

    annijawesa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Totta, en osannut yhtään ajatella tätä asiaa postausta kirjoittaessani, vain kehittymällä voi saavuttaa sen yhteistyön, että heppa tottelee pienimpiäkin apuja :)

      Poista
  12. Todella kiva postaus, ja aloita ratsastuskoulutunnit vasta sitten, kun sinusta tuntuu siltä. Kyllä itsenäisestikin voi kehittyä, ja jos liikuttaa muiden hevosia/ omia hevosia, saa paremmin rakennettua kyseiseen hevoseen luottamusta, sekä pääsee maastakäsittelemään paljon enemmän, kuin ratsastuskouluissa.

    Itse olen todella tavoitteellinen ratsastaja, jos niin voin sanoa. Ratsastan ratsastuskoulussa useilla eri hevosilla, ja pikkuhiljaa olen aloittamassa pientä kotitreeniä ratsastuksen tueksi. Tavoittelen sitä, että joskus osaisin ratsastaa GP- liikkeitä, mikä on todella kaukainen haave, mutta uskon, että kovalla työllä voin saavuttaa sen, vaikka esimerkiksi todella laadukkaassa saksalaisessa ratsastuskoulussa.

    Yksi tavoitteistani on se, että pystyisin kontrolloimaan hevosia niin pienin, ja näkymättömin avuin, että ratsastukseni näyttäisi hienolta ja helpolta.
    Vaikka haaveeni ovatkin kaukaisia, uskon, että pystyn saavuttamaan ne ennen pitkää!'

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän mä haluaisin aloittaa tunnit jo nyt, mutta siinä on se ongelma, että kannattaako mun maksaa itseni kipeäksi siitä.. Totta, olen ratsastanut/hoitanut hevosia koko ikäni ja olen varmaankin parempi käsitteleen hevosia, kuin ne saman verran ratsastuskoulussa ratsastaneet, koska olen päässyt kokemaan niin paljon kaikkea mitä "tavallisesti" ei pääse kokeilemaan :)

      Itsekin tavoittelen tuota eleettämyyttä ja siistiä ratsastusta, mutta en tiedä mitä hyödyn siitä.. :D Mahtava kuitenkin huomata, että osalla on vastaus siihen, mitä haluaa tehdä :)

      Poista
  13. Mielenkiintoinen postaus ja hyvä aihe. Mä itse haluaisin kehittyä jotta pääsisin kisaamaan. Kisaaminen on ollu mulla haaveena jo useamman vuoden mutta eipä tuo raha kasva puussa joten se ei ole mahdollista. Tai on se toki sitten, kun Pate on koulutettu kisaradoille sopivaksi. Siihenkin toki menee aikaa ja rahaa mutta on varmasti sen arvoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Itsekin haluaisin kisaamaan, mutta se ei vain ole vielä mahdollista mun kohdalla.. :D Toki en sitten tiedä sitä, miksi haluan kisata :D Ehkä se menee sillä ajatuksella, että "kaikki muutkin tekevät niin" ja kuten on jo aiemmissa kommenteissa joku maininnutkin, kisaaminen on hyvä mittapuu kehittymisen arviointiin.

      Poista
  14. Postaus oli mielenkiintoinen ja aihe hyvä. Rupesin itsekin miettimään miksi haluan kehittyä, kun kisaaminen ei kiinnosta ja hevosista tuskin koskaan ammattia tulee. En edes ole varma kuuluvatko ne elämääni enää edes kesällä polveni takia ja jos ei, niin palaanko vielä tallille.

    Tämän hetkinen halu kehittyä perustuu kuitenkin ehkä siihen, että pääsisin menemään enemmän erilaisilla hevosilla ja pystyn pyytämään enemmän, sekä halua oppia kontrolloimaan paremmin. Innostuskin on kasvanut, kun molemmilla tallilla minuun luotetaan ja vähän haastavampiakin hevosia on tarjottu. Oltuani nyt 2 vuotta uudella tallilla olen myös huomannut ihan uusia puolia ja mahdollisuuksia ratsastuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Mahtava lukea, että näin moni ajatteli asiaa oikeasti :D Toivottavasti pystyt harrastamaan tätä lajia jatkossakin, jos vain kiinnostuskin riittää :)
      Paljon kiitoksia vastauksestasi! Tuo on tosiaan aika hyvä vastaus, että kehittyessä pystyy kokemaan enemmän sitä tunnetta, että ratsu toimii pelkästään pikkusormen liikautuksella tai muulla vastaavalla. Itse en edes ajatellut tätä asiaa postausta kirjoittaessani, mutta teiltä saa kyllä hyviä vastauksia!

      Poista
  15. Mielenkiintoinen ja kiva postaus! Nyt kun jäin miettimään, niin en mäkään keksi vasatusta sille miksi haluaisin kehittyä juuri ratsastajana.. Ehkä siksi, että oppisin joskus ratsastamaankin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos emma! Samaa olen tässä pohtinut ja huomannut, että vain harva tietää tähän oikeasti vastausta, edes omalta kohdaltaan :D

      Poista
  16. Itse ainakin koen haluavani siksi kehittyä, ottaa lisää tunteja, koska tällöin, oppiessani lisää, osaan tulevaisuudessa tulkita hevosia paremmin, käsitellä niitä paremmin, jotta niilläkin olisi parempi olla. Parin vuoden kokemuksella en osaisi korjata haastavampia ongelmia hevosten kanssa.
    Toki kaikilla on omat mielipiteensä asiasta, enkä halua tuomita sanoillani ketään. Minä vain en itse koe, että osaisin käsitellä hevosta oikein, ellen olisi saanut enemmänkin opetusta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo on, vaikka täytyy sanoa, että tunneilla ei juuri hevosten elekieltä opetella.. Harva valmentaja tai opettaja osaa sanoa muitten hevosista, mitä mikäkin ele tarkoittaa :D
      Siinä mielessä tunneilla käyminen ei hyödytä, mutta oppiihan siellä ratsastuksesta paljon! :)

      Poista
    2. Riippuu täysin tallista. Omalla vakitallillani ratsastuksenopettaja on neuvonut minua myös muuhun, kuin ratsastukseen liittyvissä asioissa hevosten kanssa. Ja, ongelmilla tarkoitin lähinnä ratsastuksellisia ongelmia. Niitä osaa enemmän ratsastanut paremmin korjata, kuin vähemmän. Aloituslauseeni toki sisälsi myös oppimista muiltakin osin, kuin ratsastuksen. Ainakin joillain talleilla neuvotaan myös hevosen käsittelyyn ja elekieleen liittyviä asioita, esimerkiksi kun hoidat hevosta ennen tuntia ja sen jälkeen :) enhän pelkästä elekielestä ensimmäisessä viestissä puhunut. Tokihan opetusta ei muuten kuin ratsastuksen osalta ei kaikilla talleilla saa, mutta ainakin omallani olen ohjeita saanut muihinkin asioihin liittyen :)

      Poista
    3. Tuo on täysin totta, mutta oman kokemukseni oerusteella harvalla tallilla opetetaan niitä maastakäsittelyjuttuja, jotka olisivat ihan hyödyllisiä.. Toki tämä on vain oma kokemukseni, eikä ne pari tunnilla olemista kerro siitä palvelusta, jota osa voi saada. Olen huomannut, että vakiokävijöitä voidaan opettaa enemmän kuin satunnaisia kävijöitä(tässä tapauksessa minua)! Usein heppaa käsitellään lähinnä vain karsinassa ja talutetaan kentälle/maneesiin. Jos sillä tiedolla ostaisi oman hevosen, saattaisikin olla pihalla, mitä ongelmatilanteessa kuuluu tehdä, mutta tosiaan, talleja on erilaisia :) Ja hyvä niin! Hevosen käsittely on kuitenkin yhtä tärkeää jokaiselle :)

      Täytyy sanoa, että tuo mun ensimmäinen vastaus oli hiukan epäasiallisen oloinen, pahoitteluni.. Olet kyllä ihan oikeassa, enemmän ratsastanut omaa tietoa sen verran, että tietää ongelman syyn ja osaa ehkä lähteä korjaamaan sitä paremmin kuin vähemmän ratsastanut :)

      Poista
  17. Vaikka en oikeen jaksa lukea nääitä tekstejä, kuvat ovat aivan mahtavia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa yrittää lukea, tämäkin postaus ei vielä ollut älyttömän pitkä :D

      Poista
  18. Toivoisin kuvapainotteisempia postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensähän mulla on enemmän kuvia, tää oli vaa tämmönen että painotin enemmän tekstiin, jolloin kuvien paljous vain häiritsisi ;)

      Poista
  19. Mahtava postaus taas kerran, itse jäin pohtimaan.
    Tunneilla haluan kehittya että osaan paremmin. Toki nyt käyn esteryhmässä, valmenttaudun ja kisailen. Mutta kun kysytään mihin pyrin niin kaikesta tulee niin sekavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus sai ajattelemaan! Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista