Vihjasin viime postauksessa teille erikoisemmasta asiasta ja siksi otin myös vapaapäivän koulusta. Kyseessä olivat poninäyttelyt! Huh, nyt on sitten niissäkin tullut käytyä. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, oon treenannut muutaman ponin siihen kuntoon, että pärjäsin niille näyttelytilanteessa. En tiedä sanotaanko näyttelyitä varsinaisesti kisoiksi, mutta jännittävää se kuitenkin oli!
Oon loppujen tuloksi tyytyväinen jokaisen ponin näyttötilanteeseen, vaikka seisotuksesta ei meinannut yhden kanssa tulla mitään ja toinen kuopi arvostelua lukiessa. Ei siinä mitään, ehjinä selvittiin! Ainut, mikä teki päivästä sietämättömän, oli auringon paahde, joka oli kirjaimellisesti paahde. Jouduttiin juoksemaan alkuun kentällä näyttämässä poneja suorassa auringonpaisteessa ja sääntöjen mukaan(?) pitää olla tumma paita/takki ja päälläni sitten olikin musta neule valkoisen topin päällä.. Voin sanoa, että tuli kuuma!
Hauskinta tässä päivässä oli se, kun laitoin omaa näytettävää pikkuponia kuntoon karsinassa ja hetken päästä kulman takaa tuli iso hevonen, jonka korvat näkyivät karsinan ylitse. Siinä kohtaa ihmettelin vahingossa ääneen hevosen kokoa ja tietenkin sen taluttaja kuuli. Ei se oikeastaan nolottanut, mutta tilanne oli vain niin hauska, kun olin katsellut koko päivän pikkuponeja ja sitten tulikin eteen n.160cm hevonen(joka ei edes loppujen lopuksi ole kovin iso). Näyttelyissähän meni kirjaimellisesti koko päivä, ennen kahdeksaa oli lähtö ja kotiin pääsin vasta lähempänä seitsemää. Tää oli kuitenkin kiva kokemus ja olen kiitollinen mahdollisuudesta, joka mulle tarjottiin!
Oletteko te käyneet joissain näyttelyissä esittäjänä?
Mulle voi linkata kuvia, jos löytää kyseiseltä päivältä kuvaajien kuva-albumeja(11.8)!
Mulle voi linkata kuvia, jos löytää kyseiseltä päivältä kuvaajien kuva-albumeja(11.8)!
Vau siistii! Mä en oo koskaan käynytkään hevosnäyttelyissä, koiranäyttelyissä senkin sijaan :D
VastaaPoistaJep :D Oikeastaan kysyinkin tuolla kysymyksellä mitä tahansa näyttelyä :D
PoistaOon käyny "näyttelyissä" vaan leirillä. Mutta sielläkin tehtiin kaikki noi seisomiset, käynti ja ravi.
VastaaPoistaAa, tuo onkin kivan kuuloinen!
PoistaVau! En ole itse ollut koskaan edes katsomassa näyttelyjä... Mistähän niitä voi bongata? :)
VastaaPoistaHippoksen sivulla on aika hyvin näyttelyluettelot kaikista tulevista :)
PoistaKiva postaus! Käytkö muuten jollain muullakin tallilla kuin siellä missä Montu asuu? Kun noita poneja sanoit treenanneesi niin aloin vaan miettimään :)
VastaaPoistaItse olen yhden kerran ollut Tampereen hevosmessuilla katsomassa näyttelyjä :)
Kiitti! Joo käyn mä, Hevoset sivulta löytyy linkkikin kyseisen ponitallin nettisivuille :) Se on oikeastaan aina ollut vakiotallini, että Montun luona aloin käymään myöhemmin!
PoistaAivan, heppamessuillakin on ollut jotain näyttelyiden tyylistä munkin aikana :)
Kiva postaus! Mukavan oloinen blogi sulla. :)
VastaaPoistaLiityin lukijaksi!
nellaponi.blogspot.fi
Kiitos paljon! Tervetuloa seurailemaan :) Käyn katsomassa sunkin blogis :)
PoistaSinut on haastettu! :-) http://hamiltoncara.blogspot.fi/2015/08/381-minut-on-haastettu.html
VastaaPoistaKiitti, käynpäs katsomassa :D
PoistaEn ole ollut näyttelyissä esittämässä minkäänlaista eläintä, mutta koiranäyttelyissä on tullut äitin mukana kierrettyä :D
VastaaPoistaMäkin oon käynyt useammin katsomassa koiranäyttelyitä ja yhdet hevosnäyttelytkin olen käynyt katsomassa ennen näitä :D Kyllähän sitä vielä ehtii näyttämäänkin! ;)
Poista