Tiedättekö sen tunteen, kun saa katsoa radan vierellä ratsukon suoritusta ja on suurin piirtein pakahtua ylpeydestä? Itselläni oli tällainen päivä eilen! Olin jälleen Nean ja Nebun kisahoitajana, Niinisalossa. Aloitetaan perjantain kuulumisista. Lähdin Nean luo yöksi vähän ennen yhdeksää. Kävimme tallilla pesemässä ja letittämässä Nebun harjan sykeröille, jotka muuten olivat tuplasti siistimmät, kuin ne, jotka tein Montulle viimeksi. Ehkä sekin vaikutti, etten tällä kertaa tehnyt sykeröitä, vaan Nea hoiti sen homman. Itse putsasin ahkerana tyttönä Nebun varusteita. Tallilla meni puoleenyöhön asti, ihan kirjaimellisesti!
Lauantaina oli aamulla herätys klo 6.00, mutta itse nukuin vielä puolituntia enemmän, koska minun ei tarvinnut valmistautua erityisemmin. Aamutoimien jälkeen lähdettiin tallille ja pian kohti kisapaikkaa. Kisat alkoivat joskus kymmenen jälkeen, joten Nebu piti laittaa kuntoon nopeasti. Satuloinnissa sain vain pitää sitä suitsista kiinni, mutta suojat jouduin laittamaan ihan itse, mikä toki kuuluu kisahoitajan tehtäviin. Taluttelin Nebua ennen verryttelyn alkua ja ratojen välissä, kun sillä hypättiin kaksi rataa. Tuloksia en erityisemmin kerro, mutta sen sanon, että hyvin sujui! Ja kyllähän toisesta luokasta tuli ruusuke matkaan! Luokkien jälkeen purettiin Nebun varusteet, kylmättiin sen jalat ja lastattiin. Pakko muuten sanoa, että tuolla oli ainakin minun mielestäni paremmin järjestelty kaikki paikat, kuin viime kisoissa.
Kuinka monta kertaa olette olleet tänä kesänä katsomassa kisoja/kisaamassa kentällä?
Huomasin että tohon tuli teksti "ethän kopioi", kun vahingossa painoin hiiren oikeaa näppäintä kuvan päälle. Itsekkin ehkä haluaisin sellaisen blogiini, niin voitko kertoa miten sai sen? :D
VastaaPoistaviljanelama.blogspot.fi
http://blogihelppi.blogspot.fi/2012/08/kuvien-ja-sisallon-kopioinnin-seka.html?m=1
PoistaTuolta löytyy siihen koodiin linkki, jonka lisään jokaisen postauksen HTML-tilaan. Toki tämänkin koodin voi ohittaa helposti, ettei sekään kopiointia niin tehokkaasti estä :)
Oli varmasti mukavaa olla kisahoitajana! Mä en oo koskaan ollu kisoissa, jos leirikisoja ja hevosmessuja ei lasketa, mutta joskus olis kyllä kiva lähteä jollekin tallille katsomaan kisoja! :)
VastaaPoistaJoo, niin oli :D Kannattaa, niitä on ihan kiva käydä katsomassa! :)
PoistaOli varmasti taas kiva päivä, hienoja kuvia! Itse olin kesällä ainoastaan yhdissä kisoissa! :)
VastaaPoistaJep, niin tosiaan oli! Kiitti Ella :) Sentään yksissä, osa ei käy yksissäkään :D
PoistaOon ollu vaan varmaan 5 kertaa koko elämässä ratsastuskisoissa. Ja olin kans vaan yheis kisoissa niinkun Ella.
VastaaPoistaOnhan viisi kertaa aika paljon! Itsekin käyn vain lähinnä kisahoitajana tai kuvaamassa, jos käyn ollenkaan :D
PoistaIhania kuvia <3 Oli varmasti tosi kivaa!
VastaaPoistaMä en oo ollut ikinä kuvaamassa kisoja / kilpailemassa missään (muualla kuin leireillä), en vaan oo jotenkin ollut koskaan innostunut kisaamaan ratsastuspuolella :D Joskus ois tosin haaveena ajaa poniraveissa.
Kiitti! Pakko myöntää, tuolla oli kivaa :) Mulla on kyllä muutamia kisoja takanapäin, mutta nekin olen viettänyt katsomossa kameran takana tai sitten kyseessä ovat olleet leirikisat :D Mäkin vielä joskus haluaisin ravikortin, mutta saa nähdä..
Poistatosi kiva postaus! :) kuvatkin on hienoja!
VastaaPoistaKiitti Selma :)
PoistaOlen itse ollut kisoja katsomassa 3 kertaa, tosin en tässä kuussa. Lisäksi olen itse osallistunut kisoihin tänä vuonna 2 kertaa. Kisoissa on aina tosi kivaa, oli sitten selässä tai katsomossa. Suosittelen kaikkia lähtemään kisoihin! :-)
VastaaPoistaMä en oo oikeestaan laskenu ikinä, monissako kisoissa olen ollut kuvaamassa ja kisannut en olekaan itse ollenkaan :D Ja joo, samaa suosittelen :)
PoistaTää oli kiva postaus <3! Oon ilonen siitä, et sä tulit mukaan ja että me päästiin radalle asti :)
VastaaPoistaKiitti :3 Teidän mukana on aina yhtä kiva kiertää! :D Ja niinpä! :)
Poista